23.5.2013

Päivän poimintoja


Ihan pikaisesti päivän poimintoja:
 
Silmiin osui paristakin eri lehdestä mehujäiden ohjeita. Tätä täytyy testata. Pian. Siis ei sillä, että en olisi koskaan tällaisia tehnyt, mutta täytyy siis kaivaa kaapin uumenista nuo mehujäämuotit ja pistää blenderi kierroksille. Aika herkullisen näköisiä ja itse tehtynä ei varmasti sellaisia sokeripommeja, kuin kaupan vastaavat.
 
Bongasin tänään tuon alla olevan sitruunavinagreten. Ja on muuten hyvää. En välitä valmissalaattikastikkeista muuten, mutta tämä tekee 100 % poikkeuksen. Itse käytän normisti salaatin kanssa hieman öljyä, avokadoöljy on mun suosikki, valkoista tai punaista balsamicoa ja ihan vähän suolaa. Tai teen sinappisen valkosipulikastikkeen öljystä, sitruunasta, valkoisesta balsamicosta, sinapista, mausteista, suolasta ja murskatuista valkosipulin kynsistä.
 

Töistä tultuani totesin, että kääpiömanteli on täydessä kukassaan. Hirmusen nätti puska.


Pyörittelin illan muutamaa uutta hankintaa paikasta A, paikkaan B ja C, enkä osannut päättää, olisiko D-vaihtoehto ollut kuitenkin se paras vai huonoin. Onneksi oli kuitenkin niin kevyitä juttuja, että jaksoin siirrellä niitä itse.
 


Nämä tuskin jäävät näille sijoilleen, mutta saavat olla siinä nyt hetken.


Väsymyksen myötä alkaa syömisissä olla pientä epäsäännöllisyyttä, mutta onneksi tajuan tämän itse ja teen pienen korjausliikkeen, ennenkuin tulee totaalinen repeäminen. Ruuan laadussa ei ole mitään moittimista, vaan ruokarytmissä.


4 kommenttia:

  1. Mä tuun juhannuksena pyörittelemään sun kasvit paikkaan G ;) -Marja-setä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En malta odottaa :) Juuri tänään taas katselin tuota etupihaa ja ajattelin sua. Se on kyllä täydellinen meille.

      Poista
  2. Mie laitan mehujäämuotteihin sokerijugurttia (yleensä luomuvaniljaa tai -mustikkaa mitä oon saanu aletarralla) kun en niitä muuten raaski ostaa eikä omatunto anna syödä muuna ku herkkuna. Oiskos se sit sorbettia? t. Anni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, hyvä idea. Mäkin tuossa pyörittelin mielessäni, että jos mä pakastaisin jäätelöksi tenavien aamupalasmoothiet, niin mun ei tarvitsisi tehdä niitä joka aamu (aika laiskaa...). Ja sitten ne voisi kertoa kaikille, että meillä syödään aamupalaksi jäätelöä :D

      Poista