19.5.2013

Se on muuten kesä

Istuskelin tuossa terassilla ja kuuntelin käen kukuntaa ja tajusin, että nyt on muuten ihan oikeasti kesä. Ei mikään kevät, vaan kesä. Jösses, se on taas täällä. Aika ihanaa.


Istuskelin siinä aika pitkään ja annoin ajatuksen vaan virrata. Jotenkin kauhean terapeuttista. Istua vaan ja antaa ajatusten tulla ja mennä. Ei oikeastaan varsinaisesti mieti, vaan on vaan. Tämän ajatuksettoman tajunnanvirran mukana tuli vahva tunne siitä, mihin suuntaan elämääni haluan ohjata, mistä nautin ja mistä saan voimaa ja positiivista energiaa.



Ja sitten tuli ikävä joogaamaan. Mulla on ollut aivan liian pitkä tauko. Tosin olen kyllä myös sitä mieltä, että tämä pieni tauko on tehnyt ihan hyvääkin. Jooga menee niin ihon alle ja viime aikoina olen ehkä aivan tarkoituksella elänyt elämää, jossa en ole kaivannut ihon alle meneviä ajatuksia. Kiireessä on vain helpompi toimia, kun ei tarvitse liikaa miettiä asioita, tehdä vaan.

Eilinen meni aikamoisessa huiskeessa töiden merkeissä ja illalla tein nopean käsitreenin. Tässä kiireen ja kaaoksen keskellä salitreenaaminen on aika rapsakkaa toimintaa, eli suht nopeita treenejä. Juuri nyt minulla ei vain ole aikaa panostaa siihen täysipainoisesti. Eli en edes hae mitään supernapakoita treenejä, vaan tällä hetkellä tämä on enemmän tällaista ns. ylläpitävää toimintaa, jotta ei tulisi ihan totaalista taukoa.

Totaalinen tauko salitreenaamisessa ja ylipäätään treenaamisessa ei sovi minulle, koska tuntuu, että pää hajoaa ja koko homma leviää ihan lapasesta, eli jos en trenaa, tulee syötyäkin mitä sattuu. Eli omalla kohdallani tällainen puolittainenkin treenaaminen on parempi vaihtoehto, kuin treenaamatta jättäminen. Eli tällä hetkellä tämä on ennemminkin tällaista ylläpitävää toimintaa.



Tänään tein nopean jalkatreenin. Prässi, reiden ojentaja ja -koukistaja sekä sjmv. Ensin pari sarjaa prässiä lämmittelyksi, sen jälkeen prässi ja reiden ojentaja vuorotellen 3 sarjaa, jonka jälkeen prässi ja reidenkoukistaja vuorotellen 3 sarjaa. Ja lopuksi suorin jaloin maastaveto. Eli ihan mukava setti prässiä, ja ihan vaan siitä syytä, että se kuuluu mun inhokkilaitteisiin.

Illalla käytiin juoksemassa hyppyrimäen portaat. Hei oliko kuuma... Vaikka ilma oli ihanan kostea, oli se myös aika painostava. Niin, ja vaikka mä vähän tuossa vähättelinkin  mun salitreenaamista, niin tuntui ainakin noissa rappusissa, että jotain on tullut jaloille tehtyä...
  Tuskasen kuuma :D
 
Parin päivän syömiset eivät ole menneet kaikkein mallikkaimalla tavalla, vaikka eivät nyt ole lapasestakaan lähteneet. Eilisen ruokakerrat jäivät vähäisiksi. Juotua tuli kyllä ihan kiitettävästi.


Ja tämän päivän ruuatkin jäivät alle normimäärän. Ei ehkä kaloreiden puolesta, mutta tuon varsinaisen ruuan puolesta. Tänään tankkasin vähän jäätelöä, kun vietettiin nuorimmaisen tenavan sukulaissynttäreitä.


No, onneksi tässä on vielä 12 päivää aikaa ja jos noin silmämääräisesti katsoo, niin on tuossa keskikropassa jotain positiivista muutosta tapahtunut. Tosin tuo jäätelönsyönti ei ehkä ollut kauhean projektia eteenpäinvievää...

2 kommenttia:

  1. Sorruin lauantaina jätskiin ja se oli varsin taivaallista...eilen pähkinäsuklaatiin ja sekin oli ;D. Kostoksi juoksin hiki silmiä kirvellen :). Tänään taas reippaasti ruotuun!! Päättää Niina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaahahahaaa, juokse nainen juokse :DD Elämä on repsahtamista (ja kaikenlisäksi vielä siitä nauttimista) ja ruotuun palaamista. Kaikkea hei kohtuudella, ei pidä olla myöskään liian ankara itselleen.

      Poista