13.7.2013

Kreetalla: Uima-altaan kutsuhuuto

Heiiii, me ollaan kohteessa!

Nyt pidetään vaan sormet ja varpaat pystyssä, että netti ei kaadu (taas) ennenkuin saan tämän ladattua. Tässä välimerellisessä "sinnepäin" tyylissä on kyllä omat hyvät ja huonot puolensa. Ja pätkivä nettiyhteys ei ole ehkä niitä hyviä. Mutta. Eipähän tule vietettyä turhaa aikaa koneella, kun oletus on, että se ei ehkä toimi.

 

Päätettiin tosiaan kuukausi sitten, että lähdetään johonkin kesäreissuun ja ystävän perhe oli ollut täällä samassa paikassa ja hänen suosituksistaan päätettiin testata kohde. Tämä on ensimmäinen etelänreissu, jonka teemme perheeni kanssa ikinä. Ollaan me reissattu autoillen Ruotsissa ja Tanskassa, mutta oikein virallista etelä+uima-allas+valmispakettimatka (Finnmatkoilta) ei olla tehty. Miehenkin kanssa ollaan suosittu kaupunkilomakohteita. Ollaan ehkä enemmän minä itte-henkisiä. Mutta nyt siis pakettimatkalla.
 
Eikä toistaiseksi ole mitään pahaa sanottavaa. Eilinen oli kieltämättä rankka päivä, kun koko päivä meni matkustamiseen. Lennot olivat Norwegianilla ja kun pelkistämisessä mennään äärimmäisyyksiin, niin tämä oli sitä. Ei mitään turhaa. Jopa ruumaan menevien tavaroiden jättö oli "ulkoistettu" toimimaan koneellisesti. Kone saneli ohjeet ja minä yritin vinkua perässä. Vähän kyllä mietitytti, että onko tuo nyt kovi kummoinen säästö, koska koneen vieressä oli kuitenkin henkilö koko ajan neuvomassa, mitä tehdään.
 
Lento kesti nelisen tuntia ja erillismaksusta sai lentokoneessa ruuan. Me syötiin lentokentällä, eikä siis otettu tätä extraa. Lentokentältä hotellille (Iolida Village) matka taittui bussilla (erillismaksusta sekin, mutta hintansa väärti) 45 minuutissa. On kieltämättä aika vaikuttava näky, kun bussi kaartaa kohti Haniaa ja kaupungin valot alkavat näkyä. Kaunista.
 
Finnmatkojen sivuilta olin käynyt katsomassa kuvia hotellistamme, mutta sivujen kuvat eivät anna täyttä kuvaa siitä, kuinka kaunista ja viihtyisää täällä on. Paikka on suunnattu selkeästi lapsiperheille, eikä täällä paljon muita näykään. Kaksi uima-allasta (+perheen pienimmille oma allasalue) ja tarpeeksi aurinkotuoleja takaavat tenaien viihtyvyyden. Mikään ei ole muuten etelänreissuilla ärsyttävämpää, kuin se, että menet altaalle ja kaikki tuolit ovat varattuja. Mielestäni hotelli näyttää kyllä aika täydeltä, mutta tilaa altaalla silti on.

 

Aamupala oli hintana väärti. Löytyy varmasti jokaiselle jotakin. Oli jopa keventäjille oma light-puoli, heh. Syödä saa mukavasti katetulla terassilla. 

Hotellihan on siis huoneistohotelli ja heti eilenillalla saavuttuamme, kävimme lähisupermarketissa täydentämässä jääkaappia. Huoneessa on pieni liesi, kupit ja kattilat ruuantekemistä varten, ilmastointi, parveke sekä näköjään todella pätkivä netti. Nettitunnukset saa respasta. Aikuisille on oma makuuhuone ja tenaville oli pedattu sängyt olohuoeeseen. isompiakin huoneistoja täällä varmankin on, mutta ainakin meidän tarpeisimme tämä on oikein sopiva. Harva kuitenkaan nököttää koko lomaansa neljän seinän sisällä,
 
Aamu meni maatessa uima-altaalla ja nyt illalla vähän harmittaa, että vaikka aurinkorasvaa hölväsinkin, ei sitä tullut näköjään laitettua tarpeeksi otsaan. Kuka polttaa etelässä otsansa? Minä näköjään. Altailla oli oikein mukava maata ja lukea kirjaa. Altaassa joutui/sai olla meistä aikuisista kuitenkin toinen koko ajan, koska tuolla meidän neiti 5 veellä ei jalat ihan ylettäneet pohjaan. Onneksi neiti osaa jo pysyä pinalla ja kellukeet takasivat lopun pysymisen. Altaiden välissä on kauppa, josta saa ostaa syömistä, sekä puhallettavia rantaleluja joka lähtöön.

 
 


Iltapäivällä käytiin kävelemässä Agia Marinaa eessun taassun ja syömässä. Piipahdettin rannanpuoleiseen ravintolaan ihan randomisti ja olisiko paikan nimi Ollut Mama Mia. No mutta, kauniit merimaisemat, ihan jees ruoka ja kohtuuhinta. Tenaville tuotin vielä extrana jäätelöt ja meille aikuisille rakia (kreikkalainen snapsi) ja joku suklainen "juttu", jossa oli kirskikkaa ja pähkinöitä.

 
 
 
Käytiin pyörähtämässä myös rannalla ja vaikka viisivee pelästyikin oppaan sanoja merisiileistä eilen, kääntyi mieli nopesti, kun käytiin rannalla kävelemässä. Hiekkarannalla tuskin on kovin suurta vaaraa niihin törmätä. Eli päivä merenrannalla on tiedossa myös tämän loman aikana.
 
Vanhemman neidin kanssa maleksittiin iltapäivällä kaupoilla ja kyllä on kaikkea mahdollista myytävänä. En tiennytkään, että merkkivaatteet, -laukut ja -aurinkolasit ovat NIIN halpoja. Heh. Itse ehkä arvostan kuitenkin enemmän paikallisia/täkäläisiä tuotteita. 
 

 

 

 
Mutta kaikenkaikkiaan oikein mukava päivä takana ja monta mukavaa edessä. Palaan taas, kun netti toimii ;)

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Teilläkin oli varmasti mukava reissu :) Tätä voi jo kutsua lomaksi <3

      Poista