Pitkän tähtäimen tavoitteet vs. hetken nautinto

Tuo otsikon aihe on pyörinyt päässä nyt muutaman päivän, tai itseasiassa pidempääkin.

Kirjoittelin jo uuden vuoden jorinoissani noista pitkän tähtäimen tavoitteistani. Vaatimattomasti päätin olla myös elämäni kunnossa ensi vuonna tähän aikaan, kun elämä kallistuu (taas!) uudelle kymmenelle. Se on myös yksi pitkän tähtäimen tavoite, joka vaatii työtä, hieman sitoutumista ja määrätietoista asennetta.

Näitä pitkän tähtäimen tavoitteita tuppaa ainakin omalla kohdallani hieman häiritsemään nuo hetken nopeat nautinnot.

En missään nimessä ainakaan tunnusta kokevani mitään morkkista noista hetken iloista, kuten karkkiövereistä, muutamasta ylimääräisestä lasillisesta viiniä, hampurilaisateriasta, pizzaähkystä, levyllisestä suklaata, joita saattaa ainakin oienen väsymystilan ollessa päällä tehdä mieli. Ja jälkikäteen kuitenkin saattaa tulla aina mieleen, että kannattiko?

Koska hyväksyttävähän se on, että jos haluaa jotain, täytyy yleesä luopua jostain ja nyt ainakin kysymys omalla kohdallani kuuluu, että mitä haluan eniten, tai lähinnä, mitä valintoja teen arkipäivässäni, jotta saavutan omat tavoitteeni?



Kommentit