23.2.2014

Sitähän mä vaan mietin...

Elämässä tulee tehtyä kaikennäköisiä suunnitelmia. Osa niistä on vain vaikka suunnitelmia viikonlopuksi; mitä aion tehdä ja olla tekemättä. Ja sitten on niitä pidemmän ajan tavoitteita; puolen vuoden päästä mä olen siinä ja siinä kunnossa. Ei haaveita, vaan konkreettisia suunnitelmia, joille on suunniteltu jo aikataulu tmv.

Ja sitten tapahtuu JOTAIN.


Pikkusuunnitelmissa ensimmäisenä tulee mieleen, että nonnis, nyt se koko homma meni ihan piloille, kun suunnittelemasi viikonloppuvapaa ei mennytkään niin kuin piti. Tai pahin ajatusmalli; TAAS/TIETENKIN tässä kävi näin. Ok, pessimisti ei pety, mutta olisiko omassa asenteessa pientä parantamisen varaa. Turha se on loppupeleissä murjottaa (ainakaan koko viikonloppua) asioita, joihin ei ehkä sitten pystynytkään vaikuttamaan.

Näistä pienenajan suunnitelmista pääsee kuitenkin pienellä yli eikä niitä yleensä jäädä murehtimaan kovin pitkäksi aikaa.


Mutta entäs sitten ne vähän pidemmän aikavälin suunnitelmat? Niissä harvoin annetaan pienten takapakkien romuttaa koko suunnitelmaa. Mutta entäs kun mieli jatkaakin paahtamista siinä kohtaa, kun kroppa huutaa hidastamaan. Ei kuunnella itseä, etsitään ratkaisua suunnitelman toteutumiseen äärirajoista tai kropan huijaamisella.

Eikö olisi ihanaa, kun asiat menisivät aina niin, että kun suunnittelet jotain, niin sitten vain asetat tavoitteet, pysyt lujana ja pääset tavoitteeseen? Aivan. Jokainen ymmärtää, että eihän se ihan noin aina mene, mutta kuinka moni oikeasti omalla kohdallaan osaa höllätä ajoissa? Mieli on niin ovela, että se hakee kiertoteitä ja jatkaa vielä paljon senkin jälkeen, kun olisi pitänyt pysähtyä. Yhden esimerkin voit lukea TÄÄLTÄ. Itsekin keksin omasta elämästäni MONTA esimerkkiä, kun olisi pitänyt osata pysähtyä ajoissa, mutta pää vain jatkaa suorittamista.


Usein ainakin itse tiedostan jo olemassa olevan ongelman ja jossain syvällä sisälläni teidän, että tapa, jolla jatkan, ei tunnu hyvältä, eikä vie minua sinne, minne olin alunperin menossa. Silti ainakin minunlaiseni jäärä tarvitsee usein näissä tilanteissa pientä ravistelua.

Tänään tällainen "läväri" tuli ihmiseltä, joka ei kuulu jokapäiväiseen elämääni, mutta jota olen aina arvostanut ihmisenä ja tästä eteenpäin myös hänen suorista sanoistaan. Suorat sanat ainakin omalla kohdallani pistävät pikkuhiljaa myllyn käyntiin ja asiat loksahtelevat aika kivuttomasti oikeille paikoilleen.


Silloin kun hyväksyy asian sellaisena kuin se oikeasti on, alkaa paraneminen/muutos positiivisempaan.

Tämä lause pitää sisällään NIIN paljon viisautta, että tämän tahdissa mennään pitkään :)

4 kommenttia:

  1. Mie vöittäsin nyt näin viikon sulattelun jälkeen, että sie taisit pysäyttää mut aika viime hetkellä. Ja onneks mun ei tarvii lähteä edes arvuuttelemaan, miten olis tarina edennyt, jos et olis pysäyttänyt. Kiitos siitä! Mutta koska tän stopin teit, viikossa on jo tapahtunut ihmeitä. Ihmeitä, joita ei llis tapahtunut ellei olis ollu viime sunnuntaisia nuppitreenejä! Kiitos!! <3

    VastaaPoista
  2. Se tosiaan muuttaa elämän parempaan suuntaan kun ottaa asiat sellaisena kuin ne ovat... Niinhän se laulukin menee: "On niin helppoo olla onnellinen, kun tyytyy siihen mitä on...". Mutta, on myös asioita, joihin ei tarvitse tyytyä. Silloin täytyy katsoa peiliin, olla syyttämättä muita tilanteesta ja tehdä tarvittavat muutokset asiaan. Koska "kuka sen koiran hännän nostaisi ellei koira itse" :) Tällaisia pohdin mä. Kiitti perjantaista Terhi, otetaan taas ja taas ja taas uusiksi. t. Jenu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sää mennä heittäydyit nyt ihan syvälliseksi, mutta näinhän se on. Peiliin katsominen on tärkeä taito, ensimmäinen askel omaan minään ja asioiden hyväksymiseen ainakin. Uusia huippukokouksia odotellessa :)

      Poista