maanantai 31. joulukuuta 2012

Oi ihana maanantai

Maanantai ja melkein jo uusi vuosi. Miten ihania kliseitä aloittaa "uusi elämä". Nyt tai ei koskaan.

Mä olen valmistellut huolellisesti koko eilisen päivän ja illan tätä päivää mm. tyhjentämällä jouluna saadut karkki- ja punkkuvarastot. Ihan hirvee homma mussuttaa se kaikki sokeri ja taisin olla vähän pienessä sievässäkin, kun punkkupullo piti saada tyhjäksi. Sunnuntaitissuttelija. Vähän mun tissutteluharrastusta häiritsi se, kun illalla piti käydä vetämässä pumppi. No ei vaan...

Aamu alkoi reippaasti koiran kanssa metsäpolkuja tallaillen. Vaikka en mitään vauhtikävelyä siellä harrastakaan, tulee siinä ihan mukavan lämmin, kun maasto on kuitenkin jalan alle epätasainen ja   ylämäkiäkin on ihan kivasti.


Mukavan alkulämmittelyn jälkeen hyppäsin autoon ja karautin vielä salille tekemään selkää. Muistan, kun joskus aloittelin käymään salilla, oli selkä yksi mun inhokeista. Tuntumaa oli vaikea saada ja treenit olivat jotenkin ahdistavia. Nyt asia on täysin päinvastainen. Vaikka selän lihakset eivät koolla pääsekään huutelemaan, saan ainakin tuntuman sinne, minne pitääkin. Ja se jos mikä tekee treenistä mielekkään.

 
Nythän mä siis hienoine uuden vuoden tavoitteineni karsin tieltäni kaikki harhaanjohtavat houkutukset ja vuoraan itseni niillä minulle oikeilla arvoilla. No, ei vaan. Ei ole toki tarkoitus pakottaa itseään mihinkään, mutta ihan varmasti tämäkin aika ajoin vaatii hieman enemmän itsekuria. Mutta kyllä mä silti olen ripotellut ympäri kotia erilaista motivoivaa kirjallisuutta, noin niinkun aluksi, etten vain pääse unohtamaan.

Täytyy vaan muistaa, miten hyvä olo niistä itselle oikeista arvoista ja niiden kanssa elämisestä tulee.


Crash Diets Don't Work


Ja peeäs, mä olen jäänyt vähän koukkuun tähän sivustoon: Fitness motivational quotes

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Tavoitteita uudelle vuodelle 2013

Musta on kauhean mukava tehdä uuden vuoden lupauksia. Ihan hirveän tosissani en ole koskaan noiden kanssa ollut, mutta joskus pitää varoa, mitä toivoo, koska sehän saattaa jopa toteutua.

Esimerkkinä vaikka seuraava, tositapahtumiin perustuva tarina 9 vuoden takaa:
Uutena vuotena baari-illan jälkeen keksittiin ystävän kanssa alkaa kirjoittamaan uudenvuodenlupauksia. Ensin kirjoitettiin kaikki tylsät karkkilakot ja tipattomat tammikuut, kunnes päästiin vähän "syvällisempiin" aiheisiin.
Minä: "Kirjoita sinne, että hanki lapsi."
Ystävä: "Täh?? Eihän sulla ole miestäkään."
Minä: "Äh, ihan sama, kirjoita nyt vaan. Ei se karkkilakkokaan varmasti tule pitämään."

Mutta kuinkas kävikään. Viikko uudesta vuodesta tapasin nykyisen mieheni ja seuraavana vuonna meillä oli tenava ja muutama vuosi myöhemmin toinenkin. Että ei kannata ihan suoralta kädeltä sanoa, että uuden vuoden lupaukset ei muka toimisi. Heh.

Noh, jos kuitenkin tänä vuonna keskityttäisiin tavoitteisiin lupausten sijaan.

Jos alan miettimään kulunutta vuotta ja mitä sitä jäi mieleen, nousee helposti mieleen muutama asia, jotka ei menneet niin putkeen, mutta jotka olivat todella sen arvoisia ihan itsessään. Opettavaisia kokemuksia, missä menee raja, mikä on liikaa ja missä olisi parantamisen varaa.
Art: The Journey Is What Brings Us Happiness, Not The Destination. by Artist Kami Lerner

Viimeisen kuukauden aikana, varsinkin autolla ajellessa, on ollut aikaa miettiä kaikenlaista. Liika miettiminenkään ei ole aina hyvästä, joskus pitäisi antaa asioiden vaan olla ja järjestyä ajallaan.

Mielellä on yllättävän voimakas vaikutus. Itse huomasin käyväni tunteita laidasta laitaan ja varsinkin nuo negatiiviset tunteet pääsivät välillä yllättämään. Ei tietenkään kannata väkisin aina kääntää omaa mieltään positiiviseksi, välillä kuuluu ottaa myös vastaan niitä negatiivisiakin ajatuksia ja kohdata ne ei niin miellyttävätkin totuudet. Mutta silti:

 
Mutta mitä aion kehittää tästä edespäin, on oman mielen kuuntelu ja varsinkin sen eron, onko kyse pelkän mielen tai ulkopuolisen tahon aikaansaamasta tunteesta, vai oman kehon tunteesta.


Yritän jättää vähemmälle myös provosoitumisen muiden sanomisista. Muita en voi muuttaa, mutta itseäni voin. Asiat harvoin ovat sitä, miltä ne näyttävät. En ole itsekään tässä asiassa varmasti muita parempi, joten yritän myös itse elää niin, että en ota kantaa asioihin, joista en tiedä kaikkea, tai ainakaan tarpeeksi.

There comes a time in your life when you realise who matters,who never did and who always will.so dont worry about the people from the past,because there's a reason why they didnt make it into your future:)

Ja sitten onkin aika jättää negatiiviset ajatukset taakse ja tavoitella niitä positiivisia.

Tulevana vuonna pyrin keskittymään niihin itselle tärkeisiin asioihin ja jättää vaikka kokonaan pois, tai ainakin vähentää niitä ei niin tärkeitä asioita. Tai ainakin asettaa rajat, mihin haluan panostaa mitenkin paljon. Minun ei varmastikaan tarvitse panostaa mihinkään oman jaksamiseni rajoissa, jos en niin itse halua. En usko sen olevan pitkässä juoksussa kovinkaan terveellistä.

Se, että yritän keskittyä pienempään määrään asioita, vie minut toivottavasti myös siihen, että turha kiire jäisi pois ja pystyisin saamaan enemmän irti minulle tärkeistä asioista. Ei tulisi tehtyä asioita vähän sinnepäin, vaan se, mitä tekisin, tulisi tehtyä kunnolla.


Syömiseen yritän edelleen löytää sen tasapainon. Pikkuhiljaa viimeisen vuoden aikana olen alkanut löytää se minulle sopivan tavan syödä. Ei mitään ääripään ratkaisuja, vaan hyvin simppeliä, keskitien kulkua puhtaan ruuan, helpon tekemisen ja sovittamiseen arkipäivän kanssa.

 
Päätettäköön nämä uuden vuoden tavoitteet tähän tiivistelmään:



lauantai 29. joulukuuta 2012

Vapaapäivän iloja

Eilen käytiin koiran kanssa katsastamassa, josko meidän metsäpolkua käyttää muutkin talvisin ja voe hyvänen aeka, sehän olikin hyvin tallattu. Musta on aika tympeetä jolkottaa koiran kanssa talvisin kävelytien laitaa, paljon hauskempaa on tarpoa metsässä. Jotenkin olin ajatellut, että nuo metsäpolut "umpeutuvat" talveksi, mutta onneksi lähdettiin katsastamaan tilanne. Koirakin viuhtoi iloisena ympäri metsää.
 
Vapaapäivän kunniaksi tuli otettua myös parit päikkärit. Aika luksusta, sanoisin.

Illalla kävin vielä treenaamassa omalla kotisalilla, tutuilla laitteilla, tutussa ympäristössä jalat. Hieman meinasi muistutella edellisen päivän pumpista reidet, mutta kun vauhtiin päästiin, niin pienet kankeudet ja kivutkin unohtuivat. Eli toisinsanoen ne siirrettiin seuraavalle päivälle...

Illan ehkä hulvattomin kokemus oli, kun kävin pyörähtämässä ystävän luona ja "päästiin" lasten kanssa tanssimaan (oliskohan ollut joku Wiin tanssipeli). Ja mä todella toivon, että kyseistä esitystä ei löydy sitten juutuupista ;) Olisi varmasti päässyt hauskimmat kotivideot-kategoriaan.

Ja peeäs. Mä olen käyttänyt nyt ihan tolkuttoman ajan yrittäessäni saada tänne bloggeriin välilehteä, johon voisin päivitellä noita mun kokkailuja, että ei tarvitsisi pitää enää kahta blogia sen vuoksi. Haluan ne kuitenkin pitää vähän erillään.

Ajattelin, että tuo välilehti tuo ratkaisun ongelmaani, mutta ainakaan itse en löytänyt sieltä kuin sellaisen "yhden päivityksen" taktiikan, eli mun ymmärryksen mukaan nuo välilehdet on tarkoitettu sellaisille asioille kuten esim. yhteystietoja, tietoja minusta jne. Siis kun luon tuonne välilehden, niin en pysty sen alle tekemään samanlaisia päivityksiä, kuin tälle etusivulle, jossa näkyy omille päiville omat otsikot jne. Ehkä olen tyhmä, mutta jatkan siis edelleen kahden eri blogin taktiikalla. Apua?

torstai 27. joulukuuta 2012

Edessä ihanan tylsä arki

Salaa uskallan jo toivoa, että tämän päivän jälkeen saan hieman levätä ja latailla akkuja. Tosin viime aikoina on myös tuntunut siltä, että kun jotain oikein kovasti odottaa, tai jostain innostuu, niin ei varmasti mene niinkuin on ajatellut, vaan alas tullaan ja rytinällä.

Kuitenkin uskallan jo vähän fiilistellä tulevaa. Eli IHAN TAVALLISTA ARKEA. Sitä ihanan tylsää arkea pyykinpesuineen, siivomisineen, ruuanlaittoineen. Lisäksi on taas aikaa olla perheen kanssa, vetää jumppia, urheilla, tavata ystäviä.

Minun jouluni, tai lähinnä joulurauhani julistettakoon tästä iltapäivästä. Joulurauhani aloitan vetämällä body pumpin. Ihanaa.

Ja kohta on jo uusi vuosi ja pääsen tekemään taas uudenvuodenlupauksia. (Jee!) Tosiaan viime aikoina on ehtinyt miettiä ja pyöritellä erilaisia ajatuksia aika syvällisestikin, kun on tullut istuttua auton ratissa ihan kiitettäviä määriä. Tuloksena on paljon paikoilleen loksahtaneita ajatuksia, elämän tärkeiden asioiden priorisointia, turhien ajatusten ja juttujen taaksejättämistä.



tiistai 25. joulukuuta 2012

Jouluajatelmia

Joulu on mennyt aika kaoottisissa merkeissä, jos siis verrataan normijouluun, johon kuuluu rauhoittuminen, hiljentäminen ja fiilistely.

Väsymys on päässyt iskemään pienen alakulon siivittelemänä. Ei mitään vakavaa, pari hyvinnukuttua yötä ja parin päivän pyjamabileet varmasti nollaavat tilanteen. Eikös se niin mene, että mitä lujempaa menee, sitä korkeammalta putoaa. Pätee aika hyvin kaikkiin elämänalueisiin. Ja ei, ei ole tarkoitus olla pessimisti. Ja ei, en myöskään valita, täysin omia valintoja ja paria kokemusta rikkaampana jatkan matkaa kohti uutta vuotta.

Uusi vuosi tuo ainakin näillä näkymin paljon epävarmuutta, mutta toivon, että jotain menisi putkeenkin. Jos lähitulevaisuudessa on muutamia asioita, joita en niinkään odota, mutta jotka täytyy vaan kohdata, niin onneksi löytyy myös niitä vähän mukavampia juttujakin.

Allaolevaa maisemaa olen saanut katsella päivittäin. Olen tehnyt ehkä henkilökohtaisen autolla-ajelemisennätyksen viimeisen kuukauden aikana. Aluksi matka tuntui pitkältä, mutta nyt siitä on jo oppinut jopa pitämään. Enää ei ärsytä kanssatielläliikkujat niin paljon, olen oppinut ottamaan liikenteessäkin rennommin. Eipä se ole oikeastaan mistään pois, vaikka olisin 10 min myöhemmin perillä. Ja on muuten ollut kauniita maisemia.

Se siitä matalapaineesta.

Jouluaatto meni perinteisissä merkeissä lähisuvun kanssa iltaa istuen. Vanhemalle neidillekin meni vielä joulupukki ihan täydestä, vaikka alkoikin jo vähän epäillä kyseisen kaverin olemassaoloa tässä joulunalla.

Nahka on joutunut taas vähän venytykselle, kun viime aikoina on tullut syötyä vähän sitä sun tätä ja treenaamaankaan ei ole ehtinyt tai jaksanut pariin viime viikkoon.

Allaolevan kakun leivoin jouluksi ja täytyy kyllä kehua, että tällä kertaa onnistui täydellisesti. Nyt kakun jämät on lautasella kaapissa ja lusikka siellä kaverina, josta käyn sitä aina edellisen ähkykohtauksen mentyä haukkaamassa. Uuuuhh....

Ja kuten suunnittelin jo aiemmin, ujutin joulukahvipöytään jotain raakaruokaakin. Raakalihapullia, sanoi nuorempi tenava. Ei sentään. Vähän epäilin, katoaisiko lautaselta yhtään palleroa, mutta ihan positiivisen vastaanoton nuo saivatkin.

Päivittelen noita ohjeita tuonne toisen blogin puolelle jossain vaiheessa.

Ja oikein mukavaa ja rauhallista joulunjatkoa kaikille :)

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Kuinka välttää joulustressi?

Vastaus: Asumalla töissä.

Joulutavarat laatikoissa.
Joulusiivous tekemättä.
Ostoslista kauppaan on pitkä.
Kakku leipomatta.
Joulufiilis hakusessa.
To do-listalla löytyy tekemistä.
Aika kortilla.
Kroppa turvoksissa.
Silmäpussit viistää maata.

Mutta hei. Joulustressistä ei ole tietoakaan. Ihanaa. Kun on tarpeeksi väsynyt, niin ei jaksa stressata.
Aionko tehdä tämän uudestaan ensi jouluna? En. :D

Keep calm and carry on.


tiistai 18. joulukuuta 2012

Kun sana "lähiruoka" saa uuden merkityksen

Ensin tulee kiire.
Sitten tulee väsymys.
Sitten alkaa ajatus vähän pätkiä.
Sitten ei jaksa enää panostaa eväiden tekemiseen.
Sitten ei jaksa enää käydä kaupassa ostamassa eväitä.
Sitten tulee käytyä hakemassa jotain nopeaa mättöä.
Sitten tulee syötyä tolkuton kasa herkkuja. Päivittäin.
Jep. Mä olen tässä pisteessä nyt.

Siskokin naureskeli tänään, että tuo sun lähiruokaideologia on saanut vähän uusia piirteitä, kun tämänpäiväinenkin lähiruoka oli naapuriravintolan rullakebab. Niin tyypillistä. Kun ei jaksa laittaa ruokaa eikä enää käydä kaupassakaan (on varmaan tosi rankkaa juu), niin ensin kärvistelee niin pitkälle nälkäisenä, että tulee aivan murhaava nälkä ja lähin vaihtoehto on joku pikaruokaravintolan tarjonta. Lähiruokaa hei parhaimmillaan.

Olo on koko ajan ihan uuuuuhhhh ja plääh ja kroppa huutaa jotain ihmiselle sopivampaa ruokaa. Mä en ihan oikeasti ymmärrä, miten jotkut PYSTYY syömään pikaruokaa päivittäin. Ei ole mun juttu.

Tänään poiketessani kirjakaupassa löytönurkasta pisti silmään alla olevat kirjat, jotka lähtivät mukaan matkaan. Joulupukinkonttiin. Minulle.


Ja noita kirjoja tuossa pöydänkulmalla tuijotellessani mulla jotenkin naksahti taas yksi palanen paikalleen. Mä kun olen miettinyt, että noita raakaruokia haluaisin lisätä ruokavaliooni, mutta jotenkin ajatus kylmän/haalean ruuan syömisestä ei ole se minun juttu. Kaipaan lämmintä ruokaa.

Mutta sitten lamppu välähti (hetkiseksi). Daa, miksi mä en voi syödä varsinaista ruokaani lämpimänä ja lisätä noita raakaruokia herkkupöytään. Makean ei tarvitse olla lämmintä. Ja sittenhän voi mussuttaa makeaa mahan täydeltä, kun se on sitten niin terveellistäkin. Hirmusen fiksua.

Siis mä olen ihan selvästi ostanut nämä kirjat mun alitajunnan johdatuksella. Jep, nyt se tais seota :D

lauantai 15. joulukuuta 2012

Nörtti

Mä olen aina vähän myöhäisherännäinen näiden erilaisen ohjelmien kanssa. Tai totuus ehkä on, että mä yritän olla koukuttumatta mihinkään, mikä veisi enää yhtään enempäämun aikaa.

Mutta niin löysin minäkin tieni Instagramiin ja osasin jopa linkittää sen tuohon sivupalkkiin. How nerd is that? Häh?

Älkää nyt vaan sanoko että Instagram on niin so last season, mä olen ainakin ihan koukussa. Heh.


Hauskaa perjantai-iltaa kaikille :) Tai lauantai-iltaa. Who counts? Nimim. Aavistuksen verran päivistä sekaisin :D

perjantai 14. joulukuuta 2012

Jalkatreenistä

Kävin aamulla heiluttelemassa jalkoja salilla ja voi sitä fiilistä, mikä tuli, kun tajusin että polvi ei ole kipeä YHTÄÄN. Tiedän jo nyt tehneeni virheen, koska huomenna omistan NIIN kipeän alakerran. Mutta mikä nautinto oli laittaa prässiin lisää painoa uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja todeta, että se ei satu silleen väärällä tavalla. Sitten vähän painoa pois ja sama yhdellä jalalla. Perään hack kyykky ja muutama muu liike irvistysten kanssa.

Jossain vaiheessa oli pakko pistää peli poikki ja muljahdella pois, kun vielä siihen omin jaloin pystyin. Painot ei toki näin pitkän tauon jälkeen päätä huimanneet, mutta jo tieto siitä, että pystyy taas tekemään 100 %, on aivan mielettömän motivoivaa. Ja tunne siitä, että se mitä teki, meni suhteellisen kivasti sinne minne pitikin. Ensi kerralla jo ehkä osuu ja uppoaa.

Itselle tuo jalkatreeni on aina ollut sellainen iso treeni, jonka teen mielelläni tutussa ympäristössä tutuilla laitteilla. Tänään taas oli niin hoomoilasolo, kun treenasin jalat täällä Lappeenrannassa, joka ei siis ole kotisalini. Missä on prässi, check, missä on reiden ojentaja, check, mutta mites nää säädöt toimii, hmmm... jne. Ja vaikka laitteissa on samat kymmenlukemat, ei se takaa sitä, että laitevalmistajasta riippumatta voisin aina laittaa samat kymmenet kehiin.

Minusta on ihan kiva käydä toisilla saleilla treenailemassa ja jumppailemassa. Yleensä uudella salilla suunnistan vapaiden painojen luo ja aloittelen niillä lämmitellen, kuumeisesti samalla skannaten salia, mistä löytyy se ja se laite. Mikään ei ole ärsyttävämpää, kuin olla yksin uudella salilla ja pyöriä siellä etsien laitteita. Ei siis ole mulle tosiaan mikään kynnyskysymys tai "vähäks hävettää"-juttu, mutta on siinä vähän höntti olo. Tai ehkä pitäisi mennä aina uuteen paikkaan omistajan elkein paukutellen ovenkarmeja tyyliin, mä oon niin kiree ja levee, että en meinaa päästä näistä teidän kapeista ovista sisään. No ok. Mun habituksella ei ehkä kovin rispektiä herättävä vaihtoehto. Hah.

Mutta eniveis, tuli hyvä mieli, tästä on taas hyvä jatkaa chicken legsien kiusaamista.

Ja tähän vielä mun henkilökohtainen motivaatiokuvani (lainattu jostain netistä), joka on myös läppärini taustakuvana. Vanhemman tenavani sanoin, "äiti minusta tuo on vähän outo kuva tuohon taustalle. Tuollainen nainen uikkareissa. Vähän noloo." Hahah.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Joulu tulee, oletko valmis? Minä en.

Iltaisin ei ole tekemisen puutetta, kun tulee nyherrettyä kaikkea pientä läheisten iloksi/riesaksi, mutta itse arvostan niitä ihmisiä, jotka keksivät joka vuosi toisille juuri heille sopivan muistamisen. Itse en tarvitse kalliita lahjoja ihan vaan sen takia, että ne ovat kalliita. Joojoo, jos haluaa, saa maksaa meidän asuntolainan pois, en pahastu. Tai edes osan. Joo siis niin joo, yleensä tuskailen, että miten mä sitä ja sitäkin läheistä muistaisin, mutta tämä joulu on jotenkin loksahtanut mukavasti paikalleen. Ehkä juuri sen takia, kun en yritä liikaa miettiä.
 
Tällaisen hauskan ohjeen löysin lehtihyllyn Molly-lehdestä. Sunnuntaipäivän iloksi tekaisin tällaiset lämmittimet pukinkonttin. Sen verran olivat helppotekoiset ja nopeat tehdä, että voisin suunnitella tekeväni noita enemmänkin.
 
 
Ja koska uskolliseen tapaani jätän kaikki aina viimetinkaan jos ehdin siihenkään, tai pahimmassa tapauksessa en ollenkaan, niin tämäkin ilta meni korttipajalla. Huomennahan se taitaa olla se viimeinen päivä, jolloin joulukortteja voi laittaa niissä punaisissa kuorissa. Aika hommahan noissakin on, mutta missään nimessä tämä ei ole pakkopullaa tai muutenkaan epämiellyttävää.
 
Itse olen kirjoittanut viimeiset viisi vuotta joulukirjeen, jossa on tervehdys meidän perheeltä kuluneesta vuodesta. Melkein tekisi mieli vetää vuodet samalla copypastella, kun mitään radikaalisti erilaista ei vuosissa ole.
 
Samaa kiirettä päivästä toiseen, lapsiperheen arkea iloineen ja suruineen, ruuhkavuosia. Tähän ajatukseen pysähdyin miettimään, että miksi näin? Tietenkin arkipäivä lapsiperheessä asettaa omat haasteensa, halusi sitä elää millaista elämää tahansa, mutta olisko se kiireen hallitseminen ja vähentäminen kuitenkin itsestä kiinni? Voisi vaikka olla.
 
Ehkä tässä taas minulle mietittävää, miksi unohdan lähes kaikkien läheisten merkkipäivät, olen maailman huonoin ihminen pitämään yhteyttä ja syytän arkipäivän kiireitä ym. näistä. Kiire on loppupeleissä aika huono syy, vaikka siltä aidosti joskus tuntuukin. Aion katsoa peiliin.
 

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Pikkujouluja, glögiä ja tyttöjen iltaa

Eilen ajelin nilkka niin suorana kuin tuolla kaameassa pyryssä uskalsin töiden jälkeen kohti kotia. Aivan kaamea ajokeli.... Kotona supernopea kääntyminen, vaatteiden vaihto ja tyttöjen illanvietto voi alkaa. Onnistuin saamaan sunnuntain vapaaksi, niin uskaltauduin nauttimaan jopa "pari" lasia viiniä.

Tällä viikolla olisikin ollut neljät (!) pikkujoulut, mutta työkuviot hieman rajoittivat osallistumista. Ja rehellisyyden nimissä, en varmasti olisi jaksanutkaan. Ihan niin kova kunto minulla ei ole. Riitan sanoin voisin todeta myös itsestäni olevani sellainen yhden illan tyttö. Hih.
 

Nämä illat tyttöjen kanssa ovat niin hulvattomia. Juttujen taso vaihtelee rankasti laidasta laitaan, aiheet sivuavat mauttomuuden rajoja. Silti; paljon naurua, hyvää ruokaa ja aivan upeaa seuraa.

Tämä meidän porukka koostuu hyvin erilaisista ihmisistä. Meitä ketään ei yhdistä oikeastaan mikään yksi juttu vaan porukkaa on tullut sieltä sun täältä, yksi on toisen kaveriporukasta, toinen toisen. Silti oli mukava nähdä teitä kaikkia.

Kuka halusi ajoissa nukkumaan ja kuka jatkaa loppuun saakka. Jokaisen valinta oli aivan yhtä hyvä. Mutta silti oli ihana nähdä taas teitä. Tällä naurun määrällä jaksan taas pitkään. Vaikka juuri nyt kieltämättä hieman väsyttääkin.

Iso kiitos illan järjestäjälle Mirkkalle; oli taas niin meidän näköiset istujaiset. Kuvasta muuten puuttuu reilusti yli puolet porukasta, koska kamera astui esiin vasta vähän ennen puolta yötä. Oliko se hyvä vai huono asia, en tiedä ;)

torstai 6. joulukuuta 2012

Minua varten tehty kirja

Pyörähdin muutama päivä sitten kirjakaupassa tarkoituksenani ostaa pari kirjaa joululahjoiksi, mutta miten siinä usein (=aina) käykin niin, että löytää sitten kuitenkin jotain kivaa... Itselleen. Ooohhoh.

Erästä toista kirjaa etsiessäni käteen osui Ewa Skiöldebrandin Parasta kausiruokaa. Kirjaa selaillessani mun naamalle nousi tyhmän onnellinen hymy, nyökyttelin sivuja selaillessani hyväksyvästi kirjan ajatusmaailmalle, nostin kädet kattoon ja huusin "Halleluja! Olen löytänyt etsimäni". No en sentään. Ehkä jätin pari viimeistä kohtaa tekemättä, vaikka mieli olisi tehnytkin.

 
Jo kirjan takakansi tiivistää oman ruokaideologiani ja vaikka en ihan jokaista ajatusta ja lausetta kirjasta lähtisi kuitenkaan allekirjoittamaan (aina täytyy olla vähän kriittinen), niin kaikenkaikkiaan oikein mukava kirja lueskella ja ohjeitakin tulee varmasti testattua.
 
 
Suosittelen :)

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Juokaa ihmiset juokaa

Ainakin jos treenaatte. Muuten tulee kuiva hiki ;)

Tulin viettäneeksi itsenäisyyspäivän aaton iltaa jumppaamalla pumpin ja combatin. Välillä on mukava olla toisen vetämällä tunnilla ja tuijottaa vain itsekkäästi itseään peilistä ja keskittyä tekniikkaan.

Tänään tosin mietin pumpin puolessa välissä, että miten tämä tuntuu niin kamalan raskaalta tänään ja tunnin loputtua funtsin, kun ei tullut edes kunnon hiki ja silti on ihan poikki. Hetken mietin combattunnille jäämistä, kun veto oli vähän jo pois, mutta ajatus siitä, että mukana olisi uuden ohjelman kappaleita, sai jäämään. Tahmeaa oli meno sielläkin, vaikka ohjaaja oli kyllä mukaansa tempaiseva ja muutama kappale oli jo uuttakin ohjelmaa.

Ja sitten mä tajusin, että en ollut juonut kunnolla mitään koko päivänä. Pari kuppia kahvia ja se oli siinä. Kyllä tunsin oloni tyhmäksi, kun lähdin salilta muutama nihkeä hikipisara otsalaudassa ja mojova päänsärky ohimolla. Normipäivänä tulee helposti juotua parikin litraa nestettä ja näköjään kun sen jättää juomatta, niin olokin on sen mukainen.

Ja pysyäkseni vielä aiheessa, eli juomisessa, ajelin jumpasta mummilaan vieno hymynkare naamassa, koska mullahan on laukussa pieni kuohuviinitölkki, jonka mm. sain tänään kiitokseksi kukkien roudailusta. Sen mä nautin käytyäni suihkussa ja syötyäni jotain..... HUOMENNA, koska unohdin sen töihin! Voi pönttö, mikä pää!

Joten mmmmmmmm..... miten hyvää kylmä vesi onkaan, kukapa kuoharia tarviiskaan, anyway :D


(Kuva lainattu jostain netistä)

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Joulunodotusta kirjoista

Vuosien varrella on tullut osteltua erinäisiä joulufiilistelykirjoja; askartelua, sisustusta, leivontaa, käsitötä tai muuten vaan joulunodotusta. Tosin tuota pinoa katsellessa alan pikkuhiljaa vakuuttumaan, että ehkä mä noilla pärjään....
Ja kun mukaan heitetään vielä vuosien varrella kerättyjä joululehtiä X määrä, niin johan mulle tulee stressi pienemmästäkin. Kauhee määrä selailtavaa ja fiilisteltävää.

No ei vaan. Mä roudaan nuo fiilistelykirjat kirjahyllystä olohuoneen sohvanpäätyyn ja selailen niitä juuri silloin kun siltä tuntuu. Suunnittelen leipovani vähän joka kirjasta jotakin, sisustavani ja askartelevani kotiin kaikkea kivaa. Ja loppujen lopuksi mä leivon ehkä pari juttua, askartelut jää mitä todennäköisimmin ainakin tänä jouluna ihan fiilistelyasteelle ja sisustusideatkin jää varmaan kuusenkoristeluun.

Mutta niistä tulee silti sitä joulufiilistä. Vaikka tänä vuonna tuon jouluputiikin myötä joulufiilis runnotaan muhun vaikka väkisin, jos en muuten tajua.

Joulu tuntuu olevan kovin tunnepitoinen juhla monelle ja olenkin käynyt useat varsin mielenkiintoisetkin keskustelut joulusta ja sen merkityksestä asiakkaiden kanssa. Yritän pitää omat aatteeni ja ajatukseni joulusta, sen hengellisyydestä ja tarkoituksesta omana tietonani ja kuunnella sujuvasti ihmisten mielipiteitä siitä, milloin joulua ja sen perimmäisiä tarkoituksia oikeastaan edes tulisi juhlia, vai tulisiko niitä juhlia ollenkaan, mikä on kenenkin tahto ja mistä on peräisin koko joulukuusitraditio, muutamat selitykset, miksi lähdetään pois kotoa tai vakuuttelut, miksi haluaa viettää joulua yksin jne. Mielenkiintoisia keskusteluja, selityksiä ja mielipiteitä. Ja jokainen varmasti yhtä oikea. Jokainen juuri sillä omalla tavallaan.

Nyt mä taidan kuitenkin raahata ruhoni vaakatasoon ja ottaa mukaan jomman kumman raakaruokakirjoistani. Ja suunnitella, josko sitä ujuttaisi tänä vuonna joulupöytään jotain "raakileruokaa". Hmmm....

lauantai 1. joulukuuta 2012

Vieroitusoireita

Niin kuin mä ajattelin, että pidän vähän vapaata jumppailuista ja salitreeneistä. Mutta ei. Pää ei kestänyt viikkoakaan ja eilen kävin hakemassa kuukausikortin Lappeenrannan paikalliselta salilta.

Koukussa, missä koukussa. Eilen mietin koko päivän, että sitten kun tämä joulurykäisy on ohi, niin sitten mä treenaan sitä ja käyn siellä ja jumppaan ja joogaan joka päivä ja ja... Mutta ei pidä ihmisen pidättelemän itseään. Ainakaan mun kohdalla. Pää ei kestä.

Tunti päivässä liikuntaa ei ole mikään uhraus, jos lopputuloksena on parempi olo. Ja myöskään se, että ei joskus ehdi, ei ole mikään maailmanloppu. Mutta jos sen kieltää itseltään kokonaan x ajaksi, niin se on.

Eilen kävin illalla combatissa ja olipa vaihteeksi hauskaa olla toisen ohjaamalla tunnilla. Vedin kyllä niin sata lasissa, että alkoi loppua ihan kunto kesken. On se rankka laji, jos sen vetää hikihuokoset auki koko tunnin.

Aamulla ennen töihin menoa kävin salilla treenamassa selkää. Avainkortti on kieltämättä näppärä keksintö, niin ei tarvitse tällaisen työläisen, jonka työajat ovat tällä hetkellä juuri ne normisalinaukioloajat, jäädä ovien ulkopuolelle.

Aika rauhaisaa oli lauantaiaamuna kahdeksan aikaan treenailla. Mutta hei, voiko treenistä/päivästä tulla huono, jos salilla soi mm. Guns´n´rosesin Paradise city, Black Eyed Peasin Shut up ja tämä:



Noh, minä ainakin tykkäsin ;)