29.11.2013

Uusia ohjelmia opiskelemassa: Body Pump ja Body Combat

Tänään oli Kotkassa Les Mills-jatkokoulutukset ja sinnehän se kaarsi autonsa allekirjoittanutkin.
 
Combatissa käytiin ennen varsinaista tuntia läpi kappaleiden tekniikat ja jos nyt en ihan syväjäässä ollut, niin mitään uusia ja erikoisia liikkeitä ei tähän ohjelmaan tullut. Ihan mukavanoloinen ohjelma on taas tulossa. Sen verran jäi kaivelemaan tämän ohjelman kappaleet, koska olen satavarma (ehkä?), että n. 80 % kappaleista on joskus ollut combatissa aiemminkin. Osa enemmän miksattuina ja osa aika samoissa rytmeissä. Siinä onkin sitten mulle puuhaa selvitellä näitä.
 
 Hanne se jumppaa tukka putkella Eerikan tahtiin :)
Hitsi kun eilen piti mennä omalla combattunnilla telomaan polvi, niin eiköhän se vaivannut vieläkin vähän. Ja ah niin ihana olkapää oli taas ottanut itseensä viikon jumpista ja muistutteli jokaisella yläkoukulla olemassaolostaan (vali vali). Silloin kun olisi mahdollisuus nauttia hyvässä ohjauksessa mukavasta tunnista niin sitten pitäkin vähän tehdä vain jotain sinne päin. No, combat vielä meni, mutta kun pumpissa lyötiin painoja kehiin, oli tilanne aika plääh. Ei puhettakaan oikeasta tekemisestä. Hieman ärsyttävää, mutta näillä mentiin tällä kertaa. Elämä on ja vanhuus ei tule yksin ;)

Pumpin tekniikassa käytiin läpi mm. maastavetoa ja kuinka se tehdään pumpissa. Saan kuulla aika usein suht väheksyviä kommentteja mm. pumpista ja sen tekniikoista. Joskus jaksan selittää, joskus vain olen hiljaa. Mutta totuushan on se, että aina kun tehdään liikkeitä ryhmäliikuntatunnilla ja liikutetaan suuria massoja suht nopealla temmolla, ei voi edes olettaa, että vastaava liike olisi kovinkaan autenttinen siihen alkuperäiseen. Ja kyllä, tämä on tiedossa myös Les Mills-landiassa. Liikkeet oiotaan tarkoituksella suurille ryhmille sopiviksi ja turvallisiksi. Muistan, miten asia häiritsi minua pitkään aloitettuani combatin vetämisen, kun lyöntisarjat eivät olleen toimivia käytännössä ja rytmikin oli aika vauhdikas, kunnes hyväksyin sen, että kyse on ryhmäliikuntatunnista, eikä nyrkkeilytunnista.

Itse yritän muistaa aina sanoa salin puolella esim. hauiskäännössä, jos tiedän asiakkaan käyneen myös pumpissa, että pumpissa ollaan tehty näin, ja nyt salilla tämä tehdään näin. Mielestäni se on rikkaus osata tehdä liikkeet lajin vaatimalla tavalla, väheksymättä mitään tahoa.


Pumppiohjelmakin tuntui oikein mukavalta ja kunhan pääsen opiskelemaan sitä tässä vielä viikonlopun aikana kaikessa rauhassa, niin pääsen siihen vielä paremmin sisälle. Sen verran täytyy ihmetellä, että eikö ne suunnittelijat muistaneet siinä selkäkappaleessa vaihtaa muuta kuin kappaleen. Musta se oli lähes sama koreografia eri musiikilla. No mutta, eipä sillä, mä itse asiassa tykkään niistä rinnallevedoista, että ei se loppupeleissä haittaa, vaikka vaihdettaisiinkin vain musiikit.
 Taustalla olevasta tekstistä ei puutu p-kirjainta välistä

Itte koin

Mulla on tämän syksyn ollut pieniä ongelmia, jos ei niinkään jaksamisen, mutta palautumisen kanssa ja nyt alkaa tuntua siltä, että tähänkin on tullut helpotusta pienten asioiden priorisoinnilla ja oman kropan tarkkailulla.

Nämä eivät ole sitten mitenkään välttämättä yleistettävissä olevia asioita, koska yhden ihmisen empiirisen tutkimuksen tulosta tuskin voi vielä yleistää kaikille sopiviksi, mutta jos löydät tästä kokeilemisen arvoisia juttuja, niin hyvä :)



Ensimmäinen juttu oli yöunet. Eikö olekin yllättävää? Mä olen aina pärjännyt 6-7 tunnin yöunilla, mutta iän myötä ja työn fyysisyyden vuoksi olen lisännyt uniaikaa 8 tuntiin. Ei siis todellakaan mikään uusi keksintö, mutta vanhoista tavoista on yllättävän vaikea päästä eroon. Illalla jää helposti istumaan tietokoneen/television ääreen ja yhtäkkiä huomaakin kellon olevan taas sata ja pienellä laskutoimituksella voi todeta, että jos aamulla täytyy herätä tiettyyn aikaan, niin taas jäi unet liian lyhyiksi. Ja tässäkin omalla kohdallani kyse on säännöllisyydestä, eli tarvitsen unta 8 h JOKA YÖ.

Olen koettanut välillä kompensoida lyhyempiä yöunia pienillä päikkäreillä, vaikka edes 15 min, jotka antaakin hyvin hetkellisen helpotuksen nuutuneeseen olotilaan, mutta aikamoinen sudenkuoppa se on tämäkin ainakin minulle, koska illalla ei meinaa uni tulla silmään ja olo on vielä virkeä lähemmäs puolilta öin.

Ja siis summa summarum, yllättävän vaikeaa on ajaa itsensä siihen muottiin, että saa yöunista tarpeeksi pitkät, mutta todellakin sen vaivan arvoinen.


Olen myös huomannut, että päivärytmillä on yllättävän suuri merkitys. Meistä jokaisella on varmasti oma rytmi, milloin kokee olevan tehokkaimillaan ja miten kroppa herää tai jaksaa mihinkin vuorokauden aikaan. Toisilla ei ole mitään ongelmaa herätä aikaisin, koska kroppa herää nopeasti ja toiset taas kokevat olevansa iltaisin tehokkaimmillaan. Ja toiset taas jotain tältä väliltä. Ja kyllä, tiedän, että tähänkin pystyy vaikuttamaan varmasti erilaisilla rytmityksillä, kuten milloin käy nukkumaan, miten syö jne. Oma kroppani voi paremmin jos en pakota sitä huimiin suorituksiin liian aikaisin aamusta tai liian myöhään illasta. Tähänkin varmasti tottuu ja toisille aamutreenit ovat ihan ok, mutta ne eivät ole minun juttuni. Oma kroppa alkaa olla oma ja urheiluun sopiva (jooga on muuten poikkeus) vasta pari tuntia heräämisen jälkeen.

Tässä mielestäni oman kropan kuuntelu on aivan ykkösjuttu. On turha kirjata kalenteriin kukonlaulun aikaisia aamutreenejä, jos niihin on vain yksinkertaisesti vaikea lähteä tai kerta toisensa jälkeen tuntuu, että kroppa ei vaan treeninkään aikana vielä herää.

Toinen on iltatreenit. Olen pyrkinyt jättämään pois ohjaukset, jotka menevät hyvin myöhäiselle illalle ja enää en edes yritä treenata seitsemän jälkeen illalla. Jos ei ole "pakko"/tilanne sitä vaadi. Poikkeuksia ovat mm. jumpanvedot tai kesällä juoksulenkit, jotka on kivempi tehdä illalla myöhempään, kuin päivällä auringon porottaessa. Ei minulla yöunet mene myöhäisemmistä treeneistäkään, eli en koe kropan käyvän ns. ylikierroksilla, mutta koen haasteelliseksi mennä nukkumaan heti kotiin päästyäni. Oma kroppa ja pää vaatii hetken rauhoittumisen koneen tai kirjan ääressä.

Televisiota katson iltaisin harvoin ja kaikki murha/poliisi/jännitysjutut ovat aivan poisluettuja, koska ne tulevat niin herkästi yöuniin, enkä todellakaan nauti öistä, jolloin olen keskellä murhamysteereitä tai ammuskelua.

Säännöllinen ruokailu on itselleni aivan ehdoton juttu. Helposti pienessä kiireessä tulee skipattua eväiden teko ja ajattelen usein, että käyn hakemassa "jostain jotain". Vaikka pystyisin tekemään "jostain jotain"-paikoissa hyviäkin valintoja, eivät ne korvaa hyvin suunniteltuja ruokailuja ja omia eväitä mitenkään päin. Suunnitteluahan se tietysti nykyään vaatii itseltäni hurjasti enemmän, koska päivät ovat hyvin erilaisia, mutta on todellakin sen väärti. Onneksi on keksitty kalenterit. Ennen ajattelin, että ehdin syödä pikaisesti ojausten välissä aina jotain, mutta eihän se toiminut, eli nykyään merkkaan kalenteriin itselleni säännöllisin väliajoin puolen tunnin taukoja, jotta ehdin syödä ruokani rauhassa. Hieman se tietysti pidentää työpäiviä, mutta on sen arvoista, jos puhutan jaksamisesta pidemmällä aikavälillä.


Oma treenaaminen on ollut syksyn mittaan myös hyvin epäsäännöllistä. Liikuntaa saan varmasti aivan tarpeeksi viikon aikana jumppien vedosta, mutta se ei ole sitä ns. omaa treenaamista. Omia treenejä tarvitsen myös henkiseen jaksamiseen. Ja tässäkin siis tuuletukset kalenterille, jonne olen alkanut merkitsemään oman treeniaikani. Oma kroppani ottaa parhaiten treeniä vastaan aamupäivällä ja koska usein olen siihen aikaan salilla jokatapauksessa, niin olen pyhittänyt sinne oman aikani treenille ja siitä vielä sopivan ajan päähän lounastauon. Onhan siinä oma komiikkansa, kun kalenterissa lukee "syö".


Ruuat, joita syön, pyrin pitämään mahdollisimman puhtaina ja simppeleinä. Tällöin tekemiseen ei mene turhaa aikaa ja pysyn hyvin kartalla, kuinka paljon olen syönyt. Oma kulutukseni on ehkä hieman keskiarvoa suurempaa työn fyysisyyden vuoksi ja siihen olen ottanut aika nöyrän asenteen, eli pyrin syömään kroppaa tarkasti kuunnellen. Helposti ainakin itselle käy niin, että huonosti suunniteltu ruokailurytmi päivällä vie siihen, että illalla on niin jäätävä nälkä, että siihen ei tunnu mikään auttavan ja jos tarjolla on tähän saumaan vaikka herkkuja niin sinne katosivat. Nälkä ja väsymys huonolla ateriarytmillä on tie turmioon, kuulkaas ;)

Omat haasteensa tähän syksyyn on tuonut tämä kasvisruokavalioon siirtyminen. Kun yhtäkkiä viedään pois kaikki lihatuotteet, joita on tottunut käyttämään, tulee hetkeksi omiin rutiineihin auko, joka on täytettävä mahdollisimman pian jollain järkevällä kasvisvaihtoehdoilla. Kantapään kautta meni tämäkin projekti, mutta nyt se alkaa olla aika hyvin hanskassa.


Näissä ruokailujutuissa ei ole mielestäni mitään oikotietä onneen ja on turha lähteä hifistelemään, jos perusasiat eivät ole kunnossa. Kun arjen ruokailut on saatu pyörimään omalla painollaan ja olo on hyvä, voi alkaa lisäämään oman valinnan ja mielenkiinnon mukaan niitä pikkujuttuja, jotka tekevät omasta olosta vieläkin paremman ja auttavat kohti omaa tavoitetta.

Tällä hetkellä työn alla on hiilihydraattien ja proteiinien ajoittaminen päivärytmiin. Tällä koen olevan yllättävän suuri merkitys palautumiseen ja jaksamiseen. Tässäkään tuskin on yhtä kaikille oikeaa vaihtoehtoa. Jokaisella on kuitenkin oma arki ja omat rytminsä työhön, vapaa-aikaan ja treenaamiseen. Paras tulos tulee varmasti kuuntelemalla itseään, ei kopioimalla muiden kokemuksista, vaikka minusta onkin mukava lukea erilaisia tapoja toimia tässäkin. Niistä saa hyviä ja kokeilemisen arvoisia vaihtoehtoja kokeiltavaksi ja totetettaviksi omaan arkeen.

Vapaa-ajan pyhittäminen on vielä työn alla. Toistaiseksi olen hyväksynyt sen, että vapaapäivinä teen hieman töitä, tuuraan jumppia, lähden vaikka jumppakoulutukseen (tänään ohjelmassa Les Mills-koulutukset Kotkassa). Vaihtoehtona on istua koneen ääressä yömyöhään työpäivinä. Onneksi osaan sanoa myös ei, jos siltä tuntuu, mutta tällä hetkellä tämä toimii näin, koska se on kuitenkin oma valintani, jota en koe rasitteeksi.
 

26.11.2013

Fiilistelyä, hyvää seuraa ja leivontaa = laatuaikaa

Joskus on hyvä ottaa pieni irtiotto arjesta ja mikä onkaan mukavampaa, kuin tehdä se hyvässä seurassa. Johannan kanssa otettiin eilen päivä vapaaksi ja huristeltiin Helsinkiin kiertelemään sisustuskauppoja.
Mulla on tällä hetkellä joku tee se itse-vaihe ja työn alla on mm. villasukkaa, kalenteria, pieniä leivonnaisia yms. jouluksi. Ihanaa, että on luova fiilis, mutta kun tässäkin pysyisi mopo käsissä ;) Lisäksi musta on ihana tehdä kotona sellaista pikkuhifistelyä, joka ei ole onneksi lompakollekaan liian raskasta.

Montakohan sisustusliikettä me tallattiin läpi? Ainakin siinä meni koko päivä. Meillä oli pyhä ajatus käydä syömässä jossain oikein laadukkaasti, mutta missä me loppujen lopuksi lounastettiin. Ikeassa :D. Täydellistä.

Johannallahan on muuten koulutus tuolta sisustuspuolelta ja hymyilyttää vieläkin Johannan katseet ja sellainen piiiiitkä rauhallinen eeeeeiiiii, kun mä pyörittelin kaikkea tuttua, turvallista ja neutraalin väristä into piukeana, että eikö olisi kuule just meille?

Eksyttiin kahville Kakkugalleriaan ja maisteltiin muutamaa kakkua. Mä en edes tiennyt, että on olemassa sellainen asia, kuin kakkubuffet, jossa maksetaan tietty summa ja saat syödä kakkua niinpaljon kuin jaksat. Ehkä jopa järkyttävämpää, kuin ne pizzajutut :D Ja joo, ei siis tartuttu tilaisuuteen.
 
Mutta kaikinpuolin siis rentouttava päivä, vaikka tänään olikin vähän paras veto pois.
 
Napakat jalkatreenit saatiin silti tehtyä. Olen piiitkästä aikaa ottanut ohjelmistoon taas ihan peruskyykyn. Se on pitkään ollut pois kuvioista tuon mun polven ja vihoittelevan selän takia, mutta kiitos salivyölle, uskallan taas kokeilla tuota kyykkäämistä. Polvi tuntuu olevan kunnossa, kun malttaa aloittaa rauhallisesti. Jotenkin naurattaa oikein itseäänkin, kun muistaa, millä painoilla ennen polvivaivoja on kyykännyt ja mitkä lastenpainot siinä on nyt. No, pohjalta noustaan ;)
 
Ja tänään vietettiin lisää laatuaikaa, tälläkertaa vanhemman neidin seurassa, joka halusi leipoa ITSE muffinsseja. Pitkään ja hartaudella hän selasi leivontakirjoja, kunnes pitkällisen harkinnan päätteeksi valikoitui suklaamuffinssit. Äidin tyttö.
 
Ja pääsipä muuten neiti yllättämään pursotustaidoillaan. Lievää ylpeyttä tunsin, kun katsoin tätä toimitusta vierestä, miten vakaalla kädellä kermavaahto pursotettiin muffinssien päälle. Tästä jäi selkeästi neidillekin hyvä fiilis, koska nyt on katsottu jo seuraava muffinssiohje toteutettavaksi.




 

23.11.2013

Väriä elämään

Eilen soiteltiin ystävän kanssa ihan muita asioita ja yhtäkkiä oltiinkin sovittu tälle aamulle retki Ikeaan. Oho.
 
Mä tykkään noista Ikean valmiiksi tehdyistä huoneista, koska ne on niin mukavan huolettoman näköisiä. Sellaisia huoneita, joissa asutaan. Jos tähän asti olen ollut hieman tylsä sisustaja muutamine hillittyine väreineni, naksahti tässä joku aika sitten "jotain" ja nyt ajatuksena on, että haluan kotiin värejä. Ehkä jopa paljon. En kerralla, vaan silleen kerroksittain, pikkuhiljaa hankkien.

Loppupeleissä värikkäissäkin sisustuksissa voi olla se ns. punainen lanka, eikä se tarvitse näyttää hallitsemattomalta kaaokselta.



 
 



Ja mähän en tänään edes varsinaisesti tarvinnut mitään, vaan lähdin vain ns. "mukaan", mutta eipä ole tuoltakaan lafkasta koskaan tullut ihan tyhjin käsin pois lähdettyä. Tänään tarttui mukaan mm.sisustustyynyjä, joulujuttuja, kynttilöitä.
 Ystävä: "Tarvitsen tv-tason"
Onnellinen tv-tason omistaja ajamassa kotiin. Hyvin mahtui. Fiat ON tila-auto.

21.11.2013

Ooooo, niinkuin olkapää

 
Jeeeee. Sano O, sano L, sano K, sano A jne. Sano OLKAPÄÄTREENIT. Uujeah.

Mulla on nyt mennyt ehkä sellainen puoli vuotta tuon olkapään kanssa puolitehoilla tehden. Jotain vikkaavikkaahan siellä on. Jossain vaiheessa jätin salitreenit olkapäille kokonaan välistä ja ajattelin, josko se siitä. Mm. pystypunnerrukset ja vipunostot sivuille on aivan poisluettuja.

Eihän se kuitenkaan oikein ole ottanut parantuakseen. Yllätyksenähän se tietysti tuli, että jos vetää jumppaa sellaisen keskimääräisesti 10 h viikossa, niin onhan siitä äkkiseltään pääteltävissä, että eihän tuo kovin paljon lepoa saa.

Tänään mulla sitten jonkinasteinen lamppu syttyi ja hokasin, että ehkä voisin tehdä edes jotain olkapääliikkeitä salillakin, jotka eivät satu. Kokeilla eri kulmia ja vähän sellaisia itselle sovellettuja liikkeitä. Niinpä sitten testasin valikoiman erilaisia versioita eri olkapääliikkeistä ja löytyihän mullekin jotain, mikä ei satu. Enemmän ne taitaa kohdistua tuonne olkapään takalohkoille, mutta treenataan niitä muita sitten intensiivisemmin, kun olka antaa taas myöten. Kieltämättä huvittaa jopa itseään, kun joutuu noita kulmia hieman hakemaan, että olka ei ottaisi osumaa ja liikeradat on hieman sovellettuja. Mutta eipähän satu ja kovin ovat treenatun oloiset nyt, että jotain meni ainakin perille.
 Yksikätinen treenaa.
 Hahah. Lankaan menitte, on niitä kaksi.
 
Mutta siis, ihan huippualoitus päivälle tuo olkapäätreeni.
 
Perinteinen torstailounaskin Riksun kanssa meni oikein putkeen, kun ravintolan lounaspöydässä oli kerrankin kasvisvaihtoehto, porkkanakeittoa. Kyllä, mä vihertelen edelleen. Satunnaisesti menee myös kalaa. Niin ja jälkkäriksi macaronseja. Mun heikkous.

Niin ja sen verran on aina torstailounaan jälkeen aikaa, että ehtii piipahtaa yhdessä tai kahdessa kaupassa. Ja mitä ihanuuksia me tänään löydettiinkään. Milloin muuten kasvaa henkisesti aikuiseksi? Sitä ikää odotellessa näillä mennään.
 
I'm too sexy for my....
 
Ja jos mulla oli pari päivää sitten vähän ankea päivä, niin eilinen ja tämä päivä onkin sitten olleet vähän maanisempia. Tai no, eivät nyt ehkä maanisia, mutta enemmän normiminua (eli maanisia?). Piti kaivella oikein ideavihkokin (lies I told and liked) esiin ja kirjoittaa päästä tursuavia ajatuksia. Se on mm. tämä joulun aika sellaista idearikasta aikaa. Nääs.
 

19.11.2013

Jaksaa, jaksaa

Ääääähhh, miten melankolinen päivä.

Aamu alkoi ihan reippaasti kahvakuulailun, jumpan, salitreenin ja ohjausten parissa, mutta jotenkin päivän mittaan tahti on vain hidastunut ja mä olen pyöritellyt tulevaisuutta. Enkä vähiten siksi, että jotenkin mä saan pienen ikäkriisin JOKA kerta, kun mainitaan tuo maaginen kymmenluku, johon on enää pari kuukautta aikaa. Ihan kuin elämä jotenkin muuttuisi ratkaisevasti sinä päivänä. No ei muutu ei, mutta tänään se ja kaikki muu tuleva vaan pyörii mielessä.

Ja sitten kuin kurjuuden maksimoimiseksi luin Aki Ollikaisen kirjan Nälkävuosi. Olen jäänyt vähän koukkuun noihin e-kirjoihin ja nyt kun oli tarjouksessa viime vuoden Finlandia-palkintoehdokaskirjoja, niin tulin hankkineeksi muutaman. Tuossa Nälkävuodessa olikin yllättävän vähän sivuja ja kas kun tuli luettua koko kirja kerralla. En ehkä suosittele apaattisen päivän lukemistoksi, mutta hyvinhän se oli kirjoitettu. Karu. Mä luen tämän vielä uudestaan.

 Aki Ollikainen - Nälkävuosi 

 
FINLANDIA-PALKINTOEHDOKAS 2012, Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon voittaja.
Talvi 1866-67 oli Suomessa poikkeuksellisen ankara ja kevät tuli myöhässä. Etelä-Suomessakin järvet olivat jäässä ja pellot paksujen lumikinosten peitossa vielä toukokuussa. Edellisenä syksynä kylvetty vilja menetettiin täydellisesti monin paikoin.
Köyhimmät lähtivät etsimään ruokaa. Heidän mukanaan kulkutaudit levisivät koko maahan. Ihmisiä alkoi kuolla tuhansittain. Satakunnassa, Hämeessä, Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa väestöstä kuoli jopa viidennes nälkään ja tauteihin.
Ollikaisen koskettavassa romaanissa pieni Mataleena tarpoo peltoaukioilla uupuneena hyytävän lumituiskun keskellä pikkuveljeä kantavan äitinsä kannoilla. Samaan aikaan kaupungissa lämpimissä huoneissaan tuskailevat parempiosaiset Renqvistin veljekset omien elämänkysymystensä kanssa.
Kerjuulle joutuneet ihmiset ovat eläimiä toisilleen, mutta ihmisten hätä herättää myös inhimillisyyttä ja lähimmäisenrakkautta.
Aki Ollikainen kertoo julman ja traagisen tarinan koruttoman kauniisti ja eheästi.
Teksti lainattu täältä
 
Viikonlopun golfpallohieronnasta innostuneena investoin eilen tällaiseen vempeleeseen. Josko mä lisäisin tämän henkisen tuskan lisäksi vähän fyysistäkin tuskaa pyörimällä illan tämän päällä. Aika messevät kipupisteet löysin eilen jo reidensivuista tätä vähän testaillessani.
 
 
Ei vaan. Tällainen päivä tänään ja huominen on taas huominen. Joskus on ihan hyvä olla vähemmän kivaa. Sekin vaan kuuluu tähän elämishommaan :)


17.11.2013

Joogaa ja uusia ulottuvuuksia


Viikonloppu meni taas kääntyessä ja vääntyessä erilaisiin asentoihin joogan merkeissä.
 
Perjantaina meillä oli aiheena olkapään liikkuvuus ja vahvuus. Ja nyt sai muuten miehen harrastus vihdoinkin mun täyden ymmärryksen ja hyväksynnän. Kuinka näppärää onkaan laittaa golfpallo lavan alle ja maata selällään sen päällä. Kyllä löytyy näppärästi kipupisteitä. Kun mieskin vielä ymmärtäisi, että on paljon fiksumpaa pyöritellä golfpalloja kropan alla, kuin hutkia ne mailalla metikköön ;) (Joo, joo, asennevamma, tiedetään.)
 
No mutta, sen lisäksi, että yläselästä löytyi muutama triggerpiste, sain paljon tietoa myös kiertäjäkalvosimesta ja sen verran tuli tehtyä harjoituksia ko. kohdalle, että ei jäänyt epäselväksi, missä se sijaitsee.
 
 
Lauantai- ja sunnuntaiaamu joogattiin. Pääsin vähän eteenpäin sarjassani ja mullahan on tosi hyvin hanskassa nuo liikkeiden sanskriitinkieliset nimet. 
Sykerössana
 
Pikkuhiljaa ne alkaa tosin oppia, kun niitä toistetaan tarpeeksi usein. Tai sitten voisin olla vain reipas ja opetella ne. Olen mä joskus tenttinyt latinankieliset nimet kasveistakin. Tämä menee aika samaan kategoriaan. Ja kun niitä kuitenkin ihan yleisesti käytetään. Onhan se vähän noloa, kun puhutaan jostain asanasta ja muut ympärillä nyökyttelee päätään ja mä olen vaan aivan häääääh??? Tai sitten mäkin opettelen sellaisen seesteisen hymyhuulilla nyökyttelyn. "Kyllä kyllä, mä tiedän ihan tasan tarkkaan mistä me puhutaan-hymy."


 
Mutta sen lisäksi, että sain muutaman uuden asanan (ne on niitä liikkeitä/taivutuksia - tiedoksi niille, jotka tajuavat tästä vielä vähemmän kuin minä ;)), koin myös pienimuotoisia riemunhetkiä, kun sain isovarpaastani kiinni.
 Tälleen.
 Varvas luuli, että mä revin sitä irti.
 
Oikea puoli laahaa vielä näissä taipumisjutuissa perässä, kun polvi on operoitu pariin otteeseen ja saman jalan nilkan nivelsiteet on revenneet. Mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa....
Joogailujen lisäksi meillä oli molempina päivinä meditaatiota ja keskustelua. Lauantaina en päässyt itse osallistumaan, mutta tänään pääsin meditoimaan minäkin. Sen verran usein "harrastan" rauhoittumista ja mielentyhjentämmistä minäkin, että nämä meditaatiot eivät tuota pahoja ongelmia mielenvaeltelun kanssa (tätä ei kyllä uskoisi, kun kanssani juttelee, sen verran rönsyävää polpotusta annan ulos).

Lisäksi keskusteltiin mm. aiheesta millainen joogin pitäisi olla. Puhuimme siitä, onko joogin oltava kasvissyöjä, voiko juoda alkoholia, polttaa jne... Pikkuisen kun on taas hitaat piuhat tällaisissa tilanteissa allekirjoittaneella, niin kerronpa lyhyesti oman mielipiteeni sitten täällä.

Helposti tehdään ihmisistä olettamuksia sen perusteella, mitä hän edustaa, mikä on hänen rooli milloinkin. On ollut puhetta siitä, miltä mm. personal trainerin tulisi näyttää, millainen käytös on opettajille suotavaa, kuinka kansanedustajien tulisi käyttäytyä jne... Luomme helposti ainakin oman mielikuvan siitä, millaisia tiettyjen ihmisten pitäisi olla.

Miksi joogin pitäisi edes olla tietynlainen? Ymmärrän oikein hyvin sen, että joogan ympärillä puhutaan paljon kasvissyönnistä, tietyistä asioista kieltäytymisestä, mutta onko se joku edellytys sille, että voi olla hyvä joogi. Olisinko jotenkin alempiarvoisessa asemassa joogina, jos söisin lihaa tai käyttäisiin alkoholia? Itse uskon, että nämä asiat vain tulevat, jos ovat tullakseen (tupakoinnin lopettaminen, alkoholista kieltäytyminen, kasvissyönti jne.), mutta miksi täytyy luoda joku tietty mielikuva tietystä ryhmästä sen perusteella, mitä se edustaa. Ymmärrän myös sen, että joogaa ja sen harrastajia on moneen lähtöön. On meitä sunnuntaiharrastajawannabejoogeja ja toiselta äärilaidalta löytyy elämänsä joogalle pyhittäneet ihmiset. Ja varmasti mitä enemmän aiheeseen menee sisälle, sitä tärkeämmiksi tietyt asiat myös tulevat.

Mutta silti.

Itse näkisin kaikessa yksinkertaisuudessaan, että joogin täytyy olla sellainen, millainen hän itsekin on. Elää, kuten opettaa. Ei tarvitse olla ehdoton, jos ei ole sitä puheissakaan. Omasta mielestäni paras joogi on silti suvaitsevainen, oli hänen oma maailmansa millainen tahansa.

Tästä saisi itseasiassa aika laajan keskustelun, jos lähdetään miettimään noita päällimmäiseksi nousevia asioita, millainen joogin pitäsi olla. Joogahan itsessään ei ole uskonto, mutta jotenkin vain nämä hyveet/paheet sivuavat buddhalaisuutta/hindulaisuutta. Kuinka paljon uskonto loppupeleissä tunkee tähänkin mukaan? Millainen on hyvä joogi/millainen on hyvä hindu?

Ja miksi ylipäätään mistään pitäisi luoda stereotypioita? Onko yleistäminen ahdasmielisyyttä? Kuka määrittää, millainen kenenkin tulisi olla?

No johan tuli taas pohdittavaa.