Peace and quiet

Tänä aamuna mä olin ihan vakuuttunut siitä, että otan äkkilähdön ja katoan johonkin missä on lämmin. Ja rauhallista. Ja kaunista. Paikkaan, jossa on kaunis hiekkaranta, aurinkoa ja omaa rauhaa.
 
No, järjen ääni luonnollisesti voitti ja one way ticket aurinkoon jäi toistaiseksi hankkimatta. Päädyin vähän edullisempaan vaihtoehtoon ja pistin kerraston kavereineen päälle ja suuntasin kohti lähimetsää.
 
 
Note to self, pyyhi peilistä pölyt
 
 
Jos nyt näitä ilmoja ei voi lämpimiksi sanoa, niin kaunista siellä oli. Ja hiljaista. Tai no, muutamat linnut jo lauloivat, mutta se ei luonnollisestikaan haitannut. Päinvastoin.
 
Olen sen varmaan jo sata kertaa aiemminkin sanonut, että metsä ja rauhallinen tallustelu siellä on mulle tärkeitä asioita. Koirakin varmasti kiittää, kun saa antaumuksella haistella kaikki kivet ja kannot ja tyhjentää rakkonsa useampaan otteeseen jokaisen pienen kumpareen päälle.
Tänään vietettiin lenkillä pari tuntia aikaa, mutta eihän tuolla metsässä aina tarvitse niin kauaa olla, jotta mieli virkistyisi. Itse ainakin jo kaartaessani tutuille poluille, tunnen, kuinka mieli rauhoittuu ja arki pienine kiireineen ja tekemättömine juttuineen unohtuu ja mieli saa vain olla.
 
Tällä hetkellä, kun luonto tarjoilee vielä kauneintaan, kävelen metsässä rauhallisesti ja käännyn välillä ympäri katselemaan maisemia. Seison hetken auringossa. En ole mikään pakkasfani, mutta näin kauniin luonnon keskellä kylmyys unohtuu.
Parin tunnin kävely metsässä lataa aika kivasti henkisiä akkuja ja vaikka olenkin sosiaalinen ihminen noin niinkuin yleisesti ottaen, on nämä metsässä kävelyt todella tärkeitä omalle pääkopalleni ja sille, että saan olla yksin.

 


Kommentit

  1. Upeita kuvia! Tulee jo rentoutunut mieli kun niitä katselee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja nämä olivat vielä upeampia luonnossa.

      Poista
    2. Oliks sulla ihan järkkäri mukana? Pitääkin alkaa harkitsemaan, kun monta kertaa oon manannut hienoa maisemaa, joka latistuu ihan mitäänsanomattomaksi kännykällä kuvatessa!

      Poista
    3. Joo, oli. Järkkäriparalla oli aika kylmä reissu, mutta hyvin se siitä selvisi. Ihan näppärästi kulkee mukana "olkalaukkuna" :)

      Poista

Lähetä kommentti