maanantai 30. heinäkuuta 2012

Joko on pian perjantai?

Mä olen aika vakaasti sitä mieltä, että loman jälkeiset ensimmäiset työpäivät tulisi kieltää lailla.

Mä olen käyttänyt koko viikon energiat jo maanantaina. Että jos lause jää tässä tekstissä kesken tai ajatuksenjuoksu on jotenkin vaikeasti hahmotettavaa, otan täyden vastuun. Saatan olla nukahtanut.

Aamulla töihin ajaessa olisi jo pitänyt uskoa selvää merkkiä ja kääntyä kotiin jatkamaan lomaa, kun työpaikan pihaan kääntyessäni radiosta alkoi soimaan: "Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin". Tänks, juuri tämän halusin kuulla.

No eipä sillä, mukavan lämmin päivä ja töissä rauhallista, ei paha. Tosin lämpö olisi voinut olla vähän inhimillisempi kuin +38 astetta ja kasvihuoneessa ei paljon ilma virtaa. Ai kun huomennakin olisi yhtä lämmin....

Hirveen hyvä yhdistelmä on myös mennä töiden jälkeen ensin joogaan, siitä salille ja nupiksi vetää vielä combat. En usko, että pystyn vetämään samanlaista tuntia uudestaan.


Olin kyllä niin onnellinen palatessani kesätauon jälkeen joogaan. Vaikka polvi vähän vihoittelikin, eikä taipunut lootusasentoon, meni ensimmäinen tunti tauon jälkeen tosi mukavasti. Ihanaa.

Tosin olo oli niin tööt sen jälkeen, että piti vähän koota itseään salitreeniin. Mutta eipä sillä, taisin olla treenatessa niin tyyni, että olkapäät ja ojentajat saivat oikein hyvän tuntuman, kun tuli keskityttyä kunnolla.

Eiköhän tämä taas tästä. Uni auttaa vaivaan kuin vaivaan. Luulisin.

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Se aika vuodesta

Taas on se aika vuodesta, kun koira katsoo mua oudoksuen. Mitä ihmettä tuo nainen puuhaa tuolla takametsässä? Hanuri pystyssä myhäilee ja hykertelee yksikseen. Se on vähintään OUTO.

Aamun juoksulenkki vaihtui sujuvasti takametsän koluamiskierrokseksi, kun joku uuvelo oli unohtanut lenkkarit terassille. Kaatosateeseen ja ukkosmyräkkään. No vähän olivat menneet märän puolelle... Typerä minä.

Mutta ei mennyt hukkaan metsästyskierros. Takapihan metsästä löytyi sen verran kanttarelleja, että piirakan tai kastikkeen niistä saa tehtyä. Kantarellit sisältävät runsaasti D-vitamiinia ja ovat hyvä kaliumin, raudan ja seleenin lähde, lunttasin googlettamalla. Ei paha.

Ja mustikoita. Mä ihmettelin pari ensimmäistä vuotta, kun tänne muutettiin, että onpa outo metsä, kun on täynnä mustikanvarpuja, mutta loppukesästä ei ainoatakaan mustikkaa. Noh, syy löytyi siihen viime syksynä, kun koira ilmestyi taloon. Siitä alkoi joka-aamuinen räkättirastaiden takaa-ajo ja ei muuten ole räksät tänä kesänä kovinkaan sankoin joukoin pihallamme pyörineet. Ja takametsä on täynnä mustikoita.

Toisaaltaan hieno juttu, että räksät ovat poistuneet, mutta henkilökohtaisesti vihaan mustikoiden poimimista. Mutta vielä enemmän kauhistuttaa ajatus jättää mustikat poimimatta. Kun niitä kutenkin päivittäin tulee syötyä. Ei auttanut muu, kuin ottaa marjapoimuri räpylään ja lähteä kampaamaan mustikanvarpuja.

Loppujen lopuksi aika kivuttomasti yksi kolmelitrainen astia tulikin täyteen, eikä tuollaisen määrän putsaamisessakaan hirveä homma ole. Ja kun ei tuo matkakaan tuonne mustikkametsään mikään kovin pitkä ole, niin kai mä voin sen verran taipua, että käyn ne sieltä pikkuhiljaa pois keräämässä.

Ja miten terveellinen mustikka onkaan. Supermarja vallan, sanoisin.

Flash mob vol. 2

Eilen kävin kuvailemassa Tykkimäessä juuri Mamban konserttia ennen olleen Flash mobin. Edellisen kerran kuvat löytyvät mm. täältä.








Kuvausassistentin kanssa jäätiin kuuntelemaan vielä Mamba. Ja jotta työhön palaaminen ei maanantaina olisi niin tuskallista, niin törmäsin muutamaan työkaveriin ja juteltiin kesän kuulumiset. Olipa mukava nähdä :)
Ja eipä olisi näin leppoisista pilvistä illalla uskonut, mikä ukkosmyräkkä yöllä oikein nousi...

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Viime hetken paniikki vai rauhoittuminen?

Kääk! Ylihuomenna alkaa taas työt. Mutta en valita, olen saanut lomailla ihan tarpeeksi, mutta viimeistään nyt iskee se paniikki, että munhan piti tehdä sitä ja tuota ja tätä. Mutta ei kai se elämä loman loppumiseen lopu (kai?), ehtiihän sitä myöhemminkin.

Kesäloma on mennyt aika tiiviisti treenaten ja hengaillen, muuta en ole edes kaivannut. Ollaan pyöritty ihan pienessä piirissä touhuten vähän sitä sun tätä. Oli meillä suunnitelmia lähteä pienelle reissulle, mutta varmaan ihan vain siksi, että kesälomallahan kuuluu reissata. Ei sitten lähdetty, kun tenavatkaan eivät sinne kauheasti hinkuneet. Ja itse olin suunnitellut kaikkia pikkuprojekteja puutarhassa. No siellä ne odottaa tekijäänsä vieläkin. Odottakoot.

Tenavat ovat saaneet leikkiä kavereiden kanssa aamusta iltaan ja todella nauttineet siitä. Ovat eläneet ihan pellossa, painelleet hiukset auki pitkin pihoja, välillä muistaneet syödä. Vanhemmalla neidillä riittää ystäviä naapurin lapsista aina kaupungin toiselle laidalle. Nuorempi on löytänyt kadun päässä asuvan neidin kanssa tänä kesänä yhteisen sävelen. Ja kuinka tärkeä tuo ystävä onkaan. Jos kaveri ei ole jostain syystä kotona, on neiti kuin raajansa menettänyt. Itse ainakin muistan ihan parhaana lapsuudesta ne huolettomat kesät ja leikit kavereiden kanssa. Välillä maattiin nurmikolla pilviä tuijotellen ja välillä leikittiin ja pelattiin. Sen vapauden ja kiireettömyyden. Että ei oltu koko ajan menossa jonnekin.

Mutta tosiaan, tässä on tehty suhteellisen kovaa työtä oman juoksukunnon löytymisen eteen. Ja nyt se tuntuu löytyneen. Olisiko nyt aika hieman rauhoittaa, vai pitääkö vetää vielä viime hetken paniikki? En tiedä. Toisaalta tuntuisi, että juoksun kanssa laatu voisi korvata jo määrän. Onneksi tästä tuli juttua eilen salilla Piian kanssa, koska itsellä on paha tapa vain painaa tukka putkella tehden ja suorittaen. Minut pysäyttää vain pattereiden loppuminen tai jonkun puuttuminen asiaan. Itse sokaistuu liian helposti omaan tilanteeseen.

Vai pitäisikö alkaa treenaamaan viikkosykleissä tyyliin raskaampi viikko/kevyempi viikko? Salitreenaamisessa harjoittelen tätä nyt. Itse olen tottunnut treenaamaan aina ns. täysillä ja tuntuu oudolta, että välillä treenataankin... öööö..... ei niin täysillä. Ei löysäillen, mutta ei veren maku suussakaan.

Eilen kävin illalla salilla treenamassa kevyehkösti mm. selkää. Itselle tuo selän treenaaminen on aina ollut mieluisaa. Ja kiitos Innalle kameran kanssa heilumisesta. Selän kehitystä kun on vaikea seurata peilistä, niin muutama kuva kertoo kivasti, missä mennään.
Ja peeäs. Ehkä tämä omien treenikuvien tänne laittelu tuntuu joskus ihan luonnolliselta. Toistaiseksi se tuntuu vieläkin vähän... hmmm.... hassulta :)

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Kaikki kulkee, paitsi ruohonleikkuri ja trimmeri

Eilenillalla palauduttiin kotiin Mummilasta. Lenkkarit huutelivat kaapissa lenkille, mutta mistä lie menneet niskat jumiin ja päässä jomotti oikein kunnon jysäri... Jossain mielenmykeröissä kaikui Johannan ääni maanantai-illan olkapäätreeneistä. "Hartiat rentoina, pelkillä olkapäillä. Keskity." No niinhän mä yritin, mutta ihan vaan hieman saattoi niskat jäkittää mukana. Mieskin kehui, kuinka hienoja muhkuroita mun selässä ja harteissa oli, kun antoi illalla ensiapua jumiutuneisiin niskoihin.

Suunnittelin ajavani sitten vaihtoehtona lenkille nurmikon, mutta meidän yhteistyö ruohonleikkurin kanssa on aina ollut hieman takkuista ja tällä kertaa se ryökäle sentään lähti käyntiin, mutta sammui aina samantien. Täytyy antaa se jonkun viisaammaan tutkittavaksi.

Mutta eipä hätää, meiltä löytyy myös siimaleikkuri, jolla saa näppärästi nurmikon reunat siistiksi. Sitä aikani tuloksettomasti temmottuani totesin, että ennenkuin pää kokonaan räjähtää, on parempi jättää homma sikseen. Perskules noiden vekottimien kanssa. Imuri sentään toimi. Huraa?

Tämä aamu sentään aukesi aurinkoisena ja päänsärkykin oli tiessään. Oli niin hyvä fiilis kaivella aamulla kaapissa karjuvat lenkkarit ja kipaista lenkille. Ja voe tokkiinsa ko olikin hyvä juosta. Kolmen päivän huili oli tehnyt tehtävänsä ja lenkki tuli huitastua aika kepein askelin puolitoista minuuttia nopeammin. Tuuletukset!

Nyt tuntuu siltä, että palaset alkavat olla kohdallaan, mitä tulee oikeantyyppiseen treenaamiseen ja syömiseen. Ei voi kun olla onnellinen siitä, että ympärillä on osaavia ja auttavia ystäviä, sekä hyvinsuhtautuva ja ymmärtävä lähipiiri.

Sille taas yksi hurraahyppy.

Tämän enempää mulla ei näitä hyppykuvia onneksi ole. Toistaiseksi  ;)

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Haloo Lappeenranta vol. 2

Eilen illalla päätettiin, että aamulla lähdetään rannalle, satoi tai paistoi. Tänk gaad, ei ainakaan satanut ja ilmakin oli mukavan lämmin. En voi sanoa siinä tenavien kanssa puljatessani ihan talviturkkia kuitenkaan heittäneeni. Villasukat ehkä.

 Uinninvalvoja tässä silmä kovana...
 
Iltapäivällä käytiin pyörähtämässä Linnavuorella. Viime keväänä päätin, että käyn tässä paikassa kesän aikana, koska joka kerran joogan loppurentoutuksessa palaan mielessäni tähän paikkaan. Täällä lepää mieli ihan oikeastikin. Kaunis pala Suomen luontoa.

Sen lisäksi, että palaan kerta toisensa jälkeen mielessäni tähän paikkaan, oli noissa puurappusissa myös jotain tuttua.... Hämärästi muistan nähneeni vastaavat jossain...
 
 Illalla tehtiin vielä nopea kierros Saimaalla.
Ei pöllömpi päivä :)

Haloo Lappeenranta, vol. 1

Lähdettiin tenavien kanssa hengailemaan Lappeenrantaan muutamaksi päiväksi. Niitä aurinkoisia päiviä odotellessa käytiin pyörähtämässä Hiekkalinnalla.


Lisäksi tehtiin pieni turnee vanhoille kotinurkille. Miten kaikki aikanaan niin suuri olikin muuttunut huomattavasti loivemmaksi?

 Voiskan ranta ja tuttuja kallioita :)



Lapsuudenkoti

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Murhatut olkapäät ja ojentajat

Ihanan dramaattinen otsikko, mutta se ehkä kuvaa parhaiten tämänhetkistä olotilaa olkapäissä ja ojentajissa. Suuren kiitoksen ja kumarruksen tästä suon Johannalle, joka jaksoi oikoa syvällä selkärangassani olleita tekniikoita puhtaammiksi. Nyt on poistettu mm. turhat etunojat ja kummalliset kulmat. Treenin edetessä tuli niin paljon asiaa, että veti mutkin ihan hiljaiseksi. Lisäksi sain kullanarvoisia vinkkejä tuleviin treeneihin.

Tällaisen treenin jälkeen en enää kuuntele ketään, joka sanoo salitreenaamista tylsäksi ja yksitoikkoiseksi. Kaikkea muuta.

 Kaverikuva ja pokkani pitää, pimpelipom




Lisäksi vietettiin tenavien ja anopin kanssa oikein mukava päivä kaupoilla kierrellen, syöden ja kahvitellen.

Innostuin oikein väri-ilottelemaan (hah...) muutamalla paidalla, treenitopilla ja -housuilla. Lisäksi löysin aivan ihanan takin, joka sekin on todella räikeä... beige.

Treenivaatteistani löytyy jopa välillä ihan oikeita värejäkin, mutta muu pukeutumien tuppaa olemaan aika neutraalia. No, kai se on pääasia, että on vaatteet päällä.

Viikko 7

Viime viikko meni alakerran vaivoja valitellessa, eli jalat ja pakarat olivat aika tukkeessa koko viikon. Tällä viikolla ehkä hieman järkevämmin. Hieman enemmän lepoakin pitäisi olla tulossa.

2 x juoksut yu-kentällä
2 x normilenkki
2 x salitreeni
2 x BodyPump
1 x BodyCombat

Lisäksi olen nyt pari viikkoa syönyt siististi ja aluksi tuntui, että en millään saa syötyä sitä kaikkea, mitä päivän aikana on tarkoitus, mutta pikkuhiljaa sekin on ajautunut urilleen. Odotin jonkinnäköistä henkistä repeämistä kuluneella viikolla, koska olo oli äreä ja väsynyt, mutta ei. Hienosti pysyin siinä missä pitikin ja makeaa ei vaan tee mieli, eikä muuta mässyä.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Välipäivällä on väliä

Joskus järjenkäyttö olisi ihan sallittua, mutta itseltä tuo tuppaa joskus/aina unohtumaan, kun oikein innostun jostain. Viime viikolla jalat olivat painavat, yöunet olivat heikot ja moni asia alkoi ärsyttämään, kroppa kävi ihan ylikierroksilla. Jossain vaiheessa tajusin, että milloin lie olen pitänyt viimeeksi välipäivän tai pari trenaamisesta, sellaisen omaehtoisen (viime viikon kuumepäivää ei lasketa omaehtoiseksi) ja antanut kropan palautua. Olen taas unohtanut kuunnella itseäni. Eikä ollut eka, eikä edes tuhannes kerta.

Eilen sitten päätin olla treenaamatta mitään. Suunnittelin tosin joogaavani, mutta rehellisyyden nimissä ainakin vielä kaipaan sen oman tilan ja ajan sille. En kykene keskittymään tässä härdellissä, kun kotona on koko poppoo. Ehkä joskus vielä siihen pystyn, mutta en vielä. Ja mulla on ikävä joogaa. Se tuo mun arkeen.... hmmm... jotain.

Tänä aamuna tunsin, kuinka patterit olivat alkaneet latautua ja melkein tulin pitäneeksi toisenkin välipäivän, mutta illalla raahasin itseni lenkille ja kyllä kannatti. Alkukankeuden jälkeen juoksu lähti kulkemaan ja juoksin kuin putkessa. Pururadan laidalla olisi voinut olla vaikka liftaava karhu, niin mä en olisi huomannut sitä. Läpät silmillä painoin eteenpäin. Ja taas minuutin kovemman ajan.

Jos alkuperäisen tavoitteeni mukaan mennään, enää/vielä olisi kirittävä reilu 4 minuuttia ja aikaa on 6 viikkoa. Ei kuulosta ihan mahdottomalta.

Huraahyppy sille!

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Juostaan sitten vaikka puukko pakarassa...

Keskiviikkoiltana sain ensiapua tönkköjalkoihin, kun Inna runnoi jaloista astetta kevyemmät. Ihan pienet jumit jaloissa olikin, koska en muista koskaan kenenkään  todenneen minulle hieronnassa, että jos sä et nyt pysy paikoillaan ja lopeta tuota kiemurtelua, niin mä lyön sua... Eihän Inna toki olisi minua lyönyt (eihän??), mutta kyllä teki kipeää... Mutta kyllä oli jalat kevyet, kun kotiin liitelin. Iso kiitos.

Torstain suunnittelin pitäväni välipäivää, mutta eihän se sitten ihan niin mennyt, kun tuurasin pumpin ja siihen samoille lämpösille treenasin salilla vielä yläkroppaa. Josko huomenna sitten?

Tänään meillä oli treffit taas Sannan kanssa yleisurheilukentällä ja tarkoituksena oli juosta 100 m täysillä ja 300 m hölkötellen. No, ensimmäisen satasen vedon aikana multa revähti hanuri. Hei hip huraa, mikä tuska! Ja kyllä, oli lämmitelty ja venytelty. Muutettiin sitten vähän suunnitelmia, ja juostiin perussettiä, vaikka tuntuikin siltä, että juoksen puukko pakarassa. Revenneellä perseellä ei uusia ennätyksiä syntynyt, mutta saatiinpa juostua, ettei mennyt ihan sluibailuksi koko treeni.

Tenavilla tuntui riittävän energiaa enemmän ja kiva oli juosta, kun kentän reunalta kuului: "Hyvä äitiiiii! Äiti! Äiti! Äiti!" Paitsi parilla viimeisellä kierroksella huudeltiin jo perään, että lähdetään jo kotiin. Ei voittanut huvipuistoa tämäkään elämys.


No niin, tenavat, nyt voitte kantaa äidin autolle.



keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Jähmeetä juoksua ja kehonkoostumusta

Hiukan meni suhaamiseksi ja säätämiseksi eiliset juoksutreenit yleisurheilukentällä, kun siellä oli yhden jos toisenkin seuran treenit. Olisi varmaan pitänyt olla röyhkeä ja mennä sinne väliin puikkelehtimaan, mutta päätettiin sitten käydä ottamassa alkulämpö pururadalla. Kerättiin samalla vähän rohkeutta ja palattiin kentälle. Sieltä oli onneksi porukkaa häipynytkin siihen mennessä ja saatiin intervalloida suht rauhassa.

Sanna oli tehnyt pieniä muutoksia juoksuun, eli turhat tauot pois ja palauttavana toimi käveleminen. No jee. Tuli muuten vetäistyä uudet enkat 800 metrillä, mutta muuten treeni oli yhtä takkuamista. Kun ei kulje, niin ei kulje. Jos tuo nyt oli noiden takareisi/pakarajumien kanssa mikään varsinainen yllätys. Mutta saatiin ainakin tarpeeksi hyvä lämpö hyville venyttelyille.


Tenavat ovat muuten pikkasen kypsiä tuohon sateeseen ja kylmyyteen. "Ei ole mitään tekemistä", "Mulla on ihan tylsää". Äidin keksimät tekemiset saavat vastauksen "Äiti, etkö tiedä, että lapset eivät niin tykkää siitä siivoomisesta". Mikä yllätys.

Tänään käytiin Inbody-mittauksessa ja sekään ei saanut kovin suurta innostusta jälkikasvussa aikaiseksi. "Kuulostaa TODELLA tylsältä". No ei se ehkä elämyksenä huvipuistoa voita, myönnetään.

Ihan ok lukemat laite antoi, tai ainakin minulla on ihan realistinen mielikuva itsestäni, rasva% oli 21, sisäelinrasvat alle 60 ja  kaikinpuolin fysiikkani oli normaali ja tasapainossa. Henkistä puolta tämä laite ei onneksi mitannut, heh.

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Omistettu hanurille

Pikkuhiljaa alkaa kuntosaliharjoittelu nostaa päätään mun viikkotreeneissä, juoksuista kuitenkaan tinkimättä. Kolme kertaa viikossa on kuitenkin tällä hetkellä maksimi. Muuten alkaa tulla suorituspaineita.

Yläkropassani on aina ollut suhteessa enemmän voimaa, kuin alaosassa ja jalkapäivä salilla on ollut aina vähän ahdistava, kun pitäisi koittaa laittaa vähän enemmän painoa, mutta ah ja voih, kun ei huvittaisi ja voi kun tuo polvikin on vähän tuollainen lenkka. Mutta sunnuntaina kävin treenamassa alajalat ja en tiedä, missä vika oli tällä kertaa, mutta se tuntui NIIN hyvältä. Jokainen liike osui ja upposi ja naureskelin, että mitenköhän rouvan käy, kun seuraava aamu valkenee.

No ei hyvin käynyt. Haluaisin reklamoida. Jalkaohjelma oli aivan perseestä. Ja takareidestä. Ai kirosana jos toinenkin, miten hyvin se menikin hanuriin ja takareiteen. Ja voin kuulla jo pienen myhäilyn äänen jostain kaukaa, että niinhän se oli tarkoituskin.

Eilen oli illalla vedettävänä pumppi ja combatti ja vähänkö teki mieli avautua pumppitunnilla ennen jalkakyykkyjä, että mä en muuten sitten näihin taivu. Alas ehkä pääsen, mutta ylös en. No, en tietenkään mitään sanonut, toivoin vaan, että se tuska ei heijastunut mun kasvoilta kovin pahasti. Mutta lause, "jaksaa hienosti vielä loppuun saakka" tuli täydestä sydämestä.

Tämän illan juoksutreenejä odotellessa... Auttaisikohan venyttely enää tässä vaiheessa? Tuskin.

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Viikko 6

Juoksu kulkee, tällä viikolla sain kirittyä minuutin kovemman lenkin. Ei mikään mieletön tulos näin malttamattomalle ihmiselle, kuin minä, mutta olen kuitenkin tyytyväinen.

Keskiviikkona kroppa sanoi stops, ja nosti kuumeen ja pään täyteen räkää. En vissiin tajua muuten pysähtyä... Onneksi se tajusi häipyä seuraavaan päivään mennessä.

2 x juoksu
1 x vauhtijuoksut yu-kentällä
4 x salitreeni
1 x Body Combat
1 x Body Pump

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Juhlaa, juhlaa

Mihin tämä aika katoaa, kun 10 vuotta alkaa olla lyhyt aika? No ei ehkä lyhyt, mutta ei koko elämänkään mittainen.

Eilen juhlittiin ystäväpariskunnan 10-vuotishääpäivää mukavalla porukalla. Ruokaa, juomaa, hyvää seuraa, tanssia, laulua; niistä on hauska ilta tehty.



Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, kiitän omasta puolestani oikein leppoisasta illasta :)

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Johan alkaa juoksu rullaamaan

Olin aamulla henkisesti varustautunut spiidot jalassa, uimalasit naamalla ja kumiankka kainalossa lähtemään aamujuoksulle. Ja kohtaamaan sen kainaloon saakka korkean heinikko-osuuden, joka taatusti näiden sateiden jälkeen on hyvinkin vetinen.

Jalat on olleet aika jumissa ja juoksu alkoi suht raskaasti, mutta jossain vaiheessa alkoi tuntua siltä, että tämähän alkaa ihan oikeasti rullaamaan. Ja voi onnea, se kaupungin pururatavastaava on kuitenkin lukenut mun blogia (ei ole muuta vaihtoehtoa ;)) ja ne heinät oli vedetty maan tasalle. Kyllä me oltiin henkisen kumiankan kanssa onnellisia.

Aika ei tällä kertaa parantunut,vaan pysyi edellisessä enkassa, mutta juoksu oli paljon kevyempää, kuin edellisellä kerralla. Ei helppoa, mutta kevyempää.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Haluan avautua...

Jaa-a. Hieman sekavin fiiliksin päätin ryhtyä vielä seuraavaan tasapainossa-projektin osioon. Olen viimeisen puolen vuoden aikana pureutunut aika syvälle oman pään sisälle ja saanut palikoita aika mukavasti kohdilleen ja tunnen tällä hetkellä kulkevani oikeaa polkua.


Samalla olen tietenkin pohtinut, mikä on minulle tärkeää ja mitä olen valmis tekemään minulle tärkeiden asioiden eteen. Ja mitkä asiat ovat NIIN tärkeitä, että oikeasti teen niiden eteen jotain. Pitkään mietin myös suhdettani omaan ulkomuotooni ja olenko tyytyväinen siihen, miltä näytän nyt ja olenko valmis tekemään sen eteen mitään ja jos, niin mitä.


En ole koskaan ollut intohimoinen meikkaaja tai hiustenlaittaja, enkä voisi kuvitella esitteleväni päälläni viimeisintä muotia. Olen tänä päivänä ihan tyytyväinen tähän tavalliseen ulkonäkööni. En toki halua näyttää maatuneelta tai kuvitella, että ei minun ikäiseni meikkiä tarvitse.


Mutta se, mikä on ollut minulle aina tärkeää, on oma fyysinen kunto kropan ulkonäkö. Liikuttua tulee paljon ja kunto on ihan jees. Ylipainoa ei ole, mutta tietty tyytymättömyys omaan kroppaan on, ja se häiritsee päivittäin. Olen yrittänyt päästä siitä yli ja miettinyt, että onko tämä todellakin niin tärkeä asia minulle, mutta kyllä se vaan on. Yksi niistä monista tärkeistä asioista, joille haluan tehdä jotain.


Minulla ei ole kovinkaan montaa ystävää, joka voisi rehellisesti sanoa olevansa täysin tyytyväinen omaan kroppaansa. Ja suuresti ihailen niitä, jotka ovat. Ja nämä ihmiset eivät muuten välttämättä ole niitä laihimpia ja kireimpiä, vaan ihan oikeasti sinut oman ulkokuorensa kanssa. Siinä on minusta jokaiselle miettimisen aihetta, miten tähän tilaan pääsee. Kuinka syvälle minään täytyy sukeltaa, että löytää sen todellisen tärkeyden elämään, eikä anna ulkopuolisten paineiden vaikuttaa. Vai mikä se on?

Ja mielestäni se on aivan sama, miltä ihminen näyttää, kuinka paljon hän kantaa massaa mukanaan, kunhan hänellä itsellään on hyvä olla. Toisten arvosteleminen ulkokuoren mallin perusteella on tässä niin TURHAA (meistä varmasti jokainen on syyllistynyt tähän, minä mukaan lukien). Itseään saa kritisoida ihan rauhassa (ok, liika on liikaa tässäkin) ja muokata tai olla muokkaamatta itseään sellaiseksi, jossa on mukava olla. En myöskään usko, että pelkkä oman kropan muokkaaminen, diettaaminen, treenaaminen jne. on oikotie onneen. Ehkä se voi olla ensimmäinen askel kohti jotain, mutta kyllä se todellinen onnellisuus löytyy jostain paljon syvemmältä, kuin pinnalta.

Moni puhuu siitä, että pitäisi liikkua enemmän ja pitäisi syödä terveellisemmin jne. Se on ihan ok, mutta se, että asialle tekee jotain, vaatii ihan oikeasti suuren päätöksen ja mielettömän sisäisen motivaation. Niiden, jotka ovat tämän motivaation löytäneet ja ovat omaan tavoitteeseensa päässeet, on turha jeesustella sillä, kuinka helppoa se on tai taivastella, kuinka jotkut ihmiset eivät näe omaa parastaan. Kuinka tämä uusi elämäntapa on niin ainut oikea tapa elää. Ei se ole sitä kaikille. Kannustaminen ja tuen antaminen on suuri ja hyvä asia, arvosteleminen ei.

Kyllä itsekin olen sitä mieltä, että monen ylipainoisen ihmisen elämä olisi helpompaa hieman kevyempänä, ihan oman terveydenkin puolesta, mutta silti on todella oman mielen köyhyyttä lähteä arvostelemaan ketään kritisoiden ykskantaan ääneen (kertoo ainakin minulle paljon myös arvostelijasta). Eri asia on tietenkin aito huoli toisesta tms. Syitä ja tekosyitä voi olla monia, mutta vaikka halua olisi mihin, voi esim. elämäntilanne, sairaus, masennus tms. estää sen sisäisen motivaation löytymisen. Esimerkiksi masentuneena tai liian väsyneenä ei voisi vähempää kiinnostaa oma ulkomuoto.

Se muuten on ihan totta, diettaaminen ei ole vaikeaa ja diettaamisen aloittamisen jälkeen kaikki syyt olla noudattamatta ruokavaliota tai treeniohjelmaa ovat yleensä tekosyitä. Vai onko kuitenkaan näin? Voisin melkein allekirjoittaa seuraavan väittämän siitä, että eivät ne ole tekosyitä, vaan todellisen sisäisen motivaation puutetta. Ne ovat todellisia syitä siihen, miksi ihminen ei ole vielä valmis siihen, mihin on ryhtynyt.

Ugh, olen avautunut. Ja sisäisesti korkeasti motivoitunut.




maanantai 9. heinäkuuta 2012

Viikko 5

Hyvällä fiiliksellä on mennyt kulunut viikko. Juoksussa tuli 4 minuuttia parempi aika, mikä on mielestäni ihan hyvin 7 km lenkillä. Ehkä jotain alkaa tapahtua.... Ja muutaman jumpan olen tuuraillut, ettei pääse arki unohtumaan.

1 x normijuoksu
1 x hyppyrimäen portaat
1 x salitreeni
1 x vauhtijuoksut yu-kentällä
3 x BodyPump
1 x BodyCombat


lauantai 7. heinäkuuta 2012

Kesä on ihmisen parasta aikaa

Sen lisäksi, että tulee kirmailtua juoksutrikoissa siellä sun täällä, on vastapainoksi eletty kuin elo pellossa ja nautittu kesästä. Eletään vaan päivä kerrallaan.

Mies on kyllä ihailtavalla tarmolla tehnyt meille terassia, joka alkaakin olla jo voiton puolella, enää muutama lauta ja katos. Eilen sen kunniaksi käytiin ostamassa (piti käydä vaan katsomassa) terassipöytä ja penkit.

Tänä aamuna istuttiin melkein valmiilla terdellä aamupalalla, koiraa myöten.



Oman maan mansikat alkavat kypsyä ja täytynee niistäkin ainakin yksi mansikkakakku väsätä. Ettei vaan pääse kalorit miinukselle. Se olisi kauheaa.



Ja jottei ihan mene pelkäksi fiilistelyksi, niin nyt mä lähden vetämään yhden bodybodybodypumpinpumpinpumpin.

torstai 5. heinäkuuta 2012

Kahvakuulaa

Sain keväällä vienon pyynnön facebookissa, että josko joskus ehtisin tulla näyttämään tuttavalleni muutaman kahvakuulaliikkeen, että hän voisi harrastaa kyseistä lajia vaikka kotipihalla. Muutaman kuukauden ikäisen tenavan kanssa ei niin vain lähdetä treenaamaan milloin huvittaa, mutta oma piha ja muutama kuula tuovat jo kummasti iloa ja vapautta liikkumiseen. Ja kesällä on ihan parhautta treenata kahvaa ulkona.

Kävin tänään viettämässä mukavan puolitoistatuntisen ystävän pihalla ja hienosti hän omaksui tekniikat. Pienestä jäykkyydestä päästiin muutamalla liikkeellä.



Lämmittely:
Erilaisia etuheilautuksia
Pysäytetty 8
Pyörittelyt vartalon ympäri
Pään ympäri kierrot

Nivelten pyörittelyt

Itse harjoitus:
Rinnalleveto-työntö (Ensin omina liikkeinään ja sitten yhdistettynä)
Istumaannousut kuula suorilla käsillä
Kuulan siirto puolelta toiselle istuen

Venyttelyt
Lämmittelyliikkeitä tehdään sen aikaa, että tulee mukava lämpö päälle. Sitten nivelten pyörittelyt.
Itse harjoituksessa keskitytään noihin rinnalleveto-työntöihin, että tekniikka alkaa mennä selkärankaan. Ja jos intoa riittää, niin noista lämmittelyliikkeistä voi poimia muutamia liikkeitä mukaan itse harjoitukseenkin.

Ja peeäs. Mä juoksin aamulenkillä 4 minuuttia paremman ajan. Foofakingminits!!! Jesh.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Combattia ja pihaleikkejä

Miten sitä voikin stressata yhden jumpan takia taas noin paljon? Huvittaa oikein itseäänkin. Olen vetänyt combatteja kuusi vuotta ja joka kerta, siis aivan joka kerta uuden ohjelman opetteleminen ja lähinnnä se ensimmäinen veto tuottaa ne samat perhoset vatsaan ja kauhean epävarmuuden tunteen. Itsevarmuus tipahtaa nollille ja tunnin alussa on apua, paniikki-olo. Ja taas tänään tuli todettua, että niin turhaa moinen. Ihan hyvin meni ja turhaan panikoin.

Ja tuosta vetämisestä. Jos ihan asiakkaanakin on kiva käydä jumpissa, on tuossa vetämisessä omat kicksinsä. Tiedän, että ei sen vian tarvitse olla iso, kun se on päässä, mutta olen aika satavarma, että rullaan vielä rollaattorillakin kahdeksankympin paremmalla puolella salille: "No niin lapsukaiset, Terhi vähän näyttää näillä tekonivelillä, kuinka hyppypotku lähtee. Pistän vaan tän tahdistimen päälle...."

Jumpan jälkeen "vahdittiin" koiran kanssa pihakeinussa tenavia, kun kaivettiin kesän kuumin pihalelu esiin.




Sadetin.

Meidän pihaan ei ole vielä ilmestynyt trampoliiniä eikä uima-allasta, mutta hurjan paljon iloa on pelkästä sadettimestakin. Tenavat jaksavat juosta sen läpi ja ympäri ja vaikka mitä vaikka kuinka pitkään. Samalla tulee kasteltua myös nurmikko. Hirveen näppärää.

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Jotain jorinaa

Kuten jo joskus aiemmin avauduin yöunien tärkeydestä omalla kohdallani, tuli taas eilen todistettua, että näinhän se on. Ei passaa vanhan riekkua myöhille öille, jos aamuherätys on kuitenkin kuuden pintaan aamulla. Eikä herättänyt aamulla tenavat tai koira, vaan sade ja lähinnä muistikuva siitä, että pyykit olivat jääneet illalla ulos kuivamaan. Ajattelin, että so what tässä vaiheessa, ne on jo kastuneet uudestaan. Mutta ei, noustava oli ja haettava ne narulta.

Koko maanantai meni vähän hengaillessa ja jalka oli niin raskas, että ei olisi vähempää voinut kiinnostaa mikään liikunnallinen aktiviteetti.

Mutta syöminen kiinnostaa aina. Vielä ei ole noihin grilliruokiinkaan ehtinyt tympääntyä, kun vaihtelee tuota repertuaaria. Lisäksi meillä syödään useimmiten grillailujen lisäksi salaattia, niin en menisi noita kaikkein mätöimmäksi ruuaksi haukkumaan.



Tänä aamuna oltiin taas yleisurheilukentällä juoksemassa kierroksia aikaa vastaan ja vaikka jalka jos toinenkin oli raskas, jaksettiin vetää täysi setti kierroksia, mitä olikin tarkoitus tehdä, eikä aikakaan ollut pöllömpi. Lisäksi pyörähdin salilla heiluttelemassa laitteita. Ja loppupäivän aion vaan hengata. Niin. (Ja opetella combatin.)

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Viikko 4



Nyt alkaa näyttää jo paremmalta.

2 x Body Pump
1 x Body Combat
2 x jooga
2 x hyppyrimäen portaat
1 x normijuoksu
1 x salitreeni
1 x juoksut kentällä

Aikaa on, energiaa riittää. Hyvä niin.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Kaikki yhes koos

Hyppyrimäen portaat ovat saavuttaneet suurta suosiota ja aamulla oltiinkin jo ihan hyvällä kokoonpanolla liikenteessä. Eipä sillä, kyllä rappusia riittää vaikka isommallekin porukalle.

Reilu parin kilometrin juoksulenkki lämmittelyksi ja muutama kierros juosten ja kävellen portaita kauniissa jonossa. Ja innokkaimmat (lue kykenevät) pomppivat vielä tasajalkahyppyjä. Lisäksi muutama punnerrus ja se oli siinä.


Tällä lähtee päivä uuteen nousuun. Kiitos hyvistä seuroista Mirkkalle, Johannalle ja Jenille.