5.3.2013

Motivaatiosta

Elämä on taas palannut normaaliksi, kun sain uuden koneen käyttöön. Vanha mennä rutkahti tuonpuoleiseen ja melkein pelästyin, että sinnekö hävisi kaikki kuvat, tiedostot ja muut enemmän ja vähemmän tärkeät jutut. Onneksi saatiin ne pelastettua ja ehkä tästä jotain oppineena alan ottamaan varmuuskopioita säännöllisin väliajoin. Ehkä.

Tulin tässä miettineeksi motivaatiota; mikä on se voima, joka pistää liikkeelle, joka saa minut treenaamaan, pitämään itsestäni huolta, missä menee terveen raja?

Yhdellä sanalla en osaa sitä kiteyttää, mutta maailma, jota elän ja arvostan, tuo ainakin minulle hyvän olon. En tarkoita mitään askeettista kieltäytymistä kaikesta vähänkään epäterveellisestä, vaan elämästä, jossa koen olevani tasapainossa.

En pyri niinkään onnellisuuteen, vaan kokonaisvaltaiseen hyvään oloon. Mielestäni on turha pyrkiä tilaan, jossa olen onnellinen koko ajan. En halua olla pessimisti, mutta en myöskään usko siihen, että ihminen pystyy olemaan aina onnellinen. Välillä vain menee huonommin ja se on hyväksyttävä osaksi tätä kokonaisuutta.

Omaan tasapainoon kuuluu olennaisena osana ruoka. Minulla on aina ollut hieman ristiriitainen suhtautuminen ruokaan ja siihen, miten se vaikuttaa kehooni. Liian pitkään elin siinä ajatusmaailmassa, että kituuttamalla itseäni pienillä kalorimäärillä, saavuttaisin sen kropan ja olotilan, jota olen tavoitellut. Vaikka periaatteessa sen ymmärsin ja tiesin, että näin ei ole, vei sen sisäistäminen kuitenkin aivan liian pitkään. Tällä hetkellä syön enemmän kuin koskaan, jaksan paremmin, treeni kulkee paremmin ja tuntuu, että saan niitä tuloksia kroppaani, joita olen aina halunnut.



Tietenkin sillä on merkitystä, mitä syö, mutta ainakaan omasta mielestäni niillä ruuilla, joita kitusiini kaadan, ei pitäisi kenenkään pyöritellä päätään, että ei tuollaisella voi elää. Aivan tavallista puhdasta ruokaa. Ei mitään kummallista hifistelyä, vaan ajatusmallilla "suosin ruokaa, jossa ei ole tuoteselostetta."
 
Eikä se tarkoita sitä, että koskaan en voisi muuta syödä. Voinhan, jos haluan. Niin. Ja kaikenlisäksi ilman morkkiksia. Kaikkea kohtuudella. (Joo, kohtuus on vielä aika ajoin vähän työn alla ;))
 
 
 
Eilen taas niskakarvani nousivat pystyyn, kun täydessä totuudessaan salilla nainen tuli kysymään neuvoa ruokailuun. Tällä hetkellä hän oli pussikeittodieetillä ja mietti sitä, kun voimat eivät oikein riitä ja on nälkä. Yritin selittää, että vain syömällä laihtuu ja nuo nopeat ratkaisut tuovat painon myös nopeasti takaisin, koska pikadieeteillähän saa painon helposti alas, mutta painon säilyttäminen siellä alhaalla pikadieetin jälkeen onkin sitten toinen asia.
 
Ei ole oikotietä onneen näissäkään asioissa. Aika iso kiitos näistä vääristyneistä ajatusmalleista kuuluu mm. naistenlehdille, pussikeitto- yms. firmoille. Kiitos. Niin, ja tämän naisen "ratkaisu" asiaan oli, että jos hän alkaisi syödä kasviksia niiden keittojen lisäksi. Ja en halua haukkua tätä henkilöä, mutta oikeasti, missä kohtaa ollaan menty näin vikaan, että ihmiset OIKEASTI uskovat näihin. Onko se se helppous? Ensin kerätään p*sk*lla ruualla reilusti ylipainoa vuosikausia ja kuvitellaan, että sitä päästään eroon 10 pvn pussikeittodieetillä. Tsiis... mä sanon. Jos se olisikin noin helppoa, ei tässä maailmassa olisi yhtään ylipainoista ihmistä. Jep, ja ymmärrän myös sen, että monelle nämä pikadieetit ovat "alkusysäys" terveellisempää ruokavalioon, mutta kuinka monella on oikeasti oikeat eväät pussikeittodieetinjälkeiseen terveelliseen elämäntapaan?
 
Huh. Tunteenpurkaus, kiitos ja anteeksi.
 
Niin, mihis mä jäin? Motivaatioon. Nyt kun olen löytänyt oman "oikotieni" onneen näiden ruokailuiden kanssa, on se vaikuttanut positiivisesti myös treenaamiseen. Lisäksi salitreenistä on tullut tämän jaksamisen myötä tehokkaampaa. Tuntuu, että kroppa ottaa treeniä aivan eritavalla vastaan ja kehitystä alkaa pikkuhiljaa tulla. Tervetuloa voima.
 
Mutta suurin motivaattori minulle on kuitenkin minä itse. Oma olo. Se tunne, joka on, kun syön oikein, treenaan oikein ja maltan myös huilatakkin välillä. En löydä enää motivaatiota kuvista, joissa on joku "tavoiteminätreenattutimminainen", vaan suurimman motivaationi löydän katsomalla omaa peilikuvaani, kuvia minusta vuoden takaa, kuvaa minusta nyt. Kyllä, se mitä olen saavuttanut ja mitä haluan vielä saavuttaa ja kaikkein tärkein, se mitä haluan YLLÄPITÄÄ,  pitää minut motivoituneena.
 
Ja vielä, että saan toisten ärsytyskynnyksen nousemaan, eilisen kipporuuat :D. Hemmetti, se jaksaa kuvailla noita ruokiaan.
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti