26.4.2014

Hyppypäivä

Mikä päivä!

Mikä tunteiden vuoristorata. Fiilikset ovat päivän aikana vaihdelleet aivan älyttömästä jännittämisestä täydelliseen mielenrauhaan, mielettömistä fiiliksistä syvään pettymykseen ja siitä itsensä kokoamiseen ja tavoitteiden uudelleen asettamiseen.

Aamulla lähdin kotoa jännittynein mielin kohti hyppypäivää. Mahanpohjassa kaihersi silleen positiivisella tavalla ja olin käynyt päässäni läpi hyppytapahtuman MONEEN kertaan. Voisi jo sanoa, että oikein jo odotin, että päästään hyppäämään.

Ensiksi kuitenkin tehtiin teoriakoe ja kerrattiin vielä kokeen jälkeen oikeat vastaukset. Lisäksi kerrattiin vielä käytännössä tärkeimmät hyppäämiseen liittyvät asiat.


Ennen hyppäämistä pidettiin pieni ruokatauko ja käväisin ostamassa lähihuoltamolta itselleni jotain syömistä. Tässä kohtaa jännityskäyrä oli noussut jyrkkään nousuun ja autossa hetken pohdin, että mites tätä vempelettä oikein ajetaan. Huoltoaseman pihalla autossa tein pienen hetken meditointia, jolla sain sykkeen laskemaan ja hieman olotilaani tasattua.

Tämän jälkeen olikin paljon rauhallisempi olo ja aloin vetämään hyppytamineita ylle. Juuri ennen hyppäämään lähtemistä kävimme vielä läpi hyppytapahtuman ja minne on tarkoitus tehdä laskeutuminen. Ja sitten ei muuta kuin koneeseen. Ilma oli ihanteellinen hyppäämiseen ja oma mieli oli tosi innostunut ja samalla kuitenkin jännittynyt.

Koneessa tarkkailtiin korkeusmittaria ja kerrattiin vielä uloshyppy. Tässä vaiheessa ei mitään hätää. Jännitti, tottakai. Maisemat olivat upeat, enkä muuten tiennyt, että tälläkin alueella on näin paljon vesistöjä, sekä paaaljon metsää. Siinä kohtaa, kun kone oli saavuttanut 4000 m ja porukkaa alkoi lähteä koneesta, alkoi vatsanpohjassa vääntämään katsoessani jokaista uloshyppyä. Jokainen hyppy aiheutti sen tunteen, jonka koen liian korkeassa paikassa. Joskus koen sen katsoessani jopa kuvia, jotka on otettu korkealta alaspäin (tyhmää eikö? ;)).

Siinä kohtaa, kun liikutin itseäni kohti ovea, alkoi sydämeni hakkaamaan oikeasti aivan jäätävän kovaa ja nopeasti. Tunne, että en saa henkeä ja kuristun, oli todellinen. Pää huusi koko ajan MENE!, mutta kroppa oli aivan toista mieltä. Aivan hirveä tunne. Tässä kohtaa hyppymestari/kouluttaja käskee OVELLE ja katson häntä suoraan silmiin ja sanon, en pysty. En pysty. En vain pysty. Se tunne, jonka tuossa kohti tunsin, oli sanoinkuvaamaton. Kun pää ja kroppa ovat täysin eri mieltä tilanteesta. Haluaisin, mutta en pysty. Ja jos jotain olen tässä elämässä oppinut, niin sen, että kropan kuuntelu tulee aina ensin, vaikka pää usein onkin se vahvempi elin. Paitsi tällä kertaa, kun en vain pystynyt liikkumaan. En ole koskaan vastaavaa kokenut, mutta äkkiseltään voisin diagnosoida kokemukseni paniikkikohtaukseksi. Oli mikä oli, palasin siis lentokoneella alas ja voitte vain kuvitella sitä ketutuksen määrää.

Onneksi kouluttaja toimi kohdallani ammattitaitoisesti ja kävimme heti maahan tultuamme läpi, mitä oli tapahtunut. Näistä ajatuksista aion kirjoittaa vielä oman jutun, kunhan käyn ne vielä itse kunnolla läpi. Kyse ei ollut siitä, ettenkö tiennyt, mitä olisi pitänyt tehdä ja kuinka toimia missäkin tilanteessa. Niitä on kerrattu NIIN monta kertaa kuluneiden kolmen päivän aikana, jotta muistan ne varmasti loppuelämäni ;)

No mutta. Tilanteen lauettua ja kun saatiin se vielä juteltua läpi, iski armoton jorma otsaan. Ei hitsi, mä en halua tätä näin lopettaa. Ymmärrän, että oma kroppani ei ole vielä valmis heittäytymään sille näin suureen juttuun, mutta en mä nyt hitsi vie haluaisi vielä luovuttaakaan.


Ajatus uudesta hypystä houkutti, mutta toisaaltaan pelotti, jos sama paniikki iskee taas. Onneksi tähänkin löytyi vaihtoehto ja lähdettiin kokeilemaan sama uudestaan tandem-hyppynä.

Tandemissa koulutus on huomattavasti lyhyempi ja vajaassa puolessa tunnissa oltiin käyty kaikki olennaiset asiat läpi (hyppyasento, varusteet ja hyppytapahtuma) ja aloitettiin valmistautuminen. Mieli oli todella rauhallinen, vähän jännitti kuitenkin.





Hyppy hypättiin 4000 m korkeudesta ja kieltämättä matkalla ylös mietitytti omat reaktiot. Jotenkin olin kuitenkin saanut itselleni selväksi, että tässä ei tarvitse heittäytyä niin paljon tilanteeseen, kuin normihypyssä. En voi sanoa, että olisin ollut rennon letkeä asiakas, mutta olen silti ylpeä itsestäni, että pystyin istumaan koneen reunalle ja menemään mukana.

Tandemhypyssä vapaata pudotusta on noin minuutin verran ennen varjon avaamista. Vapaan pudotuksen aikana vauhti (ja ääni) on hurja ja tämän päiväisellä hypylläni oli mukana kaksi kuvaajaa. Itselleni iski aikamoinen jännitys vapaan pudotuksen aikana ja aluksi yritin katsoa yläviistoon (minne kuuluukin katsoa), kunnes tajusin jossain vaiheessa laittaneeni silmät kiinni :D Ei olisi kovin toimiva ratkaisu normihypyn vapaassa pudotuksessa. Eikä kyllä kuuluisi tehdä tandemhypyssäkään.

Varjon avautumisen jälkeen tulee aivan hiljaista ja maisemat vain leijuvat ympärillä. Sen verran uskalsin käsiä oikaista, että pääsin kokeilemaan ohjausta. Ja kyllähän se varjo tottelee. Aikamme liideltiin yläilmoissa kääntyillen ja fiilistellen. Olisi kuulemma voitu kokeilla vähän vauhdikkaampaakin menoa, mutta itselleni riitti päivän kokemusten jälkeen vallan hyvin tällainen rauhallinen hiissailu.
 Laskeutumishetkellä jalat tulee ojentaa eteen, jotta hyppymestarin jalat tapaavat maahan ensin.
Omien kokemusteni perusteella voin siis suositella tandemhyppyä kaikille, jotka ovat edes aavistuksen epävarmoja hyppäämisestä yksin. Mikä onkaan parempi tapa testata, olisiko laskuvarjohyppääminen juuri sinun juttu vai ei? Siitähän voi helposti jatkaa innostuttuaan vaikka Nova-kurssille.

Mutta kaikkinensa, päivä oli aivan mieletön. Hyppykokemus oli, vaikka alkuperäistä jouduttiinkin vähän muuttamaan, huikea ja kaikki ne ihmiset, jotka olivat mukanani tällä matkalla: ISO kiitos teille kaikille. Ne ihmiset, joihin sain tutustua tämän kolmen päivän aikana ja se yhteenkuuluvuuden tunne koko porukalla tuolla Utin laskuvarjokerholla oli jotain aivan mieletöntä.

Näihin tunnelmiin palaan vielä :)

12 kommenttia:

  1. Hauskaa luettavaa. 1000 hypyn jälkeen sitä on jo unohtanut millaista oli hypätä niitä ensimmäisiä. Tätä lukiessa mukavasti voi eläytyä näihin tunnelmiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva että tykkäät. Itse olen kyllä todella kateellinen ja nostan hattua teille, jotka keräilette hyppyjä toisensa jälkeen. Mua jäi NIIN kaivelemaan se, että en tullut sieltä yksin alas... :)

      Poista
  2. Muutama vuosi sitten lähdin toteuttamaan jonkinlaista haavetta tandemhypystä ja klikkasin jotain NOVA linkkiä. Sen jälkeen selailinkin useamman päivän tai yön erilaisia hyppyvideoita, ja lopuksi oli pakko päästä kokeilemaan ekaa NOVA-hyppyä. Tietysti hyppy jännitti, mutta lentämisen tunne oli niin mahtava, että kotiin päästyä ostin loput NOVA-paketista :) Älä ajattele hyppyä putoamisena vaan lentämisenä, jos se vaikka rohkaisisi sinua.
    Pääsin kesän aikana nelostasolle, mutta en jatkanut pidemmälle. Hypyt olivat ikimuistoinen kokemus ja pääsin edes muutamaksi hetkeksi kokemaan lentämisen vapauden. Harmittelen vain sitä että aloitin hieman turhan vanhana, jonka vuoksi hypyt jäivät tuohon NOVA-kurssiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kieltämättä mä nimenomaan ajattelin sitä putoamisena :) Ja aika paljon jäi kaivelemaan hampaankoloon tuo hyppäämättä jäänyt hyppy... Kokemus on todellakin ikimuistoinen. Hatunnosto sinulle, kun kokeilit hyppäämistä vanhemmallakin iällä.

      Poista
  3. Voi Terhi, mie en tänään käydessäsi ehtinyt sanomaan (hitsi sen asiakkaan kanssa... ;D) että ainakin mie oon ihan hirveen ylpee siusta että ylipäätään hyppäsit tuon ensimmäisen yrityksen jälkeen! Ei kaikilla siihenkään kestäis kantti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna :) Se on varmaan ihan normaalia hypätä useampi hyppy päivässä, mutta itselläni koko päivä oli sellaista henkistä vuoristorataa, että aloin olla jo niin poikki ennen toista hyppyä (tandem), että olen todellakin ylpeä siitä, että sain vielä kasattua itseni siihen.

      Poista
    2. Ja nyt kun katoin, niin kyllä, selvät merkit havaittu! Ai että kun miusta tuntuu et meillä riittäs niin paljon juteltavaa! :D Kaikesta.

      Poista
    3. ÄLÄ! vahvana skeptikkona, mutta kuitenkin kaikkeen uuteen avoimin mielin suhtautuvana voin vain sanoa, että kovin on hämmentävää ja mystistä... Taidan avautua tästä vielä ihan oman postauksen verran. Huh huh.

      Poista
  4. Yhdyn täysin edelliseen :) !! Tunnustan samaan hengenvetoon, että piti käydä kurkistamassa mitä noista NOVA-kursseista sanotaan, ja luulenpa että joku kaunis päivä päätän repiä sen pelkopupujussini huitsin kuuseen ja lähden kokeilemaan. Voidaan kai siis sanoa että olet nyt virallisesti yksi inspiraationi lähde <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Go Kata go! Voin luvata, että pelko muuttuu kurssin aikana jännitykseksi ja sulle ei ole yhtään epäselvää hyppypäivänä, mitä sun tulee tehdä. Mä voin lähteä sitten mukaan henkiseksi tueksi <3

      Poista
    2. Pidän tuota sitten kans lupauksena ;) !!

      Poista