sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Viikonlopun simple things

Perjantain kauppareissulla nappasin lehtihyllystä The Simple Things-lehden. Ensin hieman skeptisesti ajattelin että jo on, kun täytyy tällaisistakin lehti tehdä, mutta imeydyttyäni sohvan nurkkaan perjantai-illan viettoon, totesin, että lehti olikin oikein mukava seuralainen ja lähes jokainen juttu tuli luettua.


Itselle nuo pienet, mukavat hetket ovat niitä parhaita latureita arjen jaksamiseen. Olen muuten kirjoitellut aiheesta täällä aiemminkin.

Tämän viikonlopun ehdottomat laturit olivat jo itsessään kaunis ilma lauantaina. On satanut NIIN pitkään ja ollut kalseaa, että yksikin välipäivä tuosta kurjasta ilmasta lataa akkuja ja piristää mieltä. Lisäksi töiden jälkeen karautettiin tyttöjen kanssa viettämään lauantaipäivää ja -iltaa mökkeilyn merkeissä.

En malttanut olla tonkimatta paikallisia metsiä ja lähdettiinkin pyörähtämään sienessä. Eipä taida montaa metsää löytyä, jossa ei olisi tänä syksynä suppilovahveroita. Niin niitä löytyi tälläkin kertaa. Jo itsessään metsässä kävely on niin mun juttu, mieli lepää ja metsä on vaan niin kaunis paikka.

Eräpirkko saaliin kimpussa
 
Ilta tyttöjen kanssa oli kyllä hulvaton ja juttujen taso juuri nollaamiseen sopiva. Sienestämisen lisäksi saunottiin, SYÖTIIN, löhöttiin, rätkätettiin, SYÖTIIN, oltiin ähkyssä ja puhuttiin kaikkea mahdollista kaikesta mahdollisesta. Aivan täydellistä. Kiitos tytöt tästä viikonlopusta, se auttaa mua jaksamaan taas piiiiitkäääään.
 
Sunnuntaiaamusella karautettiin takaisin kotiin ja päivä meni mukavasti hengaillessa pääsääntöisesti keittiön puolella. Sienet tuli puhdistettua ja osa meni kuivuriin ja osasta tein kana-sienipiirakan. Samoilla uuninlämpösillä tein oikein perinteisen apple pien mummilta saaduista omenoista. Kirjoittelen ohjeita tuonne toisen blogin puolelle tässä lähipäivinä.

Eräjorman kanssa käytiin vielä iltakävelyllä ja otin ihan vaan "varmuuden vuoksi" kassin mukaan, JOS vaikka sattuisi suppilovahveroita matkanvarrelle. Ja voe hyvänen aika, niitä muuten sattuikin. Aivan järjettömät määrät ja kieltämättä tuntui pahalta jättää osa metsään ihan vain siksi, että ne eivät mahtuneet enää kyytiin...

Vaikka ensi viikko tulee olemaankin hieman poikkeava normiarjesta, mukava, mutta raskas, niin tällaisen viikonlopun jälkeen se jaksaa ihan varmasti.

perjantai 28. syyskuuta 2012

Sohvan pohjilta päivää

Selvisipä tosiaan polvenkin vamma alkuviikosta ja nyt ei auta kuin huilata OIKEESTI, ihan aikuisten oikeesti. Tyhmäähän se oli alunperinkin jatkaa liikkumista semisti kipeällä polvella, mutta en usko olevani ainut laatuani, jos sanon, että treenasin kivun rajoissa. No, tällä kertaa se ei kannattanut ja nyt on polven sisäpinnalta revenneet nivelsiteet ja kipu on aika nonstop. No, ruikuti ruikuti ja niin edespäin. Nyt annetaan polven olla rauhassa.

Selailin iltojeni iloksi vanhoja käsityölehtiä ja kun tosiaan tuo pelkkä oleminen ei ole mulle mahdollista kuin haudassa, niin puikot ovat saaneet taas luovan tauon jälkeen kyytiä. Työn alla on lämmintä asustetta talven varalle.
Onneksi ei tarvitse hankkia koko viikonloppua jännetuppitulehdusta (miten niin skeptinen) puikkoja heilutellen, vaan tiedossa on varsin täydellisen mukavaa seuraa ja mökkeilyä. Olemista :)

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Ulostettuja ajatuksia...

"Hardship, in forcing us to exercise greater patience and forbearance in daily life, actually makes us stronger and more robust. From the daily experience of hardship comes a greater capacity to accept difficulties without losing our sense of inner calm. Of course, I do not advocate seeking out hardship as a way of life, but merely wish to suggest that, if you relate to it constructively, it can bring greater inner strength and fortitude."
 - Dalai Lama -

Joskus elämä on korkealentoa ja joskus matalalentoa ja joskus jotain siltä väliltä. Itsellä on menossa se matalalentovaihe. Asiat ei mene ihan putkeen ja tuntuu, että joka päivä tulee joku asia tai pari, joka ei ole niin positiivinen. Tällöin aina pysähtyy miettimään, kun on hetken aikaa yrittänyt räpiköidä vastaan, että niin ne kuuluu nämä matalalennotkin vaan tähän elämään. Pitäisi vaan osata suhtautua siihen... hmmmm.... sellaisena kun se vaan tulee.

Kun pystyisikin ottamaan nämäkin asiat avoimesti vastaan ilman vastaantaistelua tai provosoitumista. Itse ainakin koitan työntää ne kurjat asiat taakse ja varmasti on ihan tervettäkin, että yrittää ajatella asioista positiivisesti, eikä jää märehtimään omaa kurjuuttaan. Mutta ainakin itsellä se menee jossain kohdissa ihan väärille raiteille, kun yrittää väkisin pitää asiat sellaisina itselle mukavina. Ei se vaan toimi niin. Olisi vaan hyväksyttävä hieman aikaisemmassa vaiheessa, että nyt vaan pitäisi mennä sillä mitä annetaan ja hidastaa vähän. Ei aina saa sitä, mitä haluaa. Ja nyt puhun mielentilasta, en materista.

Tuo omaa olotilaa vastaantaistelu aiheuttaa vaan lisää pahaa, sekä itselle että muille. Ei ole kenenkään etu, että ajaa väkisinvääntämällä itseään loppuun, hermo kiristyy pienemmästäkin ja olo on koko ajan turhautunut ja herkkä kritiikille. No, ehkä sekin on jo jotain, että edes pohtii tällaisia asioita, heh.

Ja vaikka itseä ei niin huvittaisikaan, niin silti jaksaisi hymyillä muille.


sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Back to basics, ajatuksia juoksusykkeestä

Eilen koin "parempi myöhään kuin ei milloinkaan"-hokauksen. Nämä kuuluvat niihin, "on mulle näistä sanottu, mutta en mä ole kuunnellut"-jutuista, kunnes lauantaina kävin ystävän kanssa pienimuotoisen väittelyn aiheesta saunan lauteilla.

Ystävä oli saanut salilta ohjeeksi alkaa juosta peruskestävyyslenkkejä, syke max 140. Ja mä en meinannut tajuta ollenkaan, minkä takia. Sehän juoksee puolimaratonit ihan tosta vaan ja jaksaa juosta vaikka kuuhun. No kuulemma siksi, että sen perusjuoksukunto nousisi. Saatan olla aika ehdoton joskus mielipiteineni, mutta onneksi nuo ystävät uskaltavat pistää vastaan ja niin jäi tämäkin keskustelu jonnekin mielensyövereihin muhimaan. Ja kyllähän se Sannakin (the juoksu personal trainer) siitä kesällä puhui, kun olin valittanut noita korkeita sykkeitä juostessa, että mun pitäisi kehittää sitä peruskuntoa. Jätin taas kuuntelematta...

Yön yli nukuttuani tajusin (miten niin pitkät piuhat?), että hemmetti, enhän mäkään pysty kehittämään mun juoksukuntoa, jos mä en saa sykkeitä alemmas. Enhän mä pysty kehittymään, jos mun tänhetkisellä juoksukunnolla saan juostua kovaa reilun 170 sykkeellä. Jos mä haluan kehittyä ja juosta kovempaa, se tarkoittaa, että juostessani kovempaa, sykkeetkin nousee ylemmäs (yllätys...). Ja en tiedä, mutta jotenkin arveluttaa tuo vaikka 190 sykkeellä 10 kilometrin juoksu. Ihan noin ajatuksenkin tasolla kuulostaa kuolemalta, eikä mitenkään järkevältä.

Voi olla, että olen näidenkin ajatusten kanssa aivan hakoteillä, mutta mun seuraava missio juoksurintamalla on tehdä lenkkejä, joissa mun juoksusyke jää alle 150. Ja tavoitteena on siis saada se juoksemalla alle 140. Nyt mun kävelysyke on 135 pintaan, eli alle 140 sykkeet on kävelyreissuja.

Korjatkaa, jos mä olen täysin väärässä näine ajatuksineni??!! Ainakin mut tämä ajatus veti aika nöyräksi juoksua kohtaan.

Niin ja mun päätös siitä, että en juokse enää IKINÄ kesti kolme viikkoa. Niin mua :D

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Back in business. Ehkä.

Tänään sain vapaapäivän kulumaan aikas kivasti opetellen combattia. Itselle nuo ohjelmat eivät ainakaan ole mitään "katson kerran läpi ja se on siinä"-juttuja. Ei tämänkään ohjelman koreografia vaikea ollut, mutta kyllä se oman aikansa vie. Ja ainahan se on pois vapaa-ajasta. Mutta nyt on opeteltu sekin ja vedetty. Muutama hieman epävarma kohta tuli vetäessä, että meniköhän se näin, mutta eipä tuo haitanne.

Combattia ennen oli cxworx-tunti ja täytyy todeta, että syksy on saapunut, kun sali oli molemmilla tunneilla täynnä porukkaa. Jumppaajista en tiedä, mutta itsestä on ainakin kiva vetää tuntia, kun isommalla porukalla saa hyvän fiiliksen vetämiseen.

Ja nyt on sitten koettu sekin painajaistilanne, että musiikki ei toimi ja kyllä, yhden kappaleen jouduin/sain vetää ilman musiikkia cxworxissa, kun levy pomppi pahemman kerran.... Ou jee. Onneksi oli kyse vain yhdestä kappaleesta. Heh.

Polvikin tuli kivasti mukana ja ainakaan vielä ei ole kipeytynyt. Huomista odotellessa...



tiistai 18. syyskuuta 2012

Poikien uimareissu

Tänään pakkasin nuoremman neidin ja rekun autoon ja tehtiin treffit koiran velipuolen kanssa rannalle. Veikka on kova poika uimaan, mutta tuo meidän arkajalka ei ole omin avuin veteen uskaltautunut, paitsi kerran vahingossa, kun tipahti laiturilta.
 
Ajateltiin, että mallioppiminen rulaa koirienkin maailmassa....
 Ensin vähän taputeltiin ja peuhattiin rantahietikossa.
 Sitten nuorempi näytti hienosti mallia, kuinka keppiä noudetaan vedestä.
Ja vanhemman pojan kantti kesti mennä veteen juuri siihen pisteseen asti, että napakarvat kastui.
Ehkä ensi kerralla....

Rantahietikossa meno ei meinannut laantua, vaan meno jatkui villinä koko ajan. Olisi pitänyt saada se koirista lähtevä urina videolle...
No mutta vaikka uinti ei niin ollutkaan meidän rekun juttu tällä kertaa, saatiinpa ainakin pahimmat virtapiikit purettua. Ehkä se näkee juur nyt unta, jossa se on koirien David Hoo Baywatchista pelastamassa veden varaan ajautuneita narttuja. Eihän sitä koskaan tiedä ;)

maanantai 17. syyskuuta 2012

Harmaa alue hakusessa

Mitä se on? Tasapaino meinaan... Mulle se on sitä, kun kaikki menee ok ja hommat luistaa. Mutta joka kerta kun käy "jotain", mun mustavalkoinen maailma järkkyy pahemman kerran ja aina joutuu kasailemaan itseään hetken aikaa.

Mulle se ihannetasapaino olisi se harmaa alue siellä mustan ja valkoisen välissä. Se, että mä oppisin antamaan itselle aikaa vaikka sairastaa, kun sellainen eteen sattuu. Mutta ei; mun pitää harata vastaan niin kauan kuin mahdollista, koska MINÄ HALUAN  olla kunnossa, treenata, jaksaa tehdä asioita, ei ole aikaa sairastaa. Ja jos maltankin hetken pysähtyä kuuntelemaan itseäni, koen joka kerta jonkinlaisen pienimuotoisen "romahduksen" ja annan muidenkin asioiden mennä vaan vähän sinne päin.

Pitäisi osata sanoa itselleen mitä sitten. Ja tarkoittaa sitä. Mistä löydän oman harmaan alueeni?
Joskus on vaikea olla minä :)

perjantai 14. syyskuuta 2012

Aamutreeniä

 
Joskus, eli joka kerta sitä miettii, että mitä järkeä tässäkään taas on... Siis kun pistää kellon soimaan viideltä ja löytää itsensä kuudelta salilta/lenkiltä/joogaamasta. Mutta pikkuhiljaa alan itsekin uskoa, että aamutreenaaminen vaan sopii mulle. Kroppa heräilee pikkuhiljaa treeniin ja saan kohdistettua liikkeet sinne minne kuuluukin. Tyhjällä vatsalla en treenaa, vaan ennen treeniä syön rahkan ja marjoja ja treenin jälkeen vasta sen oikean aamupalan, ettei nouse kaurahiutaleet kurkkuun.
 
Ainut, mitä en ehkä lähtisi aamulla treenaamaan salilla, on jalat. Tosin tuolla polvella ei tarvitse vähään aikaan jalkoja treenatakkaan, vaikka onneksi on sekin jo parempaan päin. Mutta tänä aamuna mm. selkä ja hauis heräsivät mukavasti pala palalta ja innoissani tein jopa pari ylimääräistä liikettä.
 
Ja jos ei muuta iloa tuosta aamulla treenaamisesta ole, niin lähtee päivä ainakin reippaasti käyntiin.
 
Haloo hauis, tule esiin?

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Hitaampaa menoa

Ei saa hyppiä.
Ei saa kyykätä.
Ei saa kannella painavia tavaroita.
Ei sitten.

Paketti tulehduskipulääkkeitä ja rauhallisempi tahti, koska "polvet ei ainakaan tuosta nuorene."

Koska käsite totaalinen lepo ei kuulu sanavarastooni, eikä siihen ole tarvettakaan, voi jotain pientä ja kevyttä aina tehdä. Kuten käydä nuoremman tenavan ja koiran kanssa sienimetsällä. Tenavien kanssa kävely on kyllä rentouttavaa ja samalla kuulee monta tarinaa, jotka askarruttavat nuoren mieltä. Tai saa kuunnella jatkuvana virtana tarinaa päivän kulusta ja naureskella partaansa.

Kaikki nostaa jalkaa.
 
 
Välillä saa myös vastata aika yllättäviin kysymyksiin. Tänään käytiin kaupassa neljäveen kanssa ja radiossa soi Jesse Kaikurannan "Vie mut kotiin" taimikäikinäkappaleenoikeanimionkaan. Hetken aikaa kappaleen soitua alkoi kysymysten sarja:
 
"Miksi tuo poika haluaa noin kovasti kotiin?"
"Sillä on varmaankin ikävä kotiin..."
"Äiti miten laitetaan sydän paikoilleen?"
Mielessä kävi joku korkealentoisempi kirurgivastaus, mutta tyydyin selittämään sanan vertauskuvallisuuden.
"Missäköhän se on ollut, kun se haluaa kotiin?"
"Ni-in, sitä ei oikein taidettu tuossa laulussa sanoa."
"Varmaankin se oli hotellissa ja se oli siellä kovin surullinen, kun sen perhe oli kotona ja sillä oli niitä niin kova ikävä."
 
Että siinä sen laulun tarkoitus neljä vuotiaan silmin/korvin.


maanantai 10. syyskuuta 2012

Väliaika, kahvia ja pullaa

Tai ainakin väliaika. Viime viikolla ärhäköityi polvi ja keräsi kiitettävän määrän nestettä. No niin kauan kun se neste siinä oli, ei kipu vaivannut niin kauheasti, enemmänkin se oli vain epämiellyttävä tunne.Kun neste alkoi kadota polvesta viikonloppuna, tilalle tuli ihan mukavan piinaava kipu, sekä päivin että öin.

Huomenna olen ehkä fiksumpi asian suhteen käytyäni lääkärissä. Eihän tuota samaista polvea olekaan operoitu kuin vasta kaksi kertaa.


Ei auta kuin imeytyä sohvaan ja tuijottaa töllöä. Ihan mukavaa välillä sekin, vaikka tuon polven takia onkin aikamoinen jorma otsikossa.

lauantai 8. syyskuuta 2012

Syksyyn mennään

Tässä kohtaa syksy on vielä mukavaa aikaa, kun ei sada koko aikaa, vaan ilma on kuulas ja raikas. Tähän vuodenaikaan tykkään tallustaa metsässä, fiilistellä ja nollata ajatuksia. Kotona on mukava kaivaa kynttilät naftaliinista ja imeytyä sohvannurkkaan vaikka lukemaan tai neulomaan.
 
Tosin toistaiseksi olen vaan fiilistellyt noilla ajatuksilla, koska viime viikot ovat olleet yhtä lentämistä paikasta toiseen. Tämän viikon kaikkien muiden menojen ja treenien lisäksi työpäiviäkin siunaantui kuusi kappaletta ja kotiin päästessä suurin onnen aihe on suihku ja ajatus siitä, että pääsee nukkumaan.
 
Töissäkin on syyssutinat alkaneet. Syksy on niin loistavaa aikaa istuttaa kasveja, kun maa on luonnostaan kostea, eikä hyttyset tai helteet vaivaa.

 
Mitenniinväsyttää? Dirty Dancing vol 3, limited edition from puutarha, tai jotaaaaaa...
"I carried pumpkins."

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Pieni putki aamumysorea


Tämä jonkun muun valmiiksi miettimä ajatelma sopii mielestäni täydellisesti aamumysoreihin, joihin notkahtelin ennen kukon rääkäisyä viimeisenä kolmena aamuna.

Viikonlopun jälkeisen flunssan jälkimainingeissa nousin maanantaiaamuun hieman ankeissa ja tukkoisissa merkeissä ja  ihan vaan mielessä käväisi, että kaikkeen sitä ihminen menee ilmoittautumaan... Mutta onneksi lähdin, enkä antanut untuvapeiton kutsuhuudon häiritä.

Näiden kolmen aamun aikana olen päässyt harppauksen eteenpäin joogataipaleellani ja kynnys tulla mysoretunneille katosi viimeistään täällä. Ohjatut tunnit ovat nyt ainakin omalla kohdallani niin so last season. Heh. Nyt olen taas pienen henkisen joogalaman jälkeen täynnä intoa kuin pieni orava.

Itselle ainakin kaikessa tekemisessä mielekkyyden säilymisen takaa jatkuva kehittyminen. Oli se sitten hidasta tai nopeaa, fyysistä tai henkistä. Ilman minkäänlaisia haasteita mielestäni asioista tulee tylsiä. Tiedän, että tämä on vain pintaa ja jooga on NIIN paljon muutakin, mutta hei... Mä tein sillan ja seisoin päälläni. Asioita, joihin en enää aikuisiällä uskonut venyväni! Jes :D

En ole myöskään koskaan joogannut kolmena päivänä peräkkäin ja kieltämättä tänä aamuna alkoi jo pieni väsymys painaa, mutta jaksoin silti. Intoa riittäisi jatkamaan tätä hyvin alkanutta putkea vaikka kuinka pitkään, mutta kroppa alkaa jo vaatia pientä huilia. Jumpanvedotkin tuntuivat aika raskailta tänään. Osasyynä on ollut varmasti myöskin tuo flunssa. Lisäksi toinen polvi on vähän suuttunut ja kerännyt nestettä itseensä. Mutta en valita. Olen nauttinut joka hetkestä, jotka venyin ja paukuin kolmen viime aamun aikana. Lisää tällaista. Minä tykkään.

Ainakin minulle sopii hyvin tuo aamulla joogaaminen. Oma kroppa tuntui hyvin venyvältä ja heräsi mukavasti harjoituksen edetessä. Ajatus pysyi kasassa, kun päivän kiireet ja työt eivät painaneet alla, vaan tuntui, että pää oli juuri sopivan tyhjä olemaan läsnä juuri siinä, mitä olin sillä hetkellä tekemässä.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Raakaruokakurssin sadonkorjuujuhlat


Eilinen ja tämä ilta meni mukavasti raakaruokakurssilla opetellen, mitä kaikkea voikaan tehdä silloin, kun uuni on huollossa tai paistinpannu on haljennut.
 
Ja täytyy sanoa, että jos odotukset olivat korkealla, niin niihin vastattiin ainakin 150 prosenttisesti.
 
 
Aloiteltiin valmistamalla vihreä piirakka mm. avokadosta ja lehtikaalista, jonka pohja"taikina" tehtiin manteleista ja pellavansiemenistä.
 Työn vaativuus vetää vakavaksi paatunemmankin harrastajan
 
 Yksinkertaista ja kaunista
 
 
Lisäksi valmistettiin erilaisia risottoja kukkakaalista. Mä en kyseenalaistaisi tämän kokemuksen jälkeen enää ollenkaan sitä, jos joku tulisi väittämään, että riisi on tehty kukkakaalista. Miten se voikin maistua niin risotolta!
 Nyhjää tyhjästä?


 Tupu, Hupu ja Lupu
 
 
Ja koska missään kokkiohjelmassakaan katsojia ei jätetä ilman jälkkäriä, tehtiin mekin omenapiirakkaa. Ja kyllä, tämä on ehdottomasti to do-listalla kotonakin.

Onneksi ruualla oli vuorokausi aikaa lasehtia ja tänään oli illalla taas uudet resptit testissä.
 
 
Hieman skpetisesti suhtauduin tämän päivän ruokalistalla olevaan raaka lasagneen. Mutta kuinka väärässä ihminen voi taas ollakaan omine pienine ennakkoluuloineen....
 Kesäkurpitsasiivut taipuivat hienosti lasagnelevyiksi
 
 
Kastikkeiksi tehtiin tomaattikastike, valkoinen kastike ja vihreä öljy.
 Ensin kesäkurpitsaa, sitten kastikkeita ja kerroksen päätteeksi pari viivaa vihreää öljyä
 
 
Raakalassen kaveriksi tehtiin vielä vihreä keitto. Ja siinä se oli. Aivan jäätävän hyvää ruokaa. Voisin syödä vaikka joka päivä.
 
Ihan vaan varmuuden vuoksi pyöräytettiin vielä gazpacho, jotta nälkä ei jäisi kurnimaan kenenkään vatsaan.
 Kääk, mä meinasin unohtaa ottaa kuvan...
 
 
Alla oleva kakku vei kyllä kielen mennessään. Onko olemassa pahaa suklaakakkua? No nii-in... Ei ollut tämäkään. Aivan taivaallista. Oodi sille.


Ja jotta varmasti tulisi vetäistyä jälkkäriöverit, kaverina banaanijäätelöä ja chili-puolukkakastiketta. Niinpä. Ei kuulosta pahalta, eikä muuten maistunutkaan pahalta.
 Ommmm-nommmm....

Raakaruokakurssilla tehtyjä ohjeita voi käydä bongailemassa täältä.

Suuret kiitokset Magnukselle silmien (ja suun) avaamisesta ennakkoluulottomaan kokeiluun raakaruokien parissa.

Itse palailen kokeilevan raakakeittiön pariin varmasti seuraavaksi tuolla toisen blogin puolella, kunhan perehdyn tähän maailmaan vielä paremmin.

Alla olevat fiilistelykirjat ostin viikonlopun reissulta Ruotsista. Tämän kurssin jälkeen näille on aivan varmasti käyttöä.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Tjejmilen 2012

Peiton alta iltaa.

Nyt on juoksut juostu ja mukava reissu Ruotsiin heitetty. Tuliaisina mm. flunssa.

Perjantaina hypättiin lentoteitse Tukholmaan. On muuten hirmuisen näppärää, kun lähtee klo 9.05 ja on perillä 9.00. Lentojen hintakaan ei päätä huimannut, 35 euroa/suunta. Suosittelen.

Perjantai meni mukavasti shoppaillen Tukholman keskustassa, kunnes sinne muutaman mutkan kautta löydettiin. Nyt kun olen vähän innostunut noista superfoodeista, niin huomion kiinnitti se, kuinka paljon kaupoissa oli tarjolla luomua,superfoodeja, raakaruokaa ja kaikkea siihen liittyvää. Ei vaan muuten löydy täältä meidän periferiasta.

Lauantai avautui yhtä nonstopsateisena kuin perjantaikin ja mielessä ehti jo käydä, että onko mitään järkeä lähteä juoksemaan tuohon kaatosateeseen, varsinkin, kun olin saanut perjantai-iltana ihan kiitettävän allergiareaktion ja lauantaiaamuna kurkku oli karhea kuin raastinrauta ja olo umpitukkoinen. Hieman katkeralla äänellä täytyi vain todeta, että en todellakaan astuisi edes ulos tuossa sateessa, saati lähtisi lenkille, mutta jos tänne saakka ollaan juoksemaan tultu, niin ei auta muu kuin suoriutua lähtöviivalle.

 Lähtöviivalla näytti tältä.
 
Tapahtuma itsessään oli todella hyvin järjestetty. Tietty täytyi asennoitua odottamaan ja jonottamaan, jos samaan tapahtumaan osallistuu 32 000 naista. 
 

Juoksin ensimmäiset 5 km kuin lentäen, fiilis oli hyvä ja mielessä ehti käydä jopa puolimaraton. Ainakin kiittelin itseäni kovasti siitä, että olin malttanut huilata ja syödä fiksusti. Mutta 5 km jälkeen tapahtui jotain. Tuli TOSI paha olo, ja jouduin kasaamaan itseäni ensin hitaammin hölkkäillen ja sitten oksennus suussa kävellen. Sain kuitenkin pidettyä ruoka-aineet kropan sisäpuolella ja viimeiset reilu kolme kilometriä pystyin taas juoksemaan. Oli muuten sellainen jorma otsassa, että ei tolkkua. Katsoin kelloa ja juoksin ja mietin, että kun sä tästä selviät, niin sun ei tarvitse juosta enää IKINÄ. I.K.I.N.Ä! Vettäkin alkoi sataa aivan kaatamalla ja kuivaa kohtaa minusta ei varmasti löytynyt. Tuli siinä matkalla mieleen tämä reissu fillarin kanssa kotiin. Se tunne, kun haluaisit olla kuuman suihkun alla juuri sillä hetkellä, etkä kolmen tunnin päästä.
OHI ON!

Aika ei päätä huimannut. Tapahtumanjärjestäjän mukaan se oli tunnin pintaan ja oman sykemittarin mukaan vajaat 52 minuuttia. Totuus lienee jotain tuolta väliltä, koska laitoin kellon päälle vasta siinä kohtaa, kun oikeasti aloin ottaa juoksuaskelia.
 Jäätävän onnelliset.
 
 
Tarkoitus oli lähteä illalla vähän ulkoilemaan, mutta ensisijainen illanviettokohteemme peruuntui tuon karsean sateen vuoksi ja loppupeleissä olimme kaikki niin raatoja, että vietimme illan ihan intiimisti kolmestaan rapuja syöden.

Tänään palattiin takaisin kotiin ja sade ei onneksi seurannut meitä tänne. Flunssa seurasi. No mutta, sillä on aikaa käydä mun kroppa läpi vielä tämän illan, huomenna on jo muita suunnitelmia.

Silti päivääkään en vaihtaisi tästä projektista pois (ehkä kuitenkin paremman sään ja flunssattomamman olotilan grande juoksuun) ja vaikka juoksu itsessään ei mennyt ihan niin kuin olin suunnitellut, ei se maailmoja kaada. Ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.

EI VAAN! Leuka pystyyn ja kohti uusia suunnitelmia :)