Kylmää kyytiä ja "hyvä äiti"-pisteitä

Mun vanha kylmäkassi, jota roudailen kesäaikaan päivittäin mukana, kärsi pienimuotoisesta räjähdyksestä viime syksynä. Mielessä muhi pitkään uuden hankinta (ei nyt kuitenkaan häirinnyt päivittäin tai en menettänyt yöuniani stressatessani uuden hankintaa), mutta en halunnut sellaista perusversiota enää. Muutama viikko sitten näin livenä tämän version ja sen verran se jäi mieltä kaihertamaan, että surffailin nettikaupoissa tuota katselemassa, kunnes tajusin käyttää assistenttia. Lahdessa oli ystävän kotikulmilla liike, jossa noita myytiin ja niin sain minäkin omani ilman postikuluja.

Ykkösvärivaihtoehto oli tosin musta, mutta ehkä mä tähän totun muutamassa vuodessa ;) Tai sitten mun täytyy aloittaa taas muutos itsestäni ja stailata itseni kylmälaukkuun sopivaksi. Niinhän se menee: muita et voi muuttaa, mutta itseäsi voit. Pätee myös kylmälaukun kohdalla.

 Rakkautta ensi silmäyksellä
 

Mutta on kuulkaas näppärä vekotin. Niin pysyy kivasti ruuat purkeissa oikeinpäin ja tuota yläosan pikkulokerikkoa voisi kutsua ihan dosetiksi. Sivutaskuihin menee palkkarit pulloineen näppärästi, tai 6 puolen litran olutta (miehen kommentti).

 I was made for loving you baby
 
Pienestä se on ihminen joskus iloinen.
 
Illansuussa nuorempi neiti pohti ääneen, että voisitko sä äiti tehdä Tähkäpäälle vähän lämpimämpiä vaatteita, kun me lähdetään viikonloppuna Mummille ja Tähkäpäälle tulee kylmä tässä mekossa. No tottahan tuo on, ei ole tyttöraasua Suomen oloihin vakiovarusteilla paiskattu.
 
Ja ihan tervettä välillä nostaa hanurinsa irti tästä koneen ääreltä ja kaivaa kutimet ja langat esiin. Viime aikoina on tullut istuttua ihan kiitettävät määrät tässä ruudun edessä tehden paperitöitä.
 



Kommentit

  1. Ihana neiti kun noin huolehtii <3 Ja kyllä kelpaa nyt eväitä roudailla! Tuli ittellekin semmonen olo että tommosen tarviis, mutta sitten muistin etten mie oikeesti tarviikkaan. (Piilo)mainonta saa taas mielen tekemään temppuja :) t. Anni L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kuule niin hifistelyruuankuljetusvehkeet että :D. Mäkin mietin aika pitkään tuon hankintaa, koska ei ole ihan edullisimmasta päästä, mutta tosiaan roudaan kesällä kylmälaukkua päivittäin mukanani, niin uskoisin saavani rahalleni vastinetta :)

      Poista
  2. Mikäs tää laukku nyt sitten olikaan merkiltään, itselläni on hieman haastavahko tämä elämäntilanne niin voisi tuo ruokahuollon parempi suunnittelu helpottaa elämää edes tältä osin... Jos jaksat niin heitä vaiks FBssä viestiä!

    -Kata-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips, omani olen ostanut Lahden Gazozilta. Mutta ainakin tuolta saa niitä tilattua http://www.gazoz.fi/product/1197/6-pack-small.

      Poista

Lähetä kommentti