Voimailua ja herkistelyä

Olin odottanut eilistä iltaa kuin kuuta nousevaa, kun ohjelmassa oli treenit ystävän kanssa.
 
"Otetaan ihan silleen kevyesti, as if"-treenit ja jalat kuittaa. Jalat saakin tänä kesänä ihan extratreeniä, koska ne ovat kaukana siitä voimatasosta, missä niiden haluaisin olla. Haluaisin, että jalkatreenistä tulisi mun suosikkitreeni, koska tällä hetkellä koen, että se on se vaikein treeni.


 

Koko viikko on mennyt aika henkisessä vuoristoradassa, kun tajusin, että pahin "ruuhka" tältä keväältä on takanapäin. Lisäksi varattiin 1 kpl kesäreissuja ja pohdinnan alle jää, mitä ehditään/on varaa tehdä oman kodin eteen tänä kesänä. Onko tärkeämpää vain raksailla ja upottaa jokainen pennonen talon valmistumiseen, vai lähdetäänkö reissuun. No, nyt lähdetään reissuun.
 
Tämän päätöksen jälkeen tuli sellainen "mun hanskat tippuu ihan kohta"-fiilis ja seuraavana päivänä koko kroppa oli mukana tässä fiiliksessä. Aivan hirveä flunssa ja kuume nousi. Onneksi se oli vain päivän keikka, vaikka aika koville otti kropassa ja sitä seuraavakin päivä meni vähän koomaillessa.

 


Mutta tajusin myös sen, että nyt täytyy ottaa rauhallisesti, eikä rynnätä suinpäin treenaamaan sata lasissa. Pikkuhiljaa maltilla lisätä treeniä. Jotta vanhankin kroppa pysyy menossa mukana. Intoa on taas kuin pienessä kylässä.

Koiran kanssa käytiin eilen vuosihuollossa, joskaan se ei ilmiselvästikään kuulu koiran lempparijuttuihin. Mutta ei kuulu näköjään munkaan. Tämäkin reissu aiheutti aikamoisen henkisen ylikuormituksen ja lääkärissä käynnin jälkeen soitin miehelle, että mä en muuten enää sitten vie tuota koiraa lääkärintarkastukseen.

Hieman herkillä saatan käydä, koska istuessani odotushuoneessa koiran kanssa, aloin miettimään, että joskus me tullaan istumaan tän koiran kanssa tässä viimeistä kertaa, kun se tulee tänne viimeiselle matkalleen. Siinä kohtaa kyyneleet alkoivat valumaan ja yritin ryhdistäytyä. Ja yhtään ei helpottanut, kun lääkärin huoneessa koira piti nostaa pöydälle.

Hoh hoijaa sanon minä. Ja niin sanoi mieskin. Koirahan on kuitenkin "jo" 2-vuotias ja jos se nyt tulee elämään ihan normielämän, niin ei tämä hetki nyt ainakaan seuraavaan kymmeneen vuoteen ole käsillä. Hyvähän se on toki pari kyyneltä vuodattaa asian takia jo nyt. Hölmö minä :)

 
Ruokien puolesta on menty aika pitkälle raakaillen. Vatsa on vähän ihmeissään tästä muutoksesta, mutta olo on tosi hyvä ja energinen. Viime aikoina kaikki mahdolliset hedelmät ovat hypänneet kaupassa ostoskoriin. Ruuat ovat nyt ainakin mukavan värikkäitä. Tosin täytyy pitää joku tolkku hedelmienkin syönnin kanssa. Niitähän napsisi helposti aika mielettömät määrät päivän mittaan. Sama juttu noiden pähkinöiden kanssa, vaikka niin terveellisiä ovatkin.

 

Aivan ihana yllätys oli eilen, kun kävin asiakkaan kanssa kahvakuulailemassa. Hän oli tehnyt tunnin päätteeksi meille lounaan. Mä olin aivan otettu. Noista siemennäkkäreistä pyysin ohjeenkin, koska rehellisyyden nimissä en ole koskaan syönyt noin hyvää näkkäriä. Ja sain luvan julkaista tuon herkun ohjeenkin täällä, mutta siitä myöhemmin, kun olen itse ehtinyt näitä testaamaan.

 
Ja vielä pieni motivaatipläjäys tähän loppuun :)

Kommentit

  1. Hyvä treeni, vai otettiinkin "sillee kevyesti" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, silleen tehdäänkö vielä yksi sarja ja lisätään painoja-kevyesti :)

      Poista

Lähetä kommentti