Ruokia ja vatsoja

 
Mulla on tän puurosysteemin kanssa menneet aamupalaruuat ihan uusiksi. Jos ennen paistelin aamulla itselleni jonkin sortin munakkaita tai söin välillä leipää, niin jostain kieroutuneesta syystä, tämä vihreä puuro on noussut tosi lujaa kaikkien ohi. Tosin ihan joka aamu en tätä syö, koska tämähän tehdään edellisenä iltana ja ainakin tuo meidän blenderi on niin kovaääninen, että jos tulen myöhään kotiin ja tenavat on jo nukkumismoodissa, niin en viitsi mokomaa pörisyttää.
 
 
 
Tänään olin lounasaikaan kotona, mikä on aika harvinaista. Yleensä mukana matkassa kulkee tonnikalaa, kasviksia, salaattia ja raejuustoa. Se on mun perussetti ;) Olen palannut takaisin maltilliseen lihansyöntiin. Paluu ei ollut helppo, mutta tällä hetkellä oma ruokavalio on jo tietyissä kohdin niin karsittu, että koin voivani paremmin, kun lisään ruokailuuni hieman lihatuotteita.
 
Bataatista saa muuten ihan järjettömän hyvää, kun vetelee sen ensin jokokuorimaveitsellä tai juustohöylällä siivuiksi, lisää sipulia ja öljyä, paistaa pannulla ja lisää vähän suolaa joukkoon.
 

 
Parsakaalin joukkoon lirautan yleensä myös hieman öljyä, timjamia ja suolaa. Omassa pihassa kasvaa jo ties monetta vuotta timjami, josta nyhdän koko vuoden tarpeet.
 
 

Iltavilakoilla kävin tekemässä vielä ohjauksen ja annoin pientä kuritusta vatsoille ja pohkeille. Olin jo melkein unohtanut alla olevan vatsalihasliikkeen, jossa niskahartiaseisonnasta lähdetään tuomaan suorin vartaloin liikettä alas. Uuuhh, ei oo helppoo.


Vatsarutistuksiin saa vähän lisävastusta, kun tekee sen aivan penkin päässä.

Kommentit

  1. Herkullisen näköisiä ruokia vaikkakin ovat terveellisiä :) Pitäisi löytää jälleen tuo sali-innostus, se antaa niin paljon energiaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on välillä oikein himo noihin bataatteihin ;) Salitreeni on niin koukuttavaa, siitä tosiaan saa paljon energiaa ja tehokastakin mokoma on.

      Poista
  2. Aivan ihana kahvikuppi kuvassa! Ja sapuskat kuullostavat herkullisilta myös. On mukavaa lukea tätä ja toista blogia, tykkään kovasti. -H-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva että tykkäät :) Kahvikuppi on Paola Suhosen Saimaa-sarjaa ja itsekin tykkään kovasti.

      Poista
  3. Puuroreseptiä saisko! Näyttää hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, resepti on tuolla aiemmassa postauksessani http://tasapainossa4.blogspot.fi/2014/01/ihan-paras-aamupala.html

      Poista
  4. Kiitos paljon tuosta bataattivinkistä! Rakastan bataattia ja onkin kiva saada vähän vaihtelua muusille ja lohkoille :)

    T. Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muussi ja lohkotkin ovat hyviä, mutta tämä on niin nopeasti valmis :) Olen tehnyt näistä bataateista ja sipuleista sellaisia valmiiksi siivutettuja/paloiteltuja "settejä" pakastuspussiin ja laittanut pakkaseen, niin on aina sopiva annos pakkasessa, jos ovat muuten päässeet loppumaan :)

      Poista

Lähetä kommentti