Tarina sumuisten vuorten juurelta

Nyt näin jälkeenpäin, kun katson elämää muutaman kuukauden taaksepäin, voin vain sanoa, että huh huh, onneksi pahin on jo ohi.

Syksyllä alkanut väsymys ja tunne siitä, että ei palaudu, paheni talven alkaessa, eikä jatkuva pimeys varmaankaan sitä tunnetta helpottanut. Oli aivan sama, kuinka monta lepopäivää pidin, olin silti väsynyt KOKO ajan. Tuntui, että ruoka ei sula, kroppa on aivan jumissa, paino nousi kohisten ja kolmet päiväunet olivat ihan normaalia ja elin kuin sumuisten vuorten rotkon syvimmässä nurkassa.

Pää ei voinut ymmärtää, miksi kroppa käyttäytyy niin, koska kaiken järjen mukaanhan minun piti elää stressitöntä elämää ja pitkästä aikaa tuntui siltä, että aikaa riittää muuhunkin kuin suorittamiseen. Kiirekin oli elämästä kadonnut. Mutta mitä vielä, kroppa jatkoi alamäkeään ja pää kummasteli tilannetta. Ymmärsin, että pitkään jatkuneen stressin vuoksi kroppa tulee näissä jutuissa vähän jälkijunassa, mutta että kropan reaktio olisi NÄIN raju... Sitä en voinut edes kuvitella. Yritin höllätä vieläkin enemmän ja antaa itseni huilata. Vuorokaudessa unta tuli yhteensä lähemmäs 12 tuntia.

Töiden puolesta liikuntaa tulee jo aika huimat määrät viikossa, eikä tämä normaalioloissa ole mikään paha rasti, mutta ensin oli pakko luovuttaa omista treeneistä ja sitten jo jumpanvedoistakin. Sananmukaisesti revin itseni joka aamu ylös sängystä, suunnittelin työvuorot niin, että minulla oli mahdollisuus käydä ottamassa pienet tirsat aina välillä. Jossain vaiheessa epäilin jo narkolepsiaa, kun en vain meinannut pysyä hereillä. No en ehkä vakavissani, mutta voin hyvin samaistua tilanteeseen, kun ei vain yksinkertaisesti pysy hereillä.

Jossain vaiheessa kroppaan tulivat mukaan aaltoilevat kivut, mikä luonnollisesti pistää miettimään ihan oikeasti, että nyt on joku pahasti vialla. Ei ihmisen kunto voi normaalisti vain romahtaa näin rankasti. Ei, jos peruskunto on ollut todella hyvä.

Aloin itse tehdä empiirisiä kokeita ruokavaliossa ja aika nopeasti tuli karsittua kaikki, mikä pahensi kipuja. Silti kivut kulkivat aivan randomisti päivästä riippuen mukana. Luokittelin päivät A, B ja C-päiviksi. A-luokan päivät olivat kivuttomia, B oli inhimillinen kipu ja C oli jotain kamalaa. Vaikka minulla on korkea kipukynnys, oli todellinen haaste esimerkiksi jumppatunneilla hyppyjä tehdessä olla huutamatta suoraa huutoa, kun nilkan ja jalan kaikki nivelet olivat kuin tulessa.

Vaikka väsymys ja muut vaivat olivatkin rankkoja, pysyi pää sumusta huolimatta hyvin mukana, eli henkistä väsymystä en kokenut, ennenkuin kivut iskivät ja varsinkin siinä kohtaa, kun tajusin, että nehän eivät lähdekään pois, vaan tulevat parin A päivän jälkeen takaisin.

Tässä kohtaa diagnosoin itse itseni ja nyt olen käynyt erilaisissa verikokeissa poissulkemassa eri vaivoja ja oma diagnoosini pitää edelleen. Olen aika vakuuttunut, että vaikka lääkäri en olekaan, tunnen itse itseni parhaiten.

Pelkkä ruokavalion fiksaaminen ei kuitenkaan riittänyt ja hieman skeptisenä lääketiedettä kohtaan ainakin tällaisissa tilanteissa, jossa kyse ei ole varsinaisesti vammasta, vaan kropan flippitilasta, ei mielestäni oikea taho ole lääkkeet, jotka peittävät varsinaisen vaivan. Ei, itse lähdin etsimään vaivan syntyperää ja hoitamaan vaivaa, en oiretta. Tässä kohtaa otin yhteyttä Teemuun, jonka kanssa juttelimme tilanteen kunnolla läpi ja verikokeiden tulokset saatuani lähdimme korjailemaan tilannetta luontaislääketieteen voimin. Lisäksi kävin Mirkkan auttavien käsien alla vyöhyketerapiassa. Kun kroppa oli niin kipeä, kuin se itselläni oli, tuntui tavallinen hieronta aivan liian rajulta.

Elämä alkoi pikkuhiljaa voittaa ja tänä päivänä tunnen taas kroppani täysin omakseni.

Ja koska ihmisen kuuluu ottaa tällaisistakin matkoista opikseen, ja tuon kaiken jälkeen osaan todellakin arvostaa hyvinkin yksinkertaisia ja aiemmin niin itsestäänselviä asioita elämässäni, kuten perusterveyttä ja jaksamista jokapäiväisessä elämässä. Ja vaikka osa kivuista seuraisikin minua mukana loppuelämäni, tiedän, että omilla valinnoillani voin tähän vaikuttaa.

Kroppa jaksaa yllättävän kauan ja on hyvinkin sopeutuvainen erilaisiin tilanteisiin. Itselläni tämä tarkoitti vuosia kestänyttä stressiä, suorittamista, kiirettä, asioiden hallintaa. Ja kun tuosta oravanpyörästä vihdoin pääsin kropan flipattua (kun pää ei tajunnut), voi olla vain kiitollinen siitä, että tuo kaikki on toivottavasti takanapäin. Oma mieleni on tänä päivänä paljon levollisempi, en vaadi itseltäni liikaa, osaan harkita ja punnita asioita.



Nyt tunnen olevani tasapainossa.

Kommentit

  1. Upeeta että vointi on jo noin paljon parempi ja että olen voinut olla avuksi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tässähän tuntee olevansa ihan elossa. Ja kyllä, suuri kiitos tästä hyvästä voinnista kuuluu myös sinulle <3

      Poista

Lähetä kommentti