perjantai 29. kesäkuuta 2012

Ja lisää juoksutreenejä

Aamulla kaksi kärppää oli reippaana kentällä valmistautumassa juoksuun.
"Mä kävin sit eilen juoksemassa rappuja, voi olla jalat vähän väsyneet."
"No mä olin eilen soutuharjoituksissa, sama juttu."
Mutta hei, no excuses. Sitä tehdään, mitä tultiin tekemään, eikä mitään selityksiä.


Kierroksia ja ajanottoa. Tiukille veti, mutta pysyttiin ajassa. Ja jäi vielä tavoitteita seuraavallekin kerralle.

Kiitokset vaan tästäkin "tuskasta" henkilökohtaiselle avustajalleni Sannalle, jota myös personal traineriksi kutsutaan. Ensi viikolla uudestaan.
.

Ja juoksu jopa kulki, jos unohdetaan kommentti: "Mä en juokse enää yhtään. Mä saatan kuolla muuten."

torstai 28. kesäkuuta 2012

Hanuriin liikettä, nainen

Reilun viikon henkisen ja fyysisen toipumisen jälkeen uskaltauduin (taas) hyppyrimäen portaille aamutuimaan Mirkkan kanssa. Tottuukohan kroppa koskaan noihin portaisiin? Olisi pitänyt kysyä siltä herttaiselta mummelilta, joka taas tuli reippaasti portaita ylös aamulenkillään. Mutta rankkaa se oli. Hyvä niin.

Tästä kuvakulmasta kun itseään ihailee, niin ei voi olla kuin tyytyväinen, miten hyvin lihasta (hohhoijaa) tuonne hanuriin on tullut viime vuosina. Kadehdittavaa suorastaan. Huoh.....

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Juoksua ja kukkien poimintaa...

Minne voi tehdä reklamaation, kun on tennareista kainaloihin myöten märkä lenkiltä tullessaan? Ja ei, en hikoile niin rajusti. Ja ei, siellä ei satanut vettä. Niin ja lisäksi mulla oli kukkaset kerättynä tai paremminkin liimattuna reiteen kiinni.

Pururadalla on pätkä, jossa kasvaa korkeaa heinää ja kedon kukkasia keskeltä ja siitä pätkästä on mahdotonta selvitä kuivin kintuin. Sen verran kosteutta siellä aina on. Niin, että onko kaupungeilla joku pururatavastaava? Tehkää jotain, mä olen sokerista.

Ja sitten tuo rykäisyn näköinen juttu tuossa vasemmassa alakulmassa on mun aamupala/välipala/iltapala, johon mä olen NIIN koukussa. Purkki maustamatonta jugurttia (se Valion lohkeava Eila (kuinka dorka nimi jugurtille?) on mun suosikki), pakastealtaan kuningatarmarjoja ("aitoja" odotellessa) ja lusikallinen kookoshiutaleita.

Ja ei kulje juoksu vieläkään. Ainakaan kovaa.

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Viikko 3

Hävyttömän nolo viikko urheilullisesti...

1 x juoksu
1 x salitreeni
1 x jooga

Ja ylle otsikko "Juhannus yllätti urheilijan". Kaikki tosiprot jaksaa urheilla juhlapyhät mennen tullen, mutta mä löysin kyllä itseni puutarhatöistä ja nauttimasta ulkoilmasta ja hyvästä seurasta. Nyt on olo kieltämättä turpea, mutta eiköhän tämän päivän jumppaputki avannut hikipurot ja aineenvaihdunnan taas käyntiin.

Tällä viikolla mä lupaan olla reippaampi....

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Rennompi Juhannuspäivä

Ei kai kukaan jaksa kahta päivää hanuri pystyssä hengata puutarhatöiden parissa? Ei jaksa ei...

Puutarhahommat sai jäädä ja lähdettiin retkelle Mummille ja Vaarille. Pakattiin sitruunajugurttikakku vielä mukaan matkaan.

Ja täytyyhän Juhannuksena jollain ajelulla käydä, niin lähdettiin pienelle veneilytourille. Pari tuntia Saimaalla piristää kummasti kehoa ja mieltä.

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Erilainen Juhannusaatto

Ystävä tuli isolta kirkolta tänne meille maalle viettämään juhannusta ja toi mukanaan pienen tuomisen, vajaa parimetrisen ja reilun 80 kg painavan viinivaahteran (Acer circinatum). Ja siitä se sitten lähti... Voi sen Juhannusaaton näinkin viettää.



Etupihan istutusalue meni uusiksi. Vanhoilla kasveilla penkki uuteen järjestykseen ja muutama kasvi siirtyi penkistä toiseen. Nesteytystä unohtamatta.

Hitsi, mulla on nyt nätti etupiha. Kiitos Marja.

Muutaman tunnin puutarhahyörintäsession jälkeen olikin mukava vaihtaa kuulumisia:

torstai 21. kesäkuuta 2012

Kyllä elämä kantaa

Kun aloitin tämän blogin kirjoittamisen aika tarkalleen 4 kuukautta sitten, olin tosi jumissa. Päällisin puolin kaikki oli ihan ok, elämä soljui eteenpäin, mutta jossain sisällä kaihersi. Oli tarve muutokseen. Ei mitään radikaalia, vaan niitä pieniä asioita.

Funtsin itseäni ja lähipiiriäni ja tuntuu, että aika monella on tällä hetkellä tarve jonkinasteiseen muutokseen. Hidastamiseen, arvojen uudelleenjärjestämiseen. Ihan ikäkriisillä tätä en menisi selittämään, koska lähipiirini koostuu niin eri-ikäisistä ihmisistä. Onko kyse siitä, että tämä ns. downshifting ja ekologisuus luomuineen ja kierrätyksineen on niin muodikasta, vai onko meille kiireisille ihmisille annettu vihdoin "julkinen lupa" hidastaa? Vai onko kyse vaan omasta elämäntilanteesta?

Mene ja tiedä, mutta omasta mielestäni tärkeintä on se, että jokainen elää sitä omaa elämäänsä niin, että ei tarvitse vanhempana miettiä, oliko se ja se niin tärkeää, että kannatti uhrata sitä ja tätä.

Eipä sillä, on tässä itsekin koettu aikamoisia matkoja, kriisejä ja kantapään kautta oppimisia, mutta eiköhän ne kuulu tähän elämään siinä missä ne muutkin asiat.  Ja kuinka monia asioita haluaisi vaan unohtaa tai selitellä itselleen mieluisimmiksi. Hieman pehmentää totuutta.

Heittäytyminen tilanteeseen ja tunteiden vapauttaminen. Viime aikoina on ollut vapauttavaa kokea, että se on ihan ok mennä välillä vaan vähän sinnepäin. Ja olla rehellinen itselleen. Ei liian ankara. Kuitenkin hyväksyä ne omat hyvät ja huonot puolet ja osata arvostaa niitä. Unohtaa ne muurit ja luottaa siihen, ettei ainakaan joka kerta avautuessaan tule paskaa niskaan. Ja jos tulee, niin mitä sitten. Unohtaa itse tekemänsä yleistykset ja antaa uusi mahdollisuus. Se, että välillä on kivaa ja välillä vähemmän kivaa, on ihan jees.

Luotto siihen, että elämä ihan oikeasti kantaa. Mammani aina sanoi, että asioilla on tapana järjestyä. Jos tuon lauseen syvempää olemusta nyt ei ihan omaksunut parikymppisenä, niin kyllä se jonnekkin mielen syövereihin jäi. Ja niinhän se on. Täytyy vaan uskaltaa mennä sinne omalle epämukavuusalueelle, ja luottaa itseensä ja muihin, että asiat järjestyvät. Tunnen myös ihmisiä, joilla ei varmasti ole mitään halua ja tarvetta astua epämukavuusalueelle, elää vain tyytyväisinä tätä päivää. Oikeastaan hienoa, mutta ei olisi mun juttu. Tähään ikään mennessä olen saanut suurimmat päätökset ja asiat tehtyä juuri siellä epämukavuusalueella. Ja vaikka matka ei ole ollut aina mukava, on se ollut kuitenkin sen arvoinen.

Eläminen hetkessä ja pysähtyminen kun siltä tuntuu. Kuten ystäväni hieman suuremman elämänmuutoksen kohdalla on kirjoittanut: "Haluamme keskittyä olemiseen, emmekä menemiseen." Käykääpä lukemassa hänen tarinansa täältä. Itse vetistelin kyyneleet silmissä, kun osui ja upposi. Omalla kohdallani ihan näin suuri elämänmuutos ei ole ajankohtainen; viihdymme hyvin täällä omassa periferiassamme ja ainakin tällä hetkellä tuntuu, että poistun nykyisestä kodistani vain lappu varpaassa. Minulla on kaikki mitä tarvitsen täällä.

Mutta hei, hassunhauskaa Juhannusta! Elämä kantaa, paitsi vedessä. Älkää hukkuko.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Ai levätäkö olisi pitänyt?

Pohkeet ne mennä rytkähti umpijumiin sunnuntaisesta rappussessiosta, mutta en kadu hetkeäkään. Päinvastoin lupaan, että kun tästä selviän, niin menen tekemään saman uudestaan. Niin.

Ei auttanut jumiutuneisiin pohkeisiin maanantainen juoksulenkki koiran kanssa (yllätys, hei). Mutta se mikä oli yllätys, niin juoksu meni 2 minuuttia edellisviikkoa nopeammin. Mutta ei kai sitä pohkeilla pelkästään juostakaan.

Myöskään tiistaiaamuinen salitreeni ei avannut pohkeita. Outoa.

Tänään testasin joogan voimaa. Aluksi teki mieli vinkua, mutta kun lihakset vähän lämpenivät, se tuntuikin tosi hyvältä. Tällä hetkellä on hirveä hinku päästä eteenpäin noissa sarjoissa ja omalle luonteelle tuo odottelu ei ole niitä vahvimpia puolia, mutta ei voi nyt minkään, tätä sarjaa venytään ja paukutaan pitkälle syksyyn, ennenkuin pääsee seuraavalle kurssille.

Ja huomenna olisi hieroja, alkakaas pohkeet nyt parantua...



maanantai 18. kesäkuuta 2012

Viikko 2

Huomattavasti parempi viikko.

Treenit
  • 2 x sali
  • 2 x normilenkki
  • 1 x hyppyrimäen portaat
  • x-määrä hyötyliikuntaa puutarhatöiden merkeissä
Viikonloppuna tuli mussutettua kaikennäköistä, mutta tarkoitushan ei ole tosiaan olla millään dieetillä, joten ruokapuolella on pääasia, että syö täysipainoisesti ja tarpeeksi. Noh, tarpeeksi on tullut syötyä. Ei mitään murhaövereitä kuitenkaan.

Menneestä viikosta on paljon parempi mieli, vaikka kumpikaan normilenkki ei kulkenut, mutta väsymys ei painanut ja palautuminen treeneistä oli ihan inhimillistä. Ainakin verrattuna viime viikkoon.

Viikon huipputreeni oli ehdottomasti hyppyrimäen portaat. The treeni. The pohkeet jumissa.


sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Hyppyrimäen portaat

Mitäpä sitä muuta tekisi sunnuntaiaamuna klo 7.00, kuin lähtisi juoksemaan hyppyrimäen portaita? No, rehellisesti voin sanoa, että ei ole mikään vakiintunut rutiini. Mutta hienosti lähtee päivä käyntiin, kun juosten ja kävellen puolisen tuntia noita rappuja Johannan kanssa rampattiin.

Samaa mieltä oli myös 84-vuotias mummo, joka tavattiin kapuamassa noita portaita ylös. Ei voi kun ihailla. (Onneksi ei mennyt kuitenkaan sauvat heiluen ohi; sitä mä en olisi enää viime tiistain papan jälkeen kestänyt.)

Lopuksi vielä loikittiin tasajalkahyppyjä ja ei voi muuta sanoa, kuin että olipa hyvä treeni. Maksimisykkeet paukkuivat rytinällä, keuhkoista loppui happi ja jalat tärisivät lopussa. Ihanaa. Jopa tehokasta, sanoisin.

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Poikien iltaa

Pientä juhlasumaa on ollut havaittavissa tälle viikonlopulle. Tänään mies juhlisti poikaporukalla loman alkamista.

Minikokoisesta jalkapallosta oli hupia pitkään.

 Tyyli oli vapaa, mutta pakollinen.
 Peliin mahtui mukaan myös yksi juniori.
Ja kun kovasti pelaa, täytyy eväiden ja nesteytyksenkin olla kohdillaan. Tein pojille äijäruokaa; lihapullia, pekonia ja makkaraa, kypsensin uunissa BBQ ristikkoperunat ja jopa salaatti teki hienosti kauppansa, ohje täältä. Salaattiin laitoin kastikkeen lisäksi kahta eri salaattilajia, tomaattia ja mozzarellaa. Lisukkeina kaikenmaailman kastikkeita, paholaisen hilloa ja kurkkusalaattia.

Feast X

Eilen oltiin ystäväpariskunnan järjestämissä Feast X juhlissa. Juhlittiin siis kymmenettä hääpäivää jenkkihenkeen villin lännen meiningillä. Alkuillasta tenavat pyörivät mukana ja ohjelmassa oli mm. keppihevosten rakentamista ja kasvomaalausta.


Vihkivalat uudistettiin ja kiteytettynä voisi todeta, että pariskunta tulee varmasti jatkamaan elämänsä onnellisena loppuun saakka.
Oli mukava nähdä tuttuja ja jutella kuulumisia. Saaran kanssa oli hieman pidemmän tähtäimen suunnitelmia, hih. Ja Johannan kanssa mennään "happoilemaan" huomenna, jos sää sallii, kääk...
Ei voi kun lämmöllä kiittää juhlan järjestäjiä ja paikalla olleita. Kiitos Mirkka ja Teemu (ja tietenkin kaikki paikalla olleet), oli aivan sairaan hauska ilta!

torstai 14. kesäkuuta 2012

Välimalliterde ja pari kesäkukkaa

Meille rakennetaan tänä kesänä ihan oikea terassi. Jesh. Yritin malttaa mieleni ja olla hommaamatta yhtään kukkaa välimalliterassille, mutta en pystynyt. Repesin vähän. Mustaa, valkoista, sinistä, vaaleaa lilaa ja vaaleanpunaista. Niistä on tämän kesän istutukset tehty.

Puutarhakalusteet saivat eilen uuden värin pintaan. Mustaa. Niistä tuli melkein kuin uudet. Melkein.


Pelargoniat saivat kaverikseen vähän pinkkiä petunioista.


Yrtit ovat päässeet sisältä ulkoilemaan. Oregano on lannoituksen tarpeessa...


Ystävältä saatuun amppeliin istutin kerrattuja petunioita.



Musta petunia on oikeasti musta. Mä ihastuin.


No niin, sitten saa alkaa kasvamaan. Mä tässä pihakeinussa katson ja odotan...

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Juoksua

Aamulla lähdin vapaapäivän kunniaksi aamujuoksulle. Huvitti jo vetäessäni vermeitä niskaan, että kyllä on mennyt "välineurheiluksi" tämä juokseminen. Juoksutoppi täytyy olla, sykemittari (vaikka onkin vuodelta miekka ja kirves, silti hyvin pelittävä), juoksutrikoot (nekin tosin ystävältä saatu), treenitakki jotain supermateriaalia, sukat oikein dri-fit mallia, tietenkin hyvät lenkkarit, lippis jotain hyperhengittävää materiaalia ja näppärästi mukana kulkeva iPod, josta ei musiikki lopu kesken.

Toisin oli, kun aloitin juoksulenkkeilyn joskus 13-vuotiaana; tuulipuvun housut, collegepaita tai perust-paita, samoilla lenkkareilla juostiin vuosikaudet, tennissukat, korvalappustereot, joista sai kesken matkan vaihtaa puolta.

Että ei pitäisi olla ainakaan vermeistä kiinni juoksun kulkeminen.

Jossain muualla se vika kuitenkin oli, koska ei rullannut. Jaksoin juosta koko lenkin, mutta tuntui, että maisema vaihtui säälittävän hitaasti, melkein kuin juoksumatolla olisi sotkenut menemään. Ihan konkreettinen todiste tästä oli setä, ikää noin 70-vee, joka pyyhälsi vauhdilla ohi sininen pikeepaita ja addun jörskäverkkarit viuhuen. Hieman masensi. Teki mieli huutaa perään "V****u kiitti!" Kyllä mua yritettiin lohduttaa, että se on kato harrastanut ainakin tollasen 30 vuotta kauemmin tota juoksua. Just.

No mutta ei auta kuin suoriutua. Ja sitäpaitsi mun tän viikon ohjeissa oli kaksi juoksulenkkiä eri temmoilla. Tästä ei hitaammaksi voi mennä tai sitä kutsutaan jo kävelemiseksi. Seuraava lenkki olkoon siis se reippaampi.


En tiedä, johtuiko lenkin hitaudesta vai mistä, mutta energiaa riitti sen verran, että kävin päivällä vielä tekemässä tehokkaan salitreenin. Ja sjmvoihin ja penkkipunnerrukseen lisäsin painoja. Ei vielä niitä salitreenaamisen kulta-aikojen painoja, mutta lisää kuitenkin. Jes.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Viikko 1

Ihan vaan yhteenvetona kuluneen viikon treenit yms.
  • 2 x jooga
  • 2 x salitreeni
  • 1 h kävelylenkki
Repsahtamiset
  • Muutama siideri perjantai-iltana
  • Jäätelö
  • Suklaapatukka
  • Pala raparperipiirakkaa
Pössis
  • Paino -0,5 kg
  • Murhaava väsymys
  • 3 pv:n niskajumi
Hei kyllä tää tästä... Millään lailla en voi olla ylpeä kuluneesta viikosta, mutta ei tuo varmaan pahin mahdollinenkaan ollut. Pari juoksua jäi tekemättä ja kahvakuulan kanssa heilumatta. Mutta hei voi ei... Mä pääsen tästä yli.

Ehkä parhaiten mennyttä viikkoa kuvaa seuraava lausahdus:
Ja peeäs, mun pihassa kukkii just nyt tuo kuvassa oleva helmipensas, Exochorda macarantha 'The Bride'. Kaunis.

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Flash mob @ Tykkimäki


Kävin kuvaamassa Tykkimäessä ystäväni järjestämän flash mobin. Taisi olla ensimmäinen laatuaan näillä kulmilla ja hienoa katseltavaa oli.

Ensin pari "ohikulkijaa" löysivät toisensa musiikin alkaessa soida....
Jostain vaan ilmestyi lisää porukkaa. Pari keltapaitaista "puutarhurityttöäkin" heitti hanskat ja puutarhasakset mäkeen ja sujahti joukkoon. (Terveiset Tykkimäelle; teidän vuorimännyt siitä Kouvolapyörän luota tuli asianmukaisesti leikattua. Olkaa hyvä vaan.)
Mistä tätä porukkaa oikein tulee?

Loppubileet!
Ja koska nykyaikaa eletään, voi koko homman käydä katsomassa täältä ja lisää kuvia täältä. Ainut, mikä ei välity kuvista tai videolta, on ne ihmisten hölmistyneet ilmeet, kun vierestä lähtikin yhtäkkiä joku mukaan tanssimaan. Aivan mainio veto.

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Pään sisäistä höpinää

Niinhän siinä taas kävi, että into piukean alkuinnostuksen saattelemana tuli kaamea väsymys. Nyt en onneksi sortunut syömään väsymykseen murhamässyä, vaan kömmin eilen työpäivän jälkeen peiton alle ja möllötin siellä pari tuntia etsien motivaatiota juoksulenkille.

Illansuussa vedin juoksuvermeet niskaan ja laahustin eteiseen. Tuijotin lenkkareita hetken, käännyin ympäri, menin takaisin yläkertaan, vaihdoin yöpuvun päälle, pesin hampaat ja imeydyin takaisin patjan ja peiton väliin. Kello kahdeksan illalla.

Samalla yritin taistella huonoa omaatuntoa vastaan juoksemattomasta lenkistä ja esirankaisin itseäni, että huomenna menet sitten heti aamusta salille ja illalla juoksemaan. Nyt sä et vaan laiskuuttasi mennyt lenkille ja koko viikon rytmi meni nyt ihan pilalle.

Hei seis.

Otetaas nainen uusiksi. Ei sulla ole mitään ongelmaa lähteä liikkumaan. Jos sä olet väsynyt, niin olet väsynyt. Huilaat nyt ja katsot aamulla uudestaan, oletko pirteämpi, jaksatko? Kuuntele nyt vähän itseäsi. Mitä järkeä lähteä väsyneenä urheilemaan ja mitä suuremmalla todennäköisyydellä saada enemmän aikaan tuhoa kuin hyötyä. Mä olen ainakin aika tapaturma-altis väsyneenä. Ihan todistetusti.

Joskus vaan pitää huilata. Ja tulipahan nukuttua :)



tiistai 5. kesäkuuta 2012

Treeniä

Nyt kun töissä on jäätävin kiire hieman hellittänyt, voi taas pikkuhiljaa alkaa lisäämään liikunnan määrää. Tavoitteenahan on juosta oma uusi henkilökohtainen ennätys elokuun lopulla Tukholmassa Tjejmilenissä (10 km). Jaksan toki juosta tuon verran nytkin, mutta vauhtia pitää saada lisää.

Toinen tavoite oli ystävystyä 16 kg kahvakuulan kanssa. Senkin toki saan nostettua ja jotain liikkeitä tehtyä, mutta kyllä se musta vielä aika paljon painaa. Tässäpä siis tavoitteellista treenaamista kesälle.

Onneksi ystäväpiiriin kuuluu liikunta-alan ammattilaisia ja apua vähän tavoitteellisempaan treenaamiseen löytyi läheltä. Käytiin pieni läpileikkaus tavoitteistani kahvittelun merkeissä viikonloppuna ja siitä se lähti.

Sunnuntaina kävin koiran kanssa ihan kokeilevan juoksulenkin heittämässä, eikä tuntunut pahalta ollenkaan. Jos ei lasketa yötä, joka meni vähän ohi, kun jalkoja särki. Heh.

Mieli olisi tehnyt eilenkin käydä juoksemassa, mutta sen verran älliä oli päässä, että jätin liikkumisen joogaamiseen. Ihan fiksu veto. Itse ainakin olen vähän turhan innokas aloittamaan ja muutaman päivän päästä täytyy aina todeta, että oliskohan se palautuminen kuitenkin aika tärkeää. Ja kannattiko revitellä.

Tänään löysin aamulla itseni salilta treenaamasta. Ohjelmassa ei ollut kuin kaksi eri liikeparia, joita toistettiin 6 kertaa. Huh, sanon minä. Ihanan simppeliä, mutta rankkaa. Vielä kun oli pieni kiire lähteä töihin, tuli tehtyä ohjelma läpi oikein tosi rivakasti. Mä tykkäsin. Illalla sain vielä luottoystävän kylään ja käytiin koiran (ja hyttysten) kanssa tunnin lenkillä.

Hyvä pössis.


maanantai 4. kesäkuuta 2012

Pallokoira

Morjens. Mä olen tänä keväänä hokannut pallon syvemmän olemuksen. Viime syksynä mulla oli muutama frisbee, mutta ne ei olleet oikein mun hampaille sopivia, kun ne vaan hajos. En tajuu.

Mut nyt mulla on kolme palloa, joista yhden mä olen jemmanut metsään pahan päivän varalle, niinkuin orava käpylöisensä.




Sitä mä en kyllä tajua, kun tuo muu perhe aina huutaa mulle, "Tuo pallo tänne". No en tasan tarkkaa tuo. Tää on mun pallo. Ostaisivat omat pallonsa.



Ja turha tulla luokse, mä juoksen karkuun. Nää on mun. MUN. Sen verran ryhmäpelaajaa musta kuitenkin löytyy, että kun nuo keskenkasvuiset perheenjäsenet potkii palloa tuossa pihalla, niin mä olen hurjan hyvä nappaamaan ne. Sit ne juoksee mun perässä ja huutaa "Paikka!" Ja mä en oo kuulevinaan. Buahahhaaa.


Mitä? Mistä ei saa oikasta? Mikä kukkapenkki? Anteeks vaan, mut jos tää joku on, niin mun kakkapenkki. Josta tuli mieleen, että mä osaan muuten käydä pallo suussa kakallakin.






 

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Än yy tee nyt

Jonkun lukon tuo perjantainen kommellus nauruineen avasi, koska olo on ollut niin kevyt sen jälkeen.

Niin kevyt, että tuli vietettyä ex-tempore illanistujaiset ystävän kanssa, nukuttua koko lauantaipäivä ja tehtyä tänään pieniäsuuria päätöksiä lähitulevaisuuteen.

Nyt kun töissä on pahimmat kiireet menneet (kiire jatkuu, mutta vähän inhimillisempänä), päätin ystävän "pienellä" avustuksella varmistaa syksyn juoksukunnon ja noh, ylipäätään vähän paremman kunnon. No mutta, katsotaan, mitä tästä tulee.

To be continued...

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Sattuu ja tapahtuu

Ketä sattui ja mitä tapahtui?

Ei nyt äkkiseltään tule mieleen, milloin olisi ollut yhtä tapahtumarikas työpäivä, kuin mitä tänään oli.
Lähdettiin työkaverin kanssa hoitamaan muutama asia kaupoille ja paluumatkalla tuli mieleen, että käydääs vielä tuossa toimistotarvikeliikkeessä hakemassa punaisia tusseja.

Vilkku äkkiä päälle ja pihaan. Mennessämme sisälle heitin 100 %  vitsillä, että saat kympin, jos hyppäät tasajalkahypyllä ilman vauhtia tuohon lastauslaiturille.
"No en mä viitsi sun rahoja ottaa, ihan helposti siihen hyppäisi."

Oikeasti?

Ostettiin tussit ja tultiin takaisin ulos. Sen verran jäi mua kaihertamaan, että kysyin että oikeastiko pystyisit hyppäämään.

"Joo joo."
"No hyppää. Et ota vauhtia ja tasajaloilla ponnistaen."
"Okei."
Ryskis. Toinen jalka hienosti laidalla, toinen jäi vähän vajaaksi, kenkä lensi kaaressa ja mies oli tyylikkäästi rähmällään lastauslaiturilla. Hervotonta naurua.
"No et sitten päässyt."
"Olenko mä näin huonossa kunnossa?"
"Näköjään."
Lähdettiin ajamaan takaisin töihin ja matkalla naureskeltiin asialle koko matka.
"Nyt täytyy kyllä alkaa treenaamaan."
"No nii-in. Keräät kaveriporukan ja menette viettämään perjantai-iltaa sinne lastauslaiturille hyppien."

"No onneksi ei käynyt mitään. Siinä olisi voinut käydä pahastikin..."

Hetken hiljaisuus.

"Hei mistä tuo veri on tullut tuohon sun kengälle?"
"No hemmetti, niinpä onkin."
"Eiks siihen jalkaan satu?"
"No vähän tuntuu."

Päästiin työpaikan pihaan ja todettiin, että verta on auton lattialla, lahkeessa ja kengällä. Ja jalassa useamman sentin pitkä verta vuotava haava.

"Hei toi tarttee tikata."

Terveyskeskukseen. Sen verran koin olevani osasyyllinen, että lähdin kuskiksi. Päästiin saman tien sisään ja jalka pääsi tikattavaksi. Pientä hysteriaa oli ilmassa koska hoitajakin totesi, että parempi varmaan tuo hervoton nauraminen, kuin paniikkiin joutuminen. Eipä sillä, jos tilanne olisi ollut päinvastainen, olisin itse jo pyörtynyt ja hauskuus olisi ollut kaukana. Varsinkin kun kävi ilmi, että lastauslaiturin reuna oli repäissyt haavan lisäksi luun kalvon ja luuta mennessään.

Mutta potilas oli reipas koko toimenpiteen ajan ja ei voi muuta kuin ihmetellä kaverin kipukynnystä, joka on näköjään olematon. Vähän olin kyllä itse pettynyt terveyskeskuksen toimintaan, koska en saanut rauhoittavia tai päässyt keskustelemaan tapahtuneesta. Pyynnöstä huolimatta. Koin, että minua ei otettu tosissaan. Terveyskeskus ei myöskään luvannut ottaa meitä yhtä nopeasti sisään, jos oltaisiin lähdetty kokeilemaan vielä toisen kerran samaa. Tai enhän mä mitään olisi kokeillut, taputtanut vierestä vaan tahtia...