Treenin viemää

Hei mä olen ehtinyt treenaamaan!
 
Toissapäivänä heiluttelin olkapäät.
 

 
 
 
Vaikka pääpaino mun treenaamisessa ei ole saada pelkästään lihaksia tasapainoisesti ympäri kroppaa, vaan ennemminkin saada voimaa, liikkuuvuutta, venyvyyttä, treenata mahdollisimman monipuolisesti ja saada kroppaan eri lajeista koordinaatiokykyä ja oman kropan hallintaa, en voi kieltää sitä, ettenkö katsoisi omaa kroppaa kriittisin silmin.
 
Ja olkapäät ovat yksi mun heikkouksista. Kesällä voisi hieman panostaa mm. olkapäiden treenaamiseen ja saada tuonne hartian sivuun vähän täytettä.

 Jotenkin tolleen...
 

Eilen meinasi käydä vähän hassusti, kun olin tosiaan lupautunut testamaan Riksun tanssituntia. Istuskelin sohvan nurkassa tyytyväisenä, kun kaveri soitti, että kohta hei nähdään. Ja mä olin ihan, että nähdään vai? Niin, siellä tanssitunnilla. No kääk. Meinasiko unohtua. Ei muuta kuin perämoottoriin lisää kierroksia ja matkaan. En tiennytkään, että matka Kuusaalta Kouvolaan voi taittua 10 minuutissa.
 


Tanssi ja varsinkin tanssitunnit on tosiaan ollut mulle aina sellainen hieman harmaa alue. Haluaisin olla hyvä ja osata, mutta jotenkin mä aina jäykistyn ja tunnen itseni tuollaisilla tunneilla seinäruusuksi. 



Mutta en enää. Tunti oli juuri niin sopiva tällaiselle pökkelölle, että mäkin repesin jopa revittelemään ja koin onnistumisen iloa. Aivan mahtavaa. Näitä tunteja lisää! Mä voin kutsua kohta itseäni tanssijaksi. Hah hah, en sentään, mutta itsevarmuus kasvoi ehkä potenssiin sata ;) Mutta hitsi, että oli hauskaa.


Maailma, täältä mä tulen. Tanssien.



Kommentit

  1. Mahtavaa heittäytymistä, tytöt! Ja ope tietenkin iloitsee siitä, että teilläkin oli hauskaa. :)

    Riksu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihan huippu tunti ja ihan huippu ope, kiitos, tätä lisää!

      Poista

Lähetä kommentti