19.6.2013

Elämää koiran kanssa

Kyllä. Täällä se on punkannut meidän kanssa reilun kaksi vuotta. Niin ihana ja kiltti kuin se onkin, aiheuttaa se pieniä harmaita hiuksia aina silloin tällöin. Silti en mihinkään vaihtaisi, perheenjäsen kun on.

 
Muutamia esimerkkejä ihan arkipäivästä.

Aamut
Yhtenäkään aamuna en ole vielä ehtinyt nostaa päätä tyynystä niin, etteikö koiran poraava tuijotus odottaisi ensimmäisenä. Ja kun olisi vain tuijotus. Jäätävä ralli ja hirveä vikinä alkavat heti aamusta. Kovasti on jäänyt juttuja kertomatta yön aikana. Miestä vähän harmittaa koiran nimivalinta, olisi pitänyt kuulemma nimetä se ennemmin Hissuksi.

Hirmuisen mukavaa on myös näin kesällä huomata, että karvavekkarin kello on suoraan verrannollinen päivänvaloon. Kukapa ei haluaisi herätä jo kello viisi? En minä ainakaan. Ainakaan viikolla ja viikonloppuisin.

 
Ruoka
Tyhmiä kun ollaan, niin meiltä ihmisolioilta tässä perheessä meni noin vuosi tajutessa, että koiran vatsa ei kestä mitään muuta kuin lihaa, riisiä ja raejuustoa. Onnellisina korjailtiin jätöksiä lattialta, kunnes alettiin funtsia, että kyllä tuon karvakkeen tulisi jo oikeasti olla ihan sisäsiisti, kun osaa pyytää uloskin. Siitä alkoi eri ruokalajien koe-eläinluontoinen testaus ja tuloksista oltiin aika yhtä mieltä, mikä sopi ja mikä ei. Mutta eipä voi eläintäkään tästä syyttää. Itsekin olisin varmaan raipuloinut lattialle vessanpuutteessa samassa tilanteessa ihan as well.


Ulkoilu
Hölmöhän tuo rekku ei ole, vaikka välillä sitä Tahvoksi sanotaankin. Vähän tuollainen hömelö kuitenkin. No, on se kuitenkin oppinut, mitä oma piha tarkoittaa. Jos sitä vaan huvittaa totella.


Ihan hauskan tilanteen aiheutti tässä keväällä se, kun koira sujahti "pidä kioskis"-katseen siivittelemänä naapurin lähimetsään ja kyllä hongikko raikasi allekirjoittaneen kitarisojen ravistelusta, kun huusin koiraa palaamaan. Palasihan se, häntä koipien välissä tasan tarkaan tietäen, että nyt ei tullut tehtyä oikein.

Siinä kotieteisessä pienessä kiireessä etuovi auki koiraa sättiessäni mm. tuhmaksi, hyyyyiksi, karvalapaseksi ja nahkarukkakseksi (uhkasin tehdä siitä nuo kaksi viimeistä), satuin jossain vaiheessa vilkaisemaan taakseni ihan vain todetakseni, että ovella seisoi tuntematon nainen punaisen ristin tms. liivi päällä rahankeruureissulla toteamassa, että sulla taitaa olla koirankoulutus kesken. Vähän nolotti. Lähinnä mun antaumuksellinen ulosanti.
 
 
Eroahdistus
Minusta on hirmuisen mukavaa, että meillä on kaksi lasta, joille olen toinen maailman navoista. Mutta jösses. Koiralle mä olen joku jumala. Onhan se tietyllä tapaa ihan herttaista, että joku odottaa mm. vessan oven ulkopuolella ja suihkun vieressä, kun suoriudun. Sen lisäksi tiedän, että istuuduttuani, makaa jaloissani kohta joku karvainen otus. Koira siis. Ihan tarkennukseksi, koska joku varmasti luuli, että mun mies.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti