Elossa. Ehkä ;)

Alkuviikosta mä olin aika vakuuttunut siitä, että mä en ehkä selviytyisi tähän päivään, mutta jollain lailla roikuin kuitenkin elävien kirjoissa ja täällä sitä vaan ollaan. Huomenna on vapaapäivä (no ok, muutama tunti menee koneella töitä tehden) ja laatuaikaa nuoremman tenavan kanssa. Yritin tässä illalla ehdotella, josko nukuttaisi aamulla pitkään, mutta hän ei kuulemma harrasta sellaista ;)

Viikolla on tullut taas pohdittua ikää ja jaksamista. Miten sitä aiemmin vaan puristi menemään välittämättä treenin aiheuttamasta väsymyksestä ja jostain sai tiristettyä sen voiman ja energian siihen tekemiseen. Tai vaikka olisi nukkunut huonot/lyhyet yöunet, niin miten sitä jaksoikin silti pusertaa päivän alusta loppuun ihan sata lasissa, niin ettei edes ajatellut väsymystä koko päivänä, vaan vasta illalla. Vai pystyikö silloin nuorempana vain irrottautumaan arjesta ja huilaamaan tarpeen vaatiessa.
Nykyään sitä puserrusta ei vaan ole. Tai on, mutta se on todella kovan itsetsemppauksen takana. Mä jo joskus mietin, että olenko mä tullut laiskaksi, mutta pienen empiirisen kyselyn tuloksena samaikäisiltä lajitovereiltani voin todeta, että kyllä se vaan taitaa tämä ikä olla.

Pää laahaa kyllä pahasti perässä tässä ikäjutussa. On jotenkin niin vaikea välillä hyväksyä, että ei todellakaan ole enää niin nuori. Ja tarkoitus ei ole missään nimessä valittaa ja voivotella, vaan ennemminkin herätä siihen todellisuuteen, että en ole enää 20. Tai edes 30. Ikäkriisi?

Tällaisina viikkoina yritän etsiä niitä pieniä rakoja hengähtämiseen, rauhalliseen oloon ja pieniä positiivisiä asioita, joilla jaksaa arjessa, vaikka väsymys painaisi niskassa. Yksi suurimpia positiivisia juttuja on mun työ itsessään, jota en meinaa työksi aina mieltääkään. Mulla on joukko asiakkaita, joilta saan niin paljon positiivista energiaa ja hyvää oloa, että aina ei meinaa muistaa, että tämähän on työtä.

Mulla on jumppatunteja, joiden vetämisen jaksamiseen jouduin tällä viikolla oikein erityisesti tsemppaamaan. Kuitenkin astuessani saliin ja nähdessäni sen hyvän fiiliksen, unohtui polvikivut ja väsymykset ja mua naurattaa vieläkin erityisesti tämän viikon combat-tunnit ja ihmisten kyky heittäytyä ja heittää aivan yhtä väsynyttä juttua, kuin mitä ohjaajakin heitti.

Välillä täytyy myös osata irrottautua kiireestä vaikka väkisin. Minulle se oli tällä viikolla mm. retki koiran kanssa metsään. Reilun tunnin lenkki samoillen metsässä ja bongaten muutamat suppilovahverot ja nähdessäni koiran riemun antoi itselleni taas energiaa jaksaa. 

Pari kertaa harkitsin myös CrossFit-treenejä, että onko mitään järkeä lähteä jo valmiiksi piestyllä kropalla treenaamaan jotain niinkin "kevyttä", kuin CrossFit, mutta se olo, mikä siitä tulee, on niin nollaava ja vaikka koko keskiviikko menikin laahautessa eteenpäin ja kaikki pienetkin tauot meni päikkäröiden, auttoi se kuitenkin omaa jaksamista ja fiilistelyä siitä hyvästä olosta, mitä tämä laji antaa. Ehkä hieman hullua, mutta silti :)

Tämän päivän huipennus kohti viikonlopun viettoa oli lounas ystävän kanssa. Ystävät ovat kyllä iso positiivisuuden voimavara <3
 
 
Tietyllä tapaahan tämä on vielä uuden opettelua, ajankäytön hallintaa, omien fyysisten rajojen opettelua, kun työ on muuttunut henkisestä enemmän fyysiseksi. Levon, syömisten ja treenien tasapainoahan se on tämäkin. Täytynee hankkia itselleen rautalankaa ;)

Kommentit

  1. Mukava lukea! Ja tasapaino ei kun säilyy! Leppoisaa viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mennyt viikko oli tosiaan kaikkea muuta kuin tasapainoinen, mutta kai se on pääasia, että nämäkin asiat tiedostaa, vaikkakin sitten vähän liian myöhään. Mutta joo, kiitos sille, joka on viikonloput keksinyt. Nyt jaksaa taas :)

      Poista

Lähetä kommentti