30.6.2013

Kätevä emäntä, hyppyrimäen portaat ja muuten vaan sunnuntaita

Tällä hetkellä tuntuu, että aamusta on jo ikuisuus ja oliko se ylipäätään edes tänään. Mutta aamuvilakoilla käytiin Annin kanssa juoksemassa hyppyrimäen portaita. Ilma oli oikein suotuisa ja happirikas tällaiseen koitokseen.
 
 
Kieltämättä jalat ja keuhkot otti pientä välikuolemaa, mutta hyvin selvittiin silti.

 
Kyllä tässäkin lajissa vaan kehittyy, koska esimerkiksi vuosi sitten sama treeni oli huomattavasti tappavampi. Nousee ne sykkeet nytkin ihan kiitettävästi maksimeihin, mutta silti homma tuntuu aavistuksen inhimillisemmältä.


Kätevä emäntä noukki tänään pihan mansikkapuskista ennätysmäärän mansikoita/pv. Ihan kaikkea ei jaksettu syödä, niin saatiin pakkaseenkin osa. Itse tykkään pistää mansikat puoliksi tai neljään osaan, rasiaan ja pakkaseen. Ei sen kummempia.

 
Meillä on ollut tänä kesänä terassin rakennustalkoot ja homma alkaa olla suht loppusuoralla. Olin tänään aamulla starttaamassa jo Ikeaan hakemaan paria aurinkosuojaa lisää, kun tuo terassi imeekin niitä kolme, eikä yhden, kuten alunperin ajattelin. Onneksi vilkaisin kyseisen tuotteen varastosaldoja ennen reissuun lähtemistä ja turha reissu olisi tullut, kun tuotetta ei siellä ollutkaan. Tai no, milloin Ikeasta olisi tyhjin käsin takaisin tultu...
 
Koska saatan olla luonteeltani hieman TÄNÄÄN-ihminen, lähdettiin etsimään paikallisista kaupoista jotain vastaavaa purjetta terassin katoksi. Mikä säkä kävikään, kun Jyskistä löytyi juuri sopiva kangas, ja vielä tarjouksessa.
 
Tosin tuo 3 x 3 m taisi olla vain joku suuntaa antava määrä, koska kangas oli 2 x 2,5 m. No, elämä ei ole aina reilua, mutta onneksi olin niin näppärä, että puhaltelin ompelukoneesta pölyt pois päältä ja surautin kankaista sellaiset katokset, kuin mitat antoivat myöten. Pieni tauko on tosin tainut tulla edellisestä ompelusessiosta, kun nuorimmainen neiti tuli ihmeissään kodinhoitohuoneen ovelle ihmettelemään, että osaatko sä äiti oikeasti käyttää tuota konetta :D
 
Mutta eipä tullut katokselle turhan paljon hintaa, kun kankaat kiinnityskoukkuineen tulivat kustantamaan n. 35 €.  
 
En tiedä, onko se väärin poltella kesäisinkin kynttilöitä, mutta sen verran synkähkö päivä on tänään ollut, että jotenkin vaati vähän lämpöä ja tunnelmaa iltaan.


 

2 kommenttia:

  1. Miekin oon kahtena iltana poltellu kynttilöitä <3 t. Anni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi kyllä ottaa enemmän tavaksi näin kesäisinkin :)

      Poista