29.8.2012

Hajatelmia juoksukuntoon-projektista, tankkaamista ja muuta sälää plus kiitokset

Puolitoista viikkoa siihen meni, että paino ja olo palautui toissaviikonlopun rennommasta syömisestä. Niin se vaan on (ainakin näköjään omalla kohdallani), että jos haluaa oikeita tuloksia, niin ei ole mitään järkeä vetää viikolla siistiä ruokavaliota ja viikonloppuna "palkita" itseään syömällä ja juomalla rennommin. Varmasti ok, jos haluaa pitää sen jo olemassaolevan, mutta jos pidemmän päälle kehitystä haluaa näkyvän, niin heippa vaan viikonlopun punkkupullo ja murhamässyt. Nyyh.

Tässä loppuviikolla tankkaillaan vähän viikonlopun juoksuja varten ja jos tällä kertaa pitäisi vaikka sen välipäivän ennen juoksua, niin jalka ei olisi välttämättä niin raskas juostessa. Eipä sillä, kymppi on niin lyhyt matka, että jaksaa sen aika heittämällä juosta ilman mitään tankkauksiakaan, mutta onpahan hyvä syy syödä vähän enemmän.

Niin ja odotinko, että tankkaaminen tarkoittaa suklaata ja sipsejä jajaja... Ehkä vähän. Ja mitä sain; marjoja, mysliä ja ananasta. Kiitti. Tätä mä oon aina halunnu. Ei vaan, näillä mennään, ei tule ähkyä, turhaa turvotusta ja hyvä niin.

Nyt kun miettii koko tätä "projektia", niin täytyy kyllä sanoa, että jos yleensä pyrkii johonkin määränpäähän ja haluaa nähdä vain sen tuloksen, niin tämä "tavoitteena parempi juoksukunto" on tuonut minulle niin paljon tässä matkan varrella, että itse päämäärä alkaa olla toissijainen. Tällä hetkellä minulle on oikeastaan ihan sama, mihin aikaan kympin juoksen; enemmän minulle merkitsee se, mitä päätös paremmasta juoksukunnosta on tuonut minulle.

Luonnollisesti sen paremman juoksukunnon. Juoksu kulkee lenkillä kevyesti, kuntoa riittää loppukiriin, spurtteihin ja juoksu ei näytä raahautumiselta eteenpäin. Tästä suurin kiittäminen on ystävääni Sannaa, jonka kanssa vietettiin aamuja kesälomani aikana yleisurheilukentällä pinkoen. Nämä juoksut antoivat minulle sen todellisen käsityksen ja tavoitteellisuuden siitä, miten ja kuinka kovaa on juostava, jotta pääsen tavoitteeseen. Sekä sen rohkeuden juosta kovempaa ja luoton siihen, että kyllä mä jaksan. Uskaltauduin juoksemaan oman mukavuusalueeni ulkopuolella. Ja huomasin, että en kuole, vaikka oksu kurkkuun pyrkikin.


Eikä haittaa varmasti ollut myös niistä aamutuimaan tehdyistä tuskaisista hyppyrimäen rappusjuoksuista. Jotenkin elävästi jäi mieleen se Johannan kanssa tehty kesän ensimmäinen juoksu, josta muistoksi jäi neljän päivän pohjekipu. Kyllä se jälkeenpäin naurattaa...


Ja tässä välissä ihan vaan tiedoksi, että omistan toisen (ja ehkä kolmannenkin) paidan...

Hyppyrimäen porrasjuoksuihin kanssani osallistuneita kiitän seuroista ja tsempaamisesta. Yksin olisin tuskin moisiin suorituksiin pystynyt. Ja näinköhän olisi tullut edes lähdettyä joka kerta...

Kesän aikana palauttelin myös kuntosaliharjoittelua takaisin arkikuvioihin. Aluksi sain Sannalta hyvän ja tehokkaan kuntosaliohjelman ajatellen noita juoksujuttujani. Jossain vaiheessa nälkä kasvoi syödessä ja vähän kuin sattumalta törmäsin Johannaan salilla, kun olin funtsinut tuota treenaamista ja syömistä jne. omassa pienessä mielessäni enemmänkin. Jos voi sanoa, että joku on oikeassa paikassa oikeaan aikaan, oli tämä juuri se hetki. Avauduin ja siitä se lähti.

Oma sisäinen motivaatio oli korkeimmillaan ja uusiksi laitettiin salitreeni ja syöminen. Ruokavalio puhdistui kummasti ja olo koheni, turha krääsä tippui nahan alta. Kun näkee tuloksia, motivoi se jatkamaan. Ja sen verran peilikuva on minullekin tärkeä, että on kiva nähdä itsensä paremmassa fyysisessä kunnossa myös ulospäin. 


Nälkä kasvaa syödessä ja jotten jää ihan tyhjiöön juoksujen jälkeen, täytyy olla jatkosuunnitelmia, Plan B. Niitä pyörittelen nyt omassa pienessä mielessäni, jatkan salilla treenaamista, jumppaamista, joogaa ja ehkä jopa juoksujakin.

Että kyllä; matka on todellakin antanut enemmän kun päämäärä. Ja nyt tämä menee ihan oscarinjakotilaisuudeksi, mutta ilman perheen ymmärrystä tätä mun treenimaniaa kohtaan tämä olisi huomattavasti vaikeampaa, lähes mahdotonta; iso kiitos heille siitä.

Ilman näin loistavaa ystävä- ja lähipiiriä en olisi tähän kyennyt. Sannaa kiitän erityisesti tästä juoksukuntoon projektin alullesaamisesta. Toki itse tein tämän päätöksen, mutta ilman pätevää personal traineria olisin tuskin tässä kunnossa. Johannaa kiitän tähänastisesta, meillä matka vielä jatkuu... Lihashuollosta kiitän Innaa. Parempaa hierojaa saa hakea. Lisäksi kumarruksen ansaitsevat mm. Mirkka ja Jeni, unohtamatta muitakaan ystäviäni ja tuttujani.

Ja aina on mukava kuulla, kun joku tulee kertomaan henkilökohtaisesti lukevansa näitä mun löpinöitä ja jopa pitävänsä lukemastaan. Vaikka lähdin alunperin kirjoittamaan tätä ihan vain itselleni, on ollut mukava huomata, että nämä raapustukset tuottavat iloa (tai jotain...) muillekin.

No niin, nyt alkaa mennä jo sentimentaalisuuden puolelle, mutta eniveis, tänks teille kaikille :)

27.8.2012

Metsikössä suhisee

Eilen lähti pari innokasta naista koiran kanssa metsään lenkille ja samalla bongailemaan sieniä. Josko ne suppilovahverot olisivat jo keruukunnossa. Poikettiin lenkkipolulta metsään ja alettiin vaeltaa kärsä kiinni sammalikossa ja siellähän niitä taas oli, metsä pullollaan.

Mustatorvisieniä löytyi vain kourallinen

Mutta suppilovahveroita löytyi sitten senkin edestä. Itseasiassa jäin niiden keräilyn lumoihin niin kovin, että kadotin sienestyskaverinkin... Koira onneksi palasi huutamalla sen arvonimeä, mutta kaveri ei. No, ei auttanut muu kuin luottaa siihen, että aikuinen ihminen pysyy hengissä karussa Kuusaan erämetsässä ja löytää omin avuin sivistyksen pariin.

Eräjorma
 
 

Aikani sieniä poimittuani oikaisin runkoni ja mitä tuoreen superfoodistin silmät näkivätkään... Siinä se nökötti viereisessä puussa. Parin metrin korkeudella. Pakurikääpä!
Metsän musta helmi
 
 
Tukahdutettujen huraahuutojen jälkeen jonkinlainen järki palasi päähän ja käytännön pikkuongelma pulpahti esiin. Milläs sen tuolta alas potkaisee? Vaikka itsepuolustuslajeja onkin tullut harrastettua, on minullakin jonkinasteinen realistinen käsitys siitä, että ei mun pomppu yllä tuonne kahteen metriin, saatikka että saisin siihen niin paljon voimaa, että jotkut sata vuotta puussa kasvaneet käävänkäppynät irtoaisivat mun voimilla kovinkaan helposti. Jalkahan siinä olisi irronut.
 
Ei auttanut muuta kuin kipittää kotiin ja suunnitella, josko sitä lähtisi seuraavana päivänä jonkun järeämmän varustuksen kanssa liikenteeseen. Mutta mut tuntien... "Seuraavana päivänä".... Ha-loo. Päästyäni kotiin kaivoin kirveen varastosta ja hyppäsin autoon ja karautin niin lähelle metsää, kuin autolla pääsi ja kävelin kirves tanassa pururataa pitkin kohti The Koivua hieman hullunkiilto silmissä. Ainakin mua vastaan tullut sauvakävelijä näytti hieman epäilevältä.
 
Mutta hei, näppärästi irtosi pakurikääpä puusta ja kyllä oli mairea olo omasta löydöksestä. Jotenkin musta kaukaisesti tuntui, että muu perhe ja sienestysbuddy ei niinkään ymmärtänyt lähes rajatonta riemuani tätä mustanruskeaa morkulaa kohtaan.
 
Mutta sienistä innostui kaikki ja illalliseksi väännettiinkin jauheliha-sipuli-suppilovahvero/mustatorvisienimunakkaat. Nam.
 
 
Niin, ja tarinalla oli onnellinen loppu myös siinä mielessä, että sienestyskaverikin löysi hengissä kotiin :).

26.8.2012

Testissä superfoodit - Inkamarjat

Enpä olisi välttämättä uskonut tämänkään päivän koittavan, mutta viime tiistaina kuumeillessani ja lenssuillessani imeytyneenä sohvanpohjaan, aloin jonkin mielleyhtymän seurauksena bongailemaan netistä tietoa superfoodeista.

Itse olen jättänyt nämä maailmanreunojen superruuat ihan rauhaan ja henkilökohtaisesti suosinut ennemminkin lähiruokaa, luomua ja superfoodit ovat olleet itselle niitä, joita kasvaa oma piha ja lähimetsät pullollaan.

No mutta, koska täytyy olla avoin kaikelle, niin päätin vähän opiskella. Että kukaan ei voi ainakaan haukkua superfoodrasistiksi. Aika hyvän sysäyksen aiheeseen sain CocoVin sivuilta ja kirjoittelin paperille ylös tuotteita, joita aion testata. Ihan mielenkiinnosta.

Aloitin testaamisen ihan marketeista löytyvillä tuotteilla, koska työajat ovat olleet tällä viikolla ei niin suotuisat, että olisin ehtinyt luontaistuotekauppaan, ainakaan sen ollessa auki.

Prisman hyllystä bongasin kuivattuja inkamarjoja, eli ananaskirsikoita (Physalis peruviana), eli karviaiskoisoja, jotka ovat sukua mm. tomaatille ja perunalle, mutta ovat maultaan makeita, marjamaisia. Ne sisältävät mm. C-vitamiinia, betakaroteenia ja proteiinia. Lisäksi niissä on paljon pektiiniä, jota löytyy myös mm. pihlajanmarjoista (luonnon oma hyytelöitymisaine). Pektiini hidastaa glukoosin imeytymistä verenkiertoon eli jos nyt olen oikein ymmärtänyt, niin pektiini estää myös verensokerin rajumpia heilahteluja, eli insuliinitasot pysyvät tasaisempina. Ja tämä puolestaan ehkäisee insuliinipiikeistä aiheutuvaa väsymystä ym. negatiivisia vaikutuksia eli sokeriähkyä noinniinkun suomeksi...

Lisäksi tuo marja sisältää fosforia, A-, B1-, B2-, B6- ja B12-vitamiinia sekä bioflavonoideja. Bioflavonoidit toimivat antioksidantteina, ja niistä ei varmaan ole näin syksyllä ja alkavalla lenssukaudella mitään haittaa, vaikka niitä nauttisikin vähän reilummin, koska ne pitävät solut kunnossa ja toivottavasti lenssut tiessään.

Mielenkiinnolla avasin pussin ja pistin marjoja ääntä kohti. Ja jösses mä olin koukussa. Ainakin mulle menevät ihan hedelmäkarkeista. (No ei ole ihan sama asia, mutta menee!). Alkuun maku oli makea ja sitten vähän kirpakka. Nämä ovat tulleet mun elämään jäädäkseen. Näitä aion syödä ehdottomasti sellaisenaan, vaikka sopivat varmasti myös jugurtin ja salaattien sekaan.

Löysin mä muutakin, mutta niistä sitten joskus omana juttunaan.

Ja hei, olisi ihan hauska kuulla vinkkejä ja muiden kokemuksia näistä ja muista ihmeruuista :)

24.8.2012

Vartti Action Run

Vähän puskista lähti idea lähteä juoksemaan Vartti Action Run. Ei mitään turhia lepopäiviä, tankkauksia, aivan fiilispohjalta.

Otettiin Maaren kanssa varaslähtö ensi viikon Tjejmileniin Tukholmaan. Ei luulisi normikympin enää tuntuvan missään tämän jälkeen...

Kyllä sitä vielä ollaan reippaannäköisiä ennen juoksua...

Kyseessä oli siis 10 km maastojuoksurata, jonka varrella oli erilaisia esteitä, kuten heti alkumatkasta oleva motivaatiomonttu, joka todellakin vei luulot heti alkumetreillä. Puolenvälin jälkeen tuli vesiesteet ja saatiin kontata puomien ali ja hyppiä yli ja kahlata vedessä pieni tovi. Hiukan tuntui reidet ja jalat painavilta sen jälkeen lähteä juoksemaan. Tilannetta ei varmaan helpottanut yhtään eilen vedetty bodypump, jonka kyykkykappaleeseen latasin ihan mukavasti painoja. Fiksu minä...

Pitkin matkaa oli lisäksi ryömimistä, ylitettäviä ja alitettavia esteitä. Ja loppuhuipennuksena oli vielä panssarivaunujen ylitys ja esterata, joista kieltämättä pari estettä jäi tekemättä. En vaan luottanut enää omaan fysiikkaani siinä vaiheessa. Mutta hei, jäipä jotain tavoitteita paremman ajan lisäksi ensi vuoteen. Huomenna en ehkä kykenisi revanssiin, mutta jos vuoden päästä....
Hanna oli treenannut juoksuun joogaamalla ja Jenni huilaamalla.
 
Aika ei tosin päätä huimannut, mutta juostiin koko matka ja urheasti vedettiin koko homma läpi. Ja melkein tekisi mieli palkata Jenni jänikseksi myös ensi viikonlopuksi. Siellä se viipotti parikymmentä metriä edellä ja huuteli että jaksaa jaksaa. Heh...

Saara veti napakasti läpi myös koko juoksun ja rohkaisevasti kehtasi huudella matkalta, että vastako te olette siellä tulossa. Haahahahaa. Katsotaan ensi vuonna uudestaan?  Revanssin paikka...

Asennetta!


23.8.2012

Jumppatijumppaa

Jumppaohjaajan arki on taas pyörähtänyt käyntiin. Eilen oli cxworxin ensimmäinen virallinen tunti ja sali oli täynnä porukkaa. Oltiin koko ohjaajakolmikko paikalla, jotka kyseistä tuntia vetää ja kovin positiivista palautetta tunnista saatiin. Ja mikä mukavinta, tuo tunti sopii kaikille nuorista vanhempiin ja naisista miehiin.

Mikälielenssukin taisi nähdä parhaakseen väistyä tai sitten se oli joku kropan flippitila joko tehokkaasta hieronnasta, rankasta viikonlopusta tai molemmista. Emmävoitietää.

Cx:n päälle oli vielä combatti ja tuntuipa taas kivalta vetää, vaikka pikkuhiljaa alkaa odotella jo uutta ohjelmaa. Eipä tähän sinänsä kauhesti kyllästymään ole päässyt, kun kesällä niin harvakseen tuli vedettyä.

Ja nupiksi kävin vielä illalla joogaamassa. Eikö muuten kuulostakin kauhean hyvältä combolta vetää ensin lihaskuntopainotteinen, sen jälkeen aerobinen ja sen jälkeen venyttävä tunti? Musta se kuulosti unelmaratkaisulta. Ensin mä jumppaan ja sitten käyn nupiksi venymässä. Ajattelin vielä matkalla joogaan, että nyt on lihakset lämpimät ja kyllä varmaan venyy hienosti. Kuinka väärässä sitä voikaan olla....

Joogatessa kroppa alkoi kirrata vastaan, olin kaikkea muuta kuin venyvä. Jäykkä ja kankea kuvasi paremminkin olotilaa. Tunsin, kuinka verensokerit humahtivat alas ja hengityskään ei kulkenut kovin hyvin. Kaikkea muuta, kuin rentouttava harjoitus. Tällä kertaa tosin fyysisesti. Joskus tuntuu, että joogatessa ei ajatus pysy kasassa, mutta tällä kertaa tuntui, että kroppa oli ihan tööt. Mutta ei se mitään, aion silti tehdä saman vielä uudestaan.

22.8.2012

Viikko 11/13

Olinko mä joihinkin juoksujuttuihin treenaamassa? No en ainakaan menneellä viikolla kovin juoksupainotteisesti. Mutta täytyyhän sen keskikropankin olla kunnossa juostessa, eikö? Siististi jäi kaikki muu treenaaminen CxWorxin tieltä, koska viime viikolla tuli pusattua cxää 10 kertaa ja yksi salitreeni siihen päälle.


Tällä viikolla teen parannuksen juoksujutuissa, jos tämä mikälielenssu ei tästä pahemmaksi mene.



Mä en ole mikään hevijuuseri näissä näkkärijutuissa, mutta pakko jakaa, kun löysin kaupan hyllystä NIIN hyvänmakuisen nekkebröödin, että oksat pois. Hyvä maku ja hyvä koostumus. Musta näkkärin kuuluu olla sellanen oikeesti rapea ja rouskuva. Ja tuo on.

21.8.2012

Painonhallintaryhmästä päivää

Seitsemäs viikko alkoi juuri puhtaammalla ruokavaliolla. Olo on ollut pääsääntöisesti mahtava. Energiaa on riittänyt, väsymystä ei ole tullut ainakaan ruuan ylisyömisen tai sen puutteen vuoksi. Herkuista on ollut helppo kieltäytyä. Ylimääräiset nesteet ovat lähteneet ja pientä napakkuuttakin olen havaitsevinani.

Viime viikonloppu oli kuitenkin poikkeus ruokavalioon ja "sain luvan" syödä vähän rennommalla kädellä. Odotin kolme päivää suunnitellen, mitä kaikkea aionkaan sitten syödä. No, loppujen lopuksi kuljeskelin kaupassa täysin fiilispohjalla ja noukin mukaan kaikkea, mitä teki mieli. Olin etukäteen ajatellut tyhjentäväni irtokarkkiosaston, mutta loppujen lopuksi se, mitä käteen kaupasta jäi, oli pähkinät ja suklaa, ja suklaapähkinät. Karkkia ei tehnytkään mieli (suklaa ei ole siis karkkia...). Taidan joutaa hoitoon.

Lisäksi käytiin lauantaina syömässä sushia ja samalla reissulla tuli nautittua pari lasia viiniä. Sushiin tulee muuten himo ja voisiko joku olla oikeasti NIIN mukava, että perustaisi tänne meidän periferiaan yhden tällaisen paikan. Ei voi kun kehua. Voisin laittaa vaikka pääni pölkylle, että tuollainen paikka tulisi menestymään meidänkin nurkilla.

19.8.2012

Pass

Hauska ja rankka viikonloppu takana.

Lauantaina suunnattiin siis Helsinkiin CxWorx-koulutukseen. Paljon mahtuu asiaa puolen tunnin treeniin ja haasteena tulee todella olemaan se, kuinka tunnin saa vedettyä puhtaalla tekniikalla ja todella napakoilla ohjeilla. Oman lörpöttelyntarpeeni lisäksi suomen kielikin tuo jo omat haasteensa, jotta homma pysyisi "short and sharp".

Ihan mukava yllätys oli saapuessamme hotellille, kun meidät olikin jostain syystä sijoitettu varaamamme normihuoneen sijaan sviittiin. Ei paha! Ja tuollaisen jumpantäyteisen, fyysisesti rankan päivä jälkeen NIIN luksusta. Kyllä, osasimme arvostaa tätä 150 %.

10 hengen parivuode. Huomaa tunnelmavalaistus.


Kampin Radisson Blulta oli pelottavan lyhyt matka Kampin Nike Storeen. No nyt on taas jumppavaatevarasto päivitetty. Eiköhän näillä taas Nike Blastiin saakka pärjää. Odotin, että kaupassa olisi ollut värejä vaikka muille jakaa, mutta aika neutraaleja värejä oli kuitenkin tarjolla. 

Mutta nämä tossut olivat NIIN ylitse muiden. En pystynyt kävelemään ohi. Nämä ovat samaa mallia (Niken Free fit 2 5.0), kuin tämän vuoden Nike Blastista saadut musta-pinkit, jotka ovat lähes asuneet jalassani.
Ja kyllä, koulutuksen päätteeksi paperissa luki "Pass". Jes. Ei muuta kuin jumppaa vetelemään :)

17.8.2012

Työn alla; CxWorx

Pari päivää on mennyt aika tiiviisti opetellessa CxWorxiä ja ihme ja kumma se alkaa olla pikkuhiljaa hallussa.

Toissailtana jo silmät illalla ummistettuani tuli mieleen, että hei, olisikohan Hämeenlinnassa missä tuota tuntia, jos kävisi niin hyvin, että voisin mennä sinne joko ennen näyttelyä tai sen jälkeen. No olihan siellä. Juttelin ohjaajan kanssa tunnin jälkeen koulutuksesta ja olivat kuulemma ensimmäisenä koulutuspäivänä vetäneet sen 7 (SEITSEMÄN!!) kertaa läpi. Määäätuuunniiiinkuoalemaaansiellä...

Odotettavissa siis mukavaa rupattelua ja rentoa treenaamista. Hah.

Tänä aamuna menin salille treenaamaan ohjelmaa ja nappasin kassalta Innan "asiakkaaksi", että sain vedettyä tunnin ohjaten läpi. Pari kappaletta vaatii vielä tarkistusta + ohjaamisen ulosanti terävyyttä. Ja tietenkin tekniikat on varmaankin vaan jotain sinne päin, mutta se korjaantunee kaikki viikonlopun aikana.


Vielä ainakin tuntuu, että tuo typerä tuubi on vain tiellä, mutta eiköhän me kaverustuta senkin kanssa viikonloppuna. Paras vissiin olisi :)


Lisäksi ainakin nuo salillemme tulleet ovat niin uutuuden jäykkiä, että morjens vaan. Taitaa jäädä se rankin versio tekemättä ainakin noilla tuubeilla. Vai voisikohan ne laittaa johonkin venytyskoneeseen...


Mutta silti. Viikonloppua odotellessa.

Lepaa calling

Pitkään jahkasin, lähdenkö käymään Lepaa 2012- näyttelyissä vai en, mutta kun kuulin, että tämä on taas se isompi näyttely, joka järjestetään joka toinen vuosi, niin päätin pöräyttää paikalle. Ja itseasiassa kyllä kannatti.

Esillä oli paljon ensi kevään uutuuksia. Ja mukaan tarttui muutama kirjakin, ei tosin niin ammattilaishenkistä.


Ja tietenkin tuli virallisempien kontaktien lisäksi tavattua myös vanhoja luokkakavereita. Saatiin melkein jo luokkakokous pystyyn. (Harvinaisen virallisen näköinen kuva meistä...)

15.8.2012

Pientä säätöä

Vaikka tästä viikosta piti tulla vallan loistava, täytyy kyllä hohhata sen verran, että ainakin loistava kiire on ollut. Joskus (= aika useasti) toivoisin voivani jakautua kahdeksi tai jopa kolmeksi minuksi. Tällä viikolla yksi minä voisi olla töissä, toinen opetella cxworxin ja treenata ja kolmas hoitaa kaiken sen muun kiireen ja sälän, mitä normiarki pitää sisällään. Ja yksikään minä ei varmasti tulisi valittamaan, että ei ole mitään tekemistä.

Olen myös aliarvioinut pahasti lapsen koulunaloittamiseen liittyvät ylimääräiset jutut. Kuten sen, että tukka putkella saatuani tenavat illalla yöpukumoodiin rynnistän kauppaan ostamaan sisätossuja/kenkiä, jumppatossuja, kontaktia jne. Siis kaiken jääkaapin täytteen lisäksi. Ja täytyyhän niillä olla jotain syömistäkin seuravalle päivälle. Ja ne täytettävät laput sieltä koulusta...

Lisäksi yritin olla aamulla superäiti ja heittää tenavat töihin lähtiessäni autolla vähän lähemmäs koulua, että kävelymatka ei olisi niin pitkä. No, ei mennyt ihan puikkoihin, koska olin auttamattomasti unohtanut sen kolmannen tenavan, jonka kanssa meidän ja naapurin tenavan piti vielä treffata. Otan täyden vastuun tästä oharista. Heti toisena koulupäivänä.

Saatan myös saada mahahaavan stressatessani tuota cxworxiä, jonka harjoittelemiseen luulin olevan aikaa ihan kunnolla. No ei ollut. Vähän heikompaa alkaa olla muistaminen tuossa puolenyön kantturoissa, kun edellisenä yönä on nukkunut viiden tunnin yökköset ja samanlaiset tirsat ovat luvassa myös seuraavalle yölle.

Tällä viikolla en varmaankaan ehdi treenata juoksua tai salia, ellen tingi yöunista, niistä kaikesta viidestä tai kuudesta tunnista. Mutta ei se mitään, nautin muuten vaan tästä niin päättämästäni loistavasta viikosta.

Ja hei, nou hätä. Olen kuullut, että kukkasilla ja diapamilla on rauhoittava vaikutus. Laitan kuitenkin kuvan ensimmäisestä.

Hortensia 'Bombshell'


14.8.2012

Pitkä putki alkoi

Taas kääntyi uusi sivu meidän perheen arjessa, kun vanhin neiti aloitti koulutaipaleensa. Hei hei kesä ja huolettomat päivät. Tervetuloa arki ja vastuu. Ekaluokka kutsuu.

Neiti oli yllättävän rauhallinen vielä eilen illalla, mutta tänä aamuna neiti aamu-uninen oli ennen kukon kiekaisua ylhäällä. "Ei vaan nukuttanut enää." Heh.

Vaatteet valittiin hartaudella, koulureppuun laitettiin penaalit, kynät ja vihko "muistiinpanoille." Voi voi, joskus tämäkin tilanne muuttuu niin arjeksi, mutta antaa nyt perhosten pyöriä vatsassa. Ihan jännäähän se on.

Aamulla lähdettiin yhtä matkaa kävelemään naapurin tenavan ja äidin kanssa koululle. Reippaasti nuo pikkuyksiköt tallustivat koko matka reput keikkuen ja höpötellen.

13.8.2012

Viikko 10/13

Paljoa ei viime viikosta ole positiivista sanottavaa. Tahti alkaa hiipua ja kroppa prakata, mitä lähemmäs h-hetkeä käydään. Toivottavasti tästä tulee vielä joku uusi nousukausi. (Voi tätä itsesäälin määrää. Nyyh ja kyynel.)

Kulunutta viikkoa kuvaa hyvin sanat ketutus, väsymys, alaselkäkipu ja murhaava nälkä. Tarvinneeko noita sen enempää availla, musta kyseiset sanat ne eivät jätä arvailujen varaan oikeastaan mitään.

Tänä aamuna päätin, että tästä alkaneesta viikosta tulee hyvä. Kiireinen tosin, kun pitää mm. opetella cxworx, koska ensi viikonloppu menee koulutuksessa ja sata muuta asiaa. Voisin jopa päättää, että viikosta tulee loistava.

Mutta viime viikon säälittävät ja selkää säälivät treenit olivat:

2 x jooga
2 x juoksu
1 x salitreeni

Jos tämä liikunnallinen alamäki tätä vauhtia jatkuu, niin tulevalla viikolla en varmaan treenaa ollenkaan. Ei vaan, viikostahan tulee LOISTAVA!



12.8.2012

Kasoittain karvakorvaa

Eilen suunnattiin koiran ja nuorimman neidin kanssa auton nokka kohti kaakkoa ja käytiin tapaamassa koiran siskoa ja vanhaa luokkakaveriani. Maria on suurin kiittäminen siitä, että meillä on juuri tämä koira tänä päivänä. Koko tarinan voi käydä lukemassa täältä.

Koirien jälleennäkeminen oli riemuisa ja vaikka molemmat ovat omannäköisiään, ovat eleet ja ilmeet, käyttäytyminen ja ulkoinen olemus aika samasta puusta veistettyjä.
"Lähes kuin kaksi marjaa."


 "Ota kiinni, mandariini."

 "Tälleen leikitään mangustia."


 "Juostaan tukka putkella."






 "Hönöt"


Ja olipa mukavaa nähdä Maria ("muutaman"vuoden tauon jälkeen) ja tietenkin hänen perhettään :)

10.8.2012

Ihan eka mysore

Tänään kävin ekaa kertaa mysoressa, eli joogan omatoimisessa/itsenäisessä harjoittelussa, joka oli ihan vaan meille alkeisille. Koko viikko on ollut kauheaa suorittamista, kiukku ja nälkä on vainonneet mua koko ajan, jopa syödessä. Ja jopa joogaan ajellessa funtsin hirveällä tuskalla, että miten se sarja meni että varmasti osaan...

Ensimmäiset aurinkotervehdykset väänyttyäni suorittaminen katosi jonnekin ja annoin vaan virrata. Itse ainakin tykkäsin kovasti kun paikalla ollut ohjaaja neuvoi ja antoi pieniä tekniikkavinkkejä ja avusti tarvittaessa. Mua ne ainakin auttavat kovasti ja olen enemmän kuin tyytyväinen tuntiin.

Ja täytyy kyllä myöntää, että ensimmäinen mysoretunti tuntui vähän pelottavalta ajatukselta, mutta ihan rehellisesti voin nyt sanoa että ohjattujen tuntien suosio laski juuri silmissäni aika rajusti. Ei todellakaan siksi, että niissä mitään vikaa on, päinvastoin, kaikki ohjaajat ovat jokainen omalla persoonallaan ja tyylillään aivan loistavia. Mutta kun sarja alkaa jollain lailla olla jossain takaraivossa, niin ei voi kun suositella mysoretunteja. On se vaan niin paljon mukavampaa tehdä omaan tahtiin.

Ja tunnin jälkeen oli vielä mukava jutella harjoituksesta ja ehkä vähän nauraakin omille mokille ja ajatuksille. Ja nyt mä odotan jo NIIN malttamattomana alkeisjatkoa, jonne pääsen tosin vasta lokakuussa...


Tästä on mukava aloittaa viikonlopun vietto :)

9.8.2012

Kevyempi lenkki

Mä tein sen! En uutta ennätystä vaan kevyemmän juoksulenkin.
Koko viikko on mennyt vähän kankeasti eteenpäin, pientä takkuamista koko ajan ja kaikki tuntuu vähän suorittamiselta. Urheilemaan lähtökin on pienen itsekeskustelun takana.

Minä: "Ei kyllä jaksaisi..."
Minä: "Nyt menet!"
Minä: "Äääh. Kai se on raahauduttava. Ei kyllä yhtään huvita."

Että noinkin syvällisiä ajatuksia mun päässä liikkuu... :D

Näiden ajatusten saattelemana lähdin tänäkin aamuna juoksemaan. Porkkanana toimi tällä kertaa ajatus, että juoksen rauhallisen lenkin. Juoksu on alkanut viime aikoina vähän takkuamaan, vaikka kaiken järjen mukaan sen pitäisi olla kevyttä. No, ainakaan oma kroppani ei tunnu ajattelevan näin.

Normilenkillä olen pitänyt sykkeen 170-175 alueella. Täällä tapahtuu se kehittyminen ainakin omalla kohdallani. (Mulla ON korkeat juoksusykkeet, olleet ihan AINA, I know....) En ole oikein malttanut juosta noita kevyempiä lenkkejä, vaikka Sanna mua näin neuvoikin. Olen juossut vain kovia ja vielä kovempia lenkkejä. Heh.

Nyt päätin, että juoksen sitä vauhtia, että pystyisin puhumaan koko matkan, enkä ole hengästynyt, eli syke pysyi koko matkan reilusti alle 170. Halusin tietää, kuinka paljon hitaammin lenkki tulisi juostua tuolla "matalalla" sykkeellä. Eroa ei ollut kuin 1½ minuuttia. Ja ihan vaan tarkennukseksi, en puhut koko matkaa, oikein tarkka ollakseni, en puhunut yhtään, mutta olisin pystynyt puhumaan, jos en olisi ollut yksin lenkillä.

Ja lenkin huippukohta oli, kun mä ohitin sen The Papan. Jätettäköön kertomatta, että se oli jonkun toisen papan kanssa KÄVELYlenkillä....

Jostain olen lukenut, että peruskestävyyssykkeet pitäisi olla jossain 140 hujakoilla... Ja onneksi myös senkin, että juoksusyke on kuitenkin henkilökohtainen juttu. Tai sitten mulla on vaan jäätävän huono kunto. Huoh.

7.8.2012

CXWORX

Saatanpa olla ihan pieninä pähkinöinä taas hetken aikaa. Parin viikon päästä mennään cxworx-koulutukseen ja tänään tuli salille materiaalit. Yleensähän nuo koulutukset ovat kolme päivää, mutta tällä kertaa vain kaksi päivää + että saimme materiaalit opeteltavaksi etukäteen. Minulle sopii tämä oikein hyvin.

Tuntihan on tosiaan puolentunnin mittainen, mutta rankka. Tai varmasti juuri niin rankka, kuin sen itse haluaa olevan, dvd:tä katsoessa ainakin vaihtoehtoja on annettu, kevennettyjä versioita ja sitten niitä "vähän" raskaampia.

Ei mitään monimutkaisia askelsarjoja, vaan jäätävää treeniä keskivartalolle; vatsoille, selälle ja pakaroille. Uskoisin tunnin kehittävän myös oman kropan hallintaa aika mukavasti. Apureina treenissä ovat tuubit, eli ihan tuttavallisesti jumppakuminauhat ;) ja levypaino.


Ai hitsi, ei kun opettelemaan....


Viikko 9/13

Ensimmäinen työviikko viiden viikon loman jälkeen vaati hieman totuttelua, joten hullunkiilto silmissä-treenaaminen sai jäädä. Ei varmaan paha asia.

Juoksuajat ei parantuneet tällä viikolla, mutta eivät kyllä huonontuneetkaan. Täytyy nyt alkavalla viikolla taas jaksaa tehdä vähän napakammin juoksuja, jos saisin sen pari minuuttia vielä kirittyä.

Neljä viikkoa enää Tukholman Tjejmileniin, eli paikallisen naisten kymppiin ja tavoitteena on juosta se alle 50 minuutin. Olen tätä juoksemista hehkuttanut täällä niin paljon, että moni varmaan jo luulee, että treenaan vähintään maratonille. Heh, en. Vain 10 km. Oma mielenkiinto ei riitä noin pitkään juoksuun, enkä myöskään usko, että lenkat polveni kestäisivät moista koitosta tai jälkkärinä olisi varmasti pari tähystystä. 10 km tai 10 mailia on maksimi, mihin minulla riittää juoksussa mielenkiinto.

Viime viikon treenit:
2 x juoksu
2 x jooga
3 x salitreeni
1 x Body Combat
1 x Body Pump

No mutta, olihan tuossakin, jos ei niinkään juoksua tukevaa toimintaa, niin ainakin ylläpitävää liikuntaa.

6.8.2012

Kukkia ja muita vihreitä rehuja

Meille tuli lauantaina töihin kuorma kaikkia ihania kukkia loppukesän ruukkuistutuksiin. Mielestäni pallokrysanteemi pursuaa jo korvista, eikä tähän aikaan vielä edes kestä pitkään, kun on vielä selkeästi lämpimiäkin päiviä tuon ikusen sateen välissä. Noh, vaikka omasta puolestani voisin haukkua koko hemmetin pallokrysanteemin maan rakoon, en sitä tietenään tee, vaan hiljaa nautin siitä tiedosta, että valittavana on niin paljon muutakin kivaa.

Ja seuraavat jorinat ovat sitten ihan omien kokemuksien tuotosta, että absoluuttisesta totuudesta ei varmasti päästä puhumaan.


Pierikset, eli kellovaiverot (kuvassa japaninkellovaivero, Pieris japonica). Tällä puskalla on niin kaunis kirkas punainen väri noissa nuorissa lehdissä.

Itse olen istuttanut tuollaisen joskus pari vuotta sitten myöhään syksyllä ruukkuistutuksesta maahan, ja hyvin on kestänyt talvet, ainakin toistaiseksi.

Se sopii hyvin joko kaveriksi muiden kanssa ja on kyllä aika näyttävä yksinäänkin vähän isompana puskana.

Jalohortensioiden (Hydrangea macrophylla) kukat kestävät piiiitkään ja on näyttävän näköinen ihan omana istutuksenaan tai pienempänä yksilönä ryhmässä.

Tämä kuuluu myös niihin, jotka voi istuttaa talveksi maahan ja suhteellisen suurella todennäköisyydellä nousevat sieltä seuraavana keväänä. Eri asia on, ehtivätkö ne meidän lyhyehkössä kesässä kukkia...

Kukonharjoihin olen aina suhtautunut jotenkin negatiivisesti, koska se on ollut mielestäni aina sellainen pikkupiiska, joka on niitä "ihan kivoja" kasveja. Nyt kun näin tuon istutettuna 20 cm ruukkuun ja yksi puska oli ISO, niin pisteet nousivat potentiaalisesti tätä kasvia kohtaan.

Takana on sypressi, lajike Wilma. Vähän vaihtelua niihin tavallisiin sypresseihin ja tuijiin. Limenvihreä yhdistettynä vaikka noihin alla oleviin keijunkukkiin (Heuchera) näyttää aikas kivalta.

Keijunkukkia on onneksi tajuttu viime vuosina alkaa käyttämään enemmän ruukkuistutuksissa, vaikka perenna onkin.

Ja tämä kannattaa myös istuttaa maahan myöhemmin syksyllä, niin siitä on iloa vuosiksi eteenpäin. Punaisen ja vihreä sävyjä löytyy noista varmasti kaikille.





Japaninvaahteroiden (Acer palmatum) kipailijoiksi upeimmassa syysvärissä en äkkiseltään keksi voittajaa.








Itse istutin myöhään viime syksynä pari jäljelle jäänyttä japaninvaahteraa ruukkuihin callunoiden kanssa (kuva oikealla) ja olin ihan pähkinöinä tuosta kirkkaasta oranssista.
















Koristepaprikat kuuluvat samaan kategoriaan kuin kukonharjakin, eli tarpeeksi isona yksilönä se on jäätävän upea, mutta pienemmässä purkissa se sopii hukutettavaksi muidn kasvien sekaan antamaan väriä.





Euonymukset, eli sorvarinpensaat ovat todella kestäviä loppukesän ja syksyn istutuksissa. Ne kestävät hyvin kylmää ja omasta pihasta näitä löytyy myös maahan istutettuina ja hyvin talvehtineina.
Tuossa nyt muutama, lähinnä omia suosikkejani ja pari yllättäjää. Ja mikäs viherpiipertäjä se minä olisin, jos en olisi vähän töitä kotiin vienyt.

Etupihan sisäänkäynnin vierestä otin kesäkukat pois ja istuttelin tilalle syksyn viileitä odotellessa muutaman kasvin.



Japaninvaahtera sai kaverikseen rosmariinin, keijunkukan ja valkoisen krysanteemin.



Toinen astia sai täytettä kellovaiverosta (iiiso puska) ja keijunkukasta. Kesän istutuksista jätin tuohon vielä roikkumaan keijunmekon ja lankaköynnöksen.
Ja näihin en kyllästy varmaan koskaan, valkoisiin syklaameihin. Sisälle en niitä huoli, kun ne nuupahtavat niin nopsaan, mutta ulos ruukkuihin ne roudaan joka syksy.