Lihassärystä

Mun oltava jollain lailla kummallinen (joo no hei yllätys), kun jollain ihmeellisellä tavalla jopa nautin lihassärystä. Urheilun aiheuttamasta sellaisesta. Ihan kuin se olisi joku mittari, että nyt on osunut treeni kohdalleen tai jotain.

Kaikkein pahin on se, kun vatsalihakset ovat treenistä niin kipeät, että kun alkaa naurattamaan, pitää vaan hihitellä silleen kevyen hölmöllä tavalla. Moneen vuoteen en ole vatsoja saanut kunnolla kipeäksi, vaikka mitä olisi tehnyt, mutta nyt kun vedän tuota Cxworxiä, niin joka treenin jälkeen tuntuu, että jotain on tullut tehtyä. Ei silleen liian pahasti, mutta kuitenkin. Eilinen treeni tosin aiheutti aika mukavan tuskaisen tunteen ja tämän päivän kääntyessä iltaan röhönauru on muuttunut hiiren hihitykseksi. Johtuneeko siitä, että vedin uuden ohjelman ensimmäistä kertaa.

Jalat ovat toinen kohde, joiden kipeytyminen aiheuttaa vähintään hysteerisiä kiljahduksia. Rappusissa laskeutuminen, vessassa käynti, tuolilta nouseminen. Liika on kuitenkin liikaa ja edelleen muistuu viime kesän ensimmäinen hyppyrimäen portaiden juoksu. Sellaista pohjekipua en muista vähään aikaan (=koskaan) kokeneeni. Silloin teki mieli ottaa jopa särkylääkettä, ainakin yöksi että olisi saanut nukuttua. En kuitenkaan sortunut, koska oma periaatehan on, että lihaskipuun, eli itseaiheutettuun tuskaan ei särkylääkkeitä napsita.


Ehkä jopa vähän ikävä?
Ensi kesänä nähdään
(Ja ei, en halua kuulla, että siellä voisi käydä juoksemassa talvellakin)
 
Onneksi kunnon yöunilla on parantava vaikutus. Tai no, tässä vaiheessa yötä varmaan voi jo unohtaa tuon sanan "kunnon"...


Kommentit