Positiivista energiaa

Lenssu ei ole ihan vielä tajunnut hienovaraisista vihjailuista huolimatta täysin häipyä. Viikonloppu meni buranakuurilla ja kotiin päästyäni vinttasin buranat takaisin lääkekaappiin, koska ainakin itse saan niistä tosi "onton" olon ja parin päivän aktiivisen käytön jälkeen päänsäryn. Jätettyäni buranat pois, nousi kuume saman tien, mutta onneksi se laski yön aikana, eikä ole toistaiseksi enää näyttäytynyt. Liikunnalliset aktiviteetit saavat nyt odottaa ainakin pari päivää, että näen, mihin tämä tästä heilahtaa.

Viikonloppu meni kaikesta huolimatta oikein mukavissa merkeissä. Sen lisäksi, että olen nyt saanut 100 % varmuuden siitä, että olen täysin oikealla tiellä näine liikunnanalan uravalintoineni, sain viettää pienen hetken laatuaikaa ystävän luona.

Hirveän näppärää on muuten kutsua itsensä kylään "tarvitsen yösijan"-verukkeella ja samalla pääsee herkkupöytien ääreen, koska ystävällä sattui olemaan tuparit samana viikonloppuna. Suosittelen.


Tällaisista viikonlopuista jää käteen hirmuisesti positiivista energiaa.
 
Tänään käytiin vanhemman neidin kanssa kirjastossa. Häpeillen täytyy myöntää, että kirjastossa käynti oli aika extremekokemus, koska rehellisesti en edes muista, milloin olen viimeeksi kyseitä palvelua käyttänyt. Opiskeluaikoina?
 
 
Kokemushan oli kuitenkin kaikin puolin mukava ja napsin hyllystä aika randomotteella kaikkea mm. ravintoon liittyvää. Nyt voisi olla jopa ihan aikaakin istua välillä alas ja lukea.
 
Koska kirjastosta ei ihan kaikkea löytynyt, käytiin vielä pyörähtämässä Suomalaisessa Kirjakaupassa, jossa oli muuten kanta-asiakkaille tarjouksessa tuo Hormonitasapaino-kirja. Ja lisäksi nappasin viimeisen painoksen tuosta toisesta kirjasta, jota voisi jopa ihan koulukirjaksi kutsua. 
 
Itselläni on aika suhteellisen vankat mielipiteet näistä ruoka-asioista, mutta silti on todella mielenkiintoista lukea ja ottaa selvää eri suuntauksista, ehkä jopa poimia sieltä itselleenkin jotain ja jatkaa taas sillä omalla tutulla keskitiellä.

Kommentit