sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Kestää ja kestää

Tiedättekö ne aamut, kun ei ole kiire mihinkään ja sitten vaan tapahtuu jotain ja yhtäkkiä huomaat, että on aivan järjetön kiire?

Noh. Mä tiedän. Ainakin tämän aamun jälkeen.

Heräsin pirteänä kuuden kantturoissa, annoin koiralle ruuan, laitoin kahvit, vein koiran ulos ja nautin mukavan rennon ja pitkän aamupalan. Pyykkiäkin ehti mukavasti pestä ja touhuta kaikkea pientä ihan kaikessa rauhassa. Työthän alkaisivat vasta kymmeneltä.

Olin jo ajoissa lähdössä töihinkin ja vein tavaroita autolle. No, siinä kohtaa koira livahti pihalle ja tajusihan se, että joutuisi jäämään yksin kotiin niin ei sitä huvittanut tulla takaisin sisälle edes komentamalla tai lahjomalla. Siellä se ravasi iloisena pitkin pihaa ja itse aloin katsella kelloa sivusilmällä. Ei vielä mitään paniikkia.

Koira suostui yhteistyöhön jossain vaiheessa ja hypätessäni autoon, auton varashälyttimet alkoivat piipata. Hyvää huomenta vaan, naapurit.

Ja ai joo, autokin pitää käydä vielä tankkaamassa. Nyt alkaa pukata jo kiireen puolelle...

Ja mistä ne sunnuntaiajelijat eksyivätkin juuri siihen minun autoni eteen?  Kuudenkympin alueella ajeltiin vajaata viittäkymppiä. Mä en ole koskaan tätä vauhtia töissä. No, eipä ainakaan poliisit sakota ylinopeudesta. Voiko ne muuten sakottaa alinopeudesta?

Ja mitäs hetken päästä näkyikään? Siellä ne seuraavan mutkan takana odottivatkin, ihan tilauksesta. Tosin piti vaan puhaltaa. Enkä kehdannut kysyä siitä alinopeusjutusta.

Sitten olisikin jo saanut kiihdyttää kahdeksaankymppiin, mutta jonon ensimmäisellä ei ollut taaskaan kiire, niin ajeltiin sitten vajaata kuuttakymppiä. Siinä kohtaa mä nauroin jo ääneen. Olo oli kuin hidastetussa filmissä.

Mun työmatka, johon normaalisti menee 15 minuuttia, venyi tänään 45 minuutiksi. Onneksi tällaista ei tapahdu joka aamu.

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Sylikummina

Tänään ajeltiin aamusta siskon vauvan ristiäisiin ja sain kunnian olla sylikummina. Meni muuten hyvästä käsitreenistä, kun kannatteli tenavaa koko toimituksen ajan. Jaksaa ja jaksaa. Ei vaan, hyvin jaksoi ja niin hyvin oli pikkuneiti kasvatettu, että nukkui koko kastetoimituksen alkupätkän, näytti hieman hömelöltä (vrt. kummitädin hymy) kastehetkellä ja oli naantalin aurinkoa loppuseremonian.

Onnea Lilja.


Vannoin muuten pitäväni tuota samaa jakkupukua jokaisissa ristiäisissä. Täytyyhän sitä perinteitä olla. Vauvan mekko on ollut joskus minun päälläni. Ei tosin ihan viime vuosina. Ja tuo pukuni on siis aikanaan ostettu vanhemman neitini ristiäisiin. Hyvin pelitti vieläkin.

Lisäksi oli mukava nähdä ihmisiä, joita ei ollut nähnyt muutamaan (kymmeneen) vuoteen. Minne tämä aika katoaa...

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Varastontyhjennys goes suursiivous

Minne hävisi pari päivää? Kait ne voi hukata epäterveemmälläkin tavalla, mutta mulla on nyt siivousputki päällä. Sen verran lähti taas hommassa mopo käsistä, että hommasta kehkeytyi suursiivous. Alkoi tosiaan tympimään tämä kaikki tavaramäärä ja aloitin raivaamisen vaatehuoneesta. Siitä siirryin järjestelmällisesti kaappi kaapilta ja huone huoneelta eteenpäin imurin ja Ikean sinisten kassien kanssa pakaten kaiken ei enää meillä käytössä olevan, hinnoitellut ne ja kantanut kirpparille. Vapauttavaa.

Ja mikä parasta, törmäsin kirpparilla ystävääni, jota en ole tässä arjen tuoksinnassa ehtinyt näkemään piiiiitkääään aikaan. Näppärästi hän kutsui itsensä meille kylään tänään, kun olin kuumeisten lasten kanssa kotona. Mukana oli Mauri Mäyräkoira, joka muuten taipui neljävuotiaan suussa simppelisti mäyräksi. No, mäyrä ja meidän koiruus tulivat loistavasti toimeen keskenään ja ainakin meidän koiralta tyhjeni patterit aika täydellisesti kirmatessa. Hyvin on uni maittanut koko illan.

Ja hei, taitaa se kesä tulla kuitenkin. Mukavasti lämmitti aurinko tänään, kun juotiin päiväkahvit pihalla.

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Asiaa turhasta (ja aika paljon sulkumerkkejä)

Tänä aamuna (taas) imuroidessani (kiitos koira) mietin samalla, että miten pystyisi minimoimaan kaiken turhan. Turhan rahanmenon (kiitos Kela, että ette korvaa burnoutia, tiukille vetää) ja kaiken turhan (=tyhmän, mutta pakollisen) tekemisen, kuten siivoamisen. Sen verran niuho olen, että en vaan voi antaa tavaroiden olla ja sulkea silmiäni. Olen yrittänyt, mutta en pysty rentoutumaan, jos villakoirat juoksee nurkissa.

Kotona olisi paljon kivempi ja rennompi olla, kun ei koko ajan olisi jotain to/must do-listalla. Imurointia, pyykinpesua, ruuanlaittoa, silittämistä, niitä pakollisia pahoja. Aika (ja edelleen se raha) kun on tällä hetkellä muutenkin kortilla (kiitos ihan itse valitun uran ja kevätkiireiden).

Paljon kivempaa olisi köllötellä kotona ollessaan tenavien kanssa mitääntekemättömänä sohvalla ja jutella kaikista isoista asioista mitä 4- ja 7-vuotiaan mielessä liikkuu. Tai kaivaa langat ja kankaat esille ja ommella tai neuloa (yksin tai niiden lasten kanssa). Tai tehdä ihan kaikessa rauhassa ruokaa tai leipoa yhdessä.

Mitäs sitä voisi tehdä?

Itse asiassa olen jo ollutkin matkalla tähän suuntaan. Kun aloitin kirjoittamaan tätä blogia, olin aika väsynyt (enkä siis ollut ainoa tässä perheessä) ja tarve oli tehdä asialle jotain. Mihinkään nopeisiin ja suuriin muutoksiin silloin ei varmaan kannata lähteä, kun voimat on jo valmiiksi finaalissa. Mutta pikkuhiljaa. Pienillä teoilla saadaan aikaan suuri muutos.

Aloin siis asia kerrallaan karsimaan ja järkevöittämään tätä meidän arkea. Omalla kohdallani se tarkoitti ihan ensimmäiseksi parempia ja pidempiä yöunia. Ei se ole mikään häpeä mennä nukkumaan jo vaikka ennen yhdeksää. Kirjoittaminen on myös tosi terapeuttista. Ja jooga (NIIN koukussa). Television katselu on jäänyt aivan minimiin (mä en tiedä enää mistään mitään, enkä tunne niitä tosi tärkeitä tyyppejä vaikka siitä viidakkojuttu-ohjelmasta).

Tänä aamuna mua alkoi (taas) ahdistamaan tämä tavaramäärä ja turha, minkä keskellä me eletään. Turhat vaatteet kerää turhaa pölyä ja tenavien turhat lelut jäävät lattialle lojumaan äidin korjattaviksi. Tavarat, joille ei ole ollut itsellä aikapäiviin käyttöä, voisi myös luetella turhien joukkoon. Luopumalla (kaikesta) turhasta materiasta (ihan minimalismiin en kuitenkaan lähde mukaan), kuten ylimääräisistä vaatteista ja tavaroista ja tenavilla on ainakin leluja, joilla ne ei koskaan leiki. Eli less is more.

Ei siinä ole varmaan mitään pahaa, että karsii järkevällä kädellä kaiken itselle ylimääräisen ja turhan ja vie ne vaikka kirpparille (eli kirpparipöytä varattu, tyhjennys alkakoon). Enkä todellakaan aio ostaa mitään materiaa tilalle. On paljon kivempi siivota, kun kaikille tavarat mahtuvat omille paikoilleen, eikä tarvitse tunkea jo vaikka valmiiksi täyteen laatikkoon.

En usko, että tämän turhan materian karsiminen on pois keneltäkään. Koska kenenkään ei ole oikeasti pakko luopua mistään.

Jos ei hanki turhaa, ei mene aikaa eikä rahaa turhaan. Olisiko se näin simppeliä?

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Tallinna


Viikonloppuna oltiin seuran perinteisellä virkistysmatkalla Tallinnassa. Mukana oli reilun 15 hengen poppoo jos jonkinlaista tallaajaa. Matkanjärjestäjä sai heti reissun alkumetreillä pisteet kotiin, kun oli, ehkä jopa ihan tietämättään, hommannut meidän ryhmälle yksityiskyydin satamaan ja vielä nupiksi bussin ihan Tallinnaan asti.

Laivamatka meni mukavasti seisovan pöydän antimista nauttien ja jutustellen. Tallinnassa meillä oli mukavasti aikaa pienelle shoppailukierrokselle ja huilitauolle ennen iltaa.


Parempimyöhäänkuineimilloinkaan-ryhmä

Nälkää ei tällä reissuilla tarvinnut nähdä, vaan illalla mentiin vielä syömään koko porukalla. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Omalla kohdallani edellisenä yönä nukutut viiden tunnin yöunet ja jäätävä päänsärky takasivat sen, että piti sanoa rytmirymälle hyvät yöt heti alkumetreillä.
^Korviskaksoset

Mutta seuraava aamu nousi sitäkin kirkkaampana, eikä harmittanut enää ollenkaan eilisillan missatut bileet. Tein ehkä henkilökohtaisen aamupalallaistumisennätyksen, 2½ h. Siinä ehti tankata hotellin aamupalapöydästä ihan mukavasti.


Pikkuhiljaa pakattiin kamppeet ja alettiin valumaan kohti satamaa.


Minua jännitti koko matkan tämän pikkuisen karvaisen kaverin mukaantulo. Hän on meidän koiruuden velipuoli. Aivan hellyyttävä tapaus. Joskin varmasti rankka päivä pikkuiselle. Mutta meistä ehti tulla hyvät kaverit kotimatkalla.

Oma koira ei meinannut pysyä karvoissaan, kun tulin kotiin. Voisi puhua jopa melkein sekoamisesta, kun takissa saattoi olla tuoksuja kotikulmilta.


perjantai 20. huhtikuuta 2012

Kahvaa ja perjantai-iltaa

Piiiitkästä aika tehtiin tänään kahvakuulassa sarjoja. Olen viime aikoina vetänyt hieman teknisempiä treenejä, mutta tänään tuli pössis, että nyt tehdään kahden liikkeen sarjoja, kaksi kertaa/sarja. Ja sitten tehtiin.



Lämmittely:
Korkea veto
Erilaisia etuheilautuksia
Pysäytetty 8
Pään ympäri kierrot

Nivelten pyörittelyt

Itse harjoitus:
Combo 1: selkä, hartiat
Pystypunnerrus kahdella kuulalla
Korkea veto

Combo 2: jalat
Jalkakyykyt
Etuheilutus hypyllä

Combo 3: kädet
Ojentajat
Hauikset

Combo 4: jalat
Yhden jalan maastaveto
Yhden jalan kyykky

Combo 5: vatsat
Istumaannousut kuula suorilla käsillä
Jalkojen nostot

Venyttelyt


Sellaista settiä tällä kertaa.

Perjantai-ilta meneekin rattoisasti heilutellen imuria ja pakkaillessa.

Niin, siis ulosko pitäisi päästä?

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Vuosi koiran elämästä

Tarina alkaa vajaa vuosi sitten eräänä sunnuntaina. "Äiti, mä haluan koiran." "Meille ei koiraa tule, juuri on saatu teidätkin vasta ulos vaiposta. Äiti ei jaksa juosta vielä yhden koirankin perässä siivoamassa sen sotkuja. Tekin jätätte kaikki tavarat hujan hajan ja mäkä mäkä mäkä." Moneskohan kerta, kun joudun saman litanian käymään läpi... Koira vielä tähän kaaokseen, haloo.

Menee kokonaista kaksi päivää ja äidin työkaveri tuo tiistaina kuvan sekarotuisista koiranpennuista. Aaaawww, kun ne on söpöjä. Jos sitten kuitenkin... Pieni epäilys herää netissä ilmoitetuista pennuista, mutta kirjoitan omistajalle silti kiinnostukseni koiranpentuja kohtaan. Saan asiallisen vastauksen ja mitä tahansa tajuan pennusta kysyä, saan järkevän vastauksen. Epäilyni lieventyy ja kerron tenaville pennusta. "Vastahan sä sanoit, että meille ei koiraa tule." Niin no... (Se siitä auktoriteetistä sitten). Riemulla ei ole rajaa ja yökin nukutaan koirankuva kainalossa.

Muutama päivä joudutaan odottamaan, että päästään katsomaan koiraa. Sinä aikana ostetaan koiranruokaa, leluja, panta, ruokakuppi, fiilistellään koiran tulemista. Lapsille odottavan aika on todella pitkä.

Jossain takaraivossa on kuitenkin pieni epäilys ja lähden hakemaan koiraa työkaverini kanssa, joka on enemmän pro koirien kanssa. Että muistan pyytää kaikki tarvittavat paperit, kysyä vielä tarvittavat kysymykset jne. Otan pienen korin mukaan ja sinne pienen viltin, että pentu voi matkustaa sitten siinä uuteen kotiin.

Saavumme annettuun osoitteeseen ja kävelemme sisään. Vastaan tulee nainen kahden koiranpennun kanssa. Hän ei puhu suomea kuin muutaman sanan. Kysyn missä on se koiranpentu, jonka olemme varanneet "Ei ole muita pentuja, nämä tässä." Jaahas. "Entäs se henkilö, jonka kanssa olemme aiheesta keskustelleet." "Hän on minu sisko, ei ole paikalla. Töisä." Just. Pyydämme saada nähdä koirien paperit. Toinen koira näytää sairaalta, sen silmät vuotavat ja se on jotenkin flegmaattinen. Koirien paperit eivät vakuuta. Olen järkytyksestä kankea ja onneksi työkaverini tajuaa siinä kohtaa ottaa asian hoitaakseen. "Juu, nämä pennut jäävät tänne ja me lähdetään nyt." Pentutehtailua.

Pihalla totuus iskee aika kovaa. Täytyy soittaa kotiin ja ilmoittaa, että ei meille mitään koiraa tulekaan. Jos se oli järkytys itselle, voi vaan kuvitella, mikä tunne se on ollut tenaville. Molemmat olivat huutaneet itkuparkua ja vanhempi oli ollut valmis laittamaan vankilaan kaikki tuollaiset ihmiset.

No, sinä iltana ainakin sinetöityi se ajatus, että kyllä meille se koira tulee. Tästä kaikesta "hieman" suivaantuneena avauduin myös sosiaalisessa verkostossa ja vanha koulukaverini laittoikin maininnan, että hänellä on muutaman kuukauden ikäinen sekarotuinen koiranpentu ja samasta pentueesta on vielä yksi pentu ilman kotia. Ensin ajattelin, että jaa, mä ehkä kuitenkin haluan tämän koettelemuksen jälkeen jonkun rotukoiran jostain hyvämaineisesta kennelistä, että tällaista pettymystä ei tarvitse lapsille enää varmasti tuottaa ikinä. Luokkakaverini laittoi kuitenkin kuvan pennusta ja täytyy sanoa, että jos joskus olen salaa koirasta haaveillut, oli se juuri kuvassa olevan koiran näköinen.

Otin yhteyttä pennun omistajaan ja siitä muutaman viikon päästä kävimme hakemassa meille ihan oman koiran.

Kertokoon koira loput:

Tässä mä oon ihan pikkunen. Mä olen maalta kotoisin ja mua kiltimpää koiraa saa hakea.

Sit mä jouduin ihan uppo-outojen ihmisten luo. Tossa toi nainen virnistää ihan tyhmän näköisenä. On vissiin vähän onnellinen. Tää on eka kuva meistä yhdessä.

Sit mua vähän pelotti, enkä mä meinannut tulla ulos auton penkin alta. Ne ihmiset joutu repimään mut pois sieltä. Olin suunnitellut eläväni siellä lopun elämäni.


No mut ihan kivoja ne sit olikin. Niillä on aika iso piha, missä mä saan temmeltää vapaana. Sitä vaan en aina tajua, miks tuonne naapurin pihaan ei saa mennä.


Sit niillä isoilla ihmisillä on kaks tommosta pienempää tyyppiä, jotka jaksaa leikkiä mun kanssa vaikka 24/7.


Syksyllä me käytiin sen mun uuden äidin kanssa metsässä. Mä juoksin ihan villinä pitkin metsää ja äiti vaan noukki jotain maasta hanuri pystyssä. Vähän outo tyyppi.


Ja sit on se mies, jota ne kutsuu iskäks. Ja se iskä kutsuu mua karvaterapiaks. Tälleen me miehet chillailaan. Äiti, onko kohta ruoka-aika?


Ja sit yks päivä, ihan tosta vaan, maahan oli satanut tollasta märkää valkosta juttua. Mä olin aivan että mitä häh? Mutta kivaa se oli. Mä tykkäsin loikkia ja pomppia siinä. Niin ja syödä kans.


Mut jossain vaiheessa mä olin, et eiks tää koskaan lopu? Mä saatan hukkua tänne.


Ja on mulla kavereitakin. Itse asiassa, jos tarkkoja ollaan, niin mun mielestä kaikki koirat on mun kavereita. Mut toi on mun flegmaattisin kaveri. Eikä mikään nuori enää. Mut ihan hyvin me tullaan toimeen.


Ja tää on mun paras kaveri. Se ei ole kyllä yhtään flegmaattinen. Sen kanssa meno yltyy aina vallan villiksi. Äiti vie mua koirapolulle ja siellä me leikitään ja riehutaan. On siellä paljon muitakin koiria ja ne on kauheen kivoja, mut ton kanssa mä hengaan eniten.


Ja sit tänään ne tuli kotiin ja oli ihan, et onneaaaa! Mä olin täyttäny vuoden ja sit mä sain lahjankin. Se kyllä aluks mua pikkasen pelotti, kun se piti sellaista möreetä oink oink-ääntä, mutta kyllä meistäkin vielä kaverit tulee.

Ne ite söi tollasta kakkua. Mä puhalsin kynttilän, kun äiti ekana näytti missä se on...


Mutta mulla oli paljon paremmat herkut. Kuivattua kananrintaa, nam.


Tällanen perhe mulla on.

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Häivähdys sinistä

Tämä alkoi heti joulun jälkeen. Ensin ihan pienillä jutuilla, ja hetken päästä tuntui, että ei enää muuta nähnytkään.

Nimittäin sinistä. Sinne tänne.

Ensin tuli tämä taulu.

Kaapista kaivoin tuon taustalla olevan Lexintonin tyynynpäällisen, joka tarttui pari vuotta sitten Tanskan reissulta mukaan. Ja sitten on nuo näytekappaleet noista ruukuista, joista tykkään tosi paljon. Ne on vähän sellaiset rouheat.


Ulos istutin muutaman helmililjan ruukkuun ja amppelissa vaaleansininen orvokki.

Sinisen sanotaan olevan rauhoittava väri, jonka piirissä on helppo ideoida. Sininen hillitsee kuulemma ruokahalua (niin varmaan), joten sitä on käytetty myös laihduttaessa.

Siniseksi maalatuissa huoneissa ihmisillä on taipumus puhua hiljempaa ja yleensä he ovat myös rentoutuneempia ja sopuisempia. Taidan maalata tenavien huoneen lattiasta kattoon sinisellä, jos asia on noin.

Sinisen valon on huomattu parantavan suonikohjuja. Jesh. Ei mulla kyllä vielä ole, mutta toimiikohan se ennaltaehkäisevästi myös?

Skitsofreenikot suosivat yleensä sinistä. Hmmmm...

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Arjen pieniä asioita

Kevään edetessä tässä perheessä äidin kotonaoloprosentti pienenee vauhdilla. Tällä viikolla jos ei normityön työpäivä ollut aamusta iltaan, oli iltaisin vähintään jumpanvedot. Tenavien kanssa saa viettää laatuaikaa aikaisin aamulla, kun ne unenpöpperössä tulevat istumaan ruokapöytään ihan kylkeen kiinni, tai illalla, kun ovat juuri nukkumaan käymässä.

Tällaisina viikkoina sitä tulee kiinnitettyä pienempiinkin hyvän olon hetkiin enemmän huomiota.

Muutama ruusu piristää kummasti päivää.

Eilen saapui postissa tämä kirja. En malta odottaa, että pääsen sänkyyn lukemaan tätä. Sanakirjan kanssa tosin. Sen verran on "uutta" englantia vielä toistaiseksi, termistö meinaan. Ja btw, olen ehtinyt joogatakin tällä viikolla jo kaksi kertaa. Huraa!

Ja ehdottomasti paras kaikista oli tämä piirustus, joka oli jätetty tyynylleni eilen illalla vanhemman neidin toimesta. Kyynel :)

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Siis mitä teillä syödään?

Kuinka moni voi ihan rehellisesti sanoa, että ei IKINÄ ole katsonut, mitä muut ostoskärreihin laittavat? Mä en ole mikään marketkyylä, mutta kyllä joskus vaan toisten "ruoka"ostokset kiinnittää huomion. Ei voi mitään.

Mä vihaan eineksiä. Sitä "äitien tekemää ruokaa". Ja silti joskus joutuu taipumaan, kun ei vaan ole aikaa tehdä itse. No, eilen oli sellainen tilanne. Olin töissä seitsemään, nopea pyrähdys kotiin ja tuuraamaan vielä BodyPump. Jääkaappi ammotti tyhjyyttään ja alunperin tarkoitushan oli käydä illalla kaupassa ja valmistaa ruokaa seuraavaksi päiväksi. No ei mitään, onneksi toiset kaupat ovat jopa kymmeneen saakka auki täällä periferiassakin.

Salilta lähtiessäni sain kyytiini raskaana olevan naisen, jolla oli jäätävä pissahätä. Syöksyin kauppaan kaverin jäädessä pidättelemään tuskaansa autoon. Minun autoon! Great. Käskin sen laskea äärimmäisessä hädässä tippa kerrallaan ja antaa kuivahtaa, mutta tuskin se olisi osannut. Kokeile vaikka itse. Mutta älä meidän autossa.

No siis kauppaan. Senssithän siinä menee sekaisin kun sinkoilet paniikinomaisesti ympäri kauppaa mahdollisimman nopeasti etsien kaikki hangenpitimet seuraavalle päivälle. Pikainen vilkaisu ostoskoriin, kauhistunut pössis ja sen jälkeen vilkaisu ympärille. Jesh, ketään ei näy. Kukaan ei nää MUN ruokakoria. Ai mut hitsi, toi kassa. Mä en VOI mennä näiden ostosten kanssa kassalle... No tottakai menin. Mieli teki kyllä selittää jokaisen ostoksen kohdalla.

"Niin se eineskeitto on mulle huomiseksi, kun en jaksa tehdä ruokaa enää tänä iltana."
"Joo, ne kaks pakettia eineksiä on mun miehelle, kun en mä jaksa sillekään enää vääntää ruokaa huomiseksi. Niin ja siks niitä on kaksi, kun niitä sai 2 kpl kolmella eurolla."
"Ja ne eineslihapullat on sentään meidän koiralle, ei kai kukaan ihminen niitä syökään. Mitä sä luulit? Hullu nainen, ei taida olla sullakaan kaikki inakkarit kanootissa..."
"Ja sit mä haluan tehdä reklamaation tälle teidän kaupalle, kun ei tuolla hyllyssä ollut yhtään marinoimatonta lihaa. Kaikki lilluu jossain löllössä. Nyt mut pakotettiin ostamaan nää tiesmitäsilmiäjakorvia sisältävät kanat."
"Eikä siinä vielä kaikki. Koirakin lopetti nappuloiden syönnin pari päivää sitten, pakko ostaa sille tällaista ties mitä purkkimuonaa."
"Mitä? Paljon nää makso? SUN pitäis maksaa mulle, että mä jouduin ostamaan nää."

Kuinka onnelliseksi vaimo voikaan miehensä tehdä valitessaan hänelle ruokaa? Ja näitä on vielä huomisellekin. Hyvä ruoka, parempi mieli?

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Ihanaa sisarusrakkautta

On päiviä, kun kaikki menee hyvin ja on päiviä, kun riitaa tulee joka asiasta. Miten kaksi ihmisenalkua jaksaakin käyttää niin paljon energiaa nahisteluun? Kuinka joku voikin tuntea toisesta ne ärsytysnappulat niin hyvin? Välillä tuntuu, että pelkkä katse riittää.

Vanhempi neiti on aina ollut sääntöpoliisi ja nuorempi vedättämisen mestari.
Vanhemmalle asiat joko ovat tai eivät ole ja nuorempi muokkailee sääntöjä itselleen mieluisimmiksi.
Vanhempi on tunnollinen, nuoremmalla asiat eivät ole niin justiinsa.
Vanhempi on herkkäsieluinen, nuorempi tavan justiina, jyyrä.

Niin erilaiset, mutta tiukan paikan tullen toisilleen rakkaimmat. Siskoa puolustetaan viimeiseen saakka ja seisotaan kentän samalla puolella. Jos toisella on hätä on sisko ensimmäisenä auttamassa.

Ja silti; mäkätystä, marmatusta, kiusaamista, nimittelyä, kiukkua. Ja joskus jopa oma-aloitteista sovittelua. Kaiken lisäksi tässä on jopa itsekin oppinut kuulemaan, milloin kannattaa antaa tenavien ratkaista riita itse, ja milloin tarvitaan aikuisen apua.

Riidat kuuluvat sisarusten arkeen ainakin meillä yhtä tiukasti kuin hampaiden pesu. Sanotaan, että sisarusten riitelyssä opitaan myös tärkeitä taitoja. Todella toivon, että tästä on iso hyöty tenaville tulevaisuudessa, edes yksi syy jaksaa kuunnella tuota lähes päivittäistä nahinaa... Välillä nahistelua jaksaa paremmin ja välillä huonommin; joskus kuulee itsensä huutamassa "Nyt loppuu se huutaminen". Olen varmasti ainut tässä maailmassa joka näin tekee.

Joku tuttuni on joskus todennut, että yksi lapsi on yksi lapsi ja kaksi lasta on monta lasta. Jotenkin tämä on helppo allekirjoittaa.


Isosiskon sanoin: "Tuo sisko oli paljon kivempi silloin kun se oli vauva, eikä osannut vielä puhua."

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Illanviettoa ja sushia

Sain taas piiitkän tauon jälkeen ystävän kylään viettämään terapiailtaa. Viimeiset sata vuotta ollaan perinteisesti herkuteltu salaatilla, juustoilla ja punaviinillä. Nyt päätettiin olla rohkeita, astua tuntemattomaan ja tehdä välillä jotain muuta.

Täällä meidän kulmilla ei ole yhtään (ainakaan minun tietooni tullut) sushipaikkaa ja olen jupissut jo viime talvesta saakka, että pitäisi varmaan tehdä itse. No, nyt sen aika oli koittanut ja kaksi täysin uuveloa sushistia päättivät testata taitojaan sushien maailmassa.

Lähdettiin varman päälle liikenteeseen ja ostettiin sellainen valmispaketti, mistä löytyivät kaikki olennainen, kuten se bambumatto, riisit, soosit yms. Siihen lisäksi ostin mm. kylmäsavustettua lohta, avokadoa, kurkkua, mizunaa.


Ja ei se sitten niin kauhean vaikeaa ollutkaan. Ei tämä nyt mitään promeininkiä vielä ollut ja aikaa tuhraantui tekemiseen aika kivasti, mutta työ tekijäänsä kiittää. Ainakin hyviä olivat.

Ja illan viimeiset hitaat.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Pääsiäisenviettoa

Lauantai avautui jo terveemmältä pohjalta ja flunssa oli kadonnut yön aikana jonnekin. Onneksi. Aamupäivällä ajeltiin Mummin ja Vaarin luo perinteiselle pääsiäislounaalle. Sisko perheineen oli kylässä myös ja kaiken huomion taisi viedä parin kuukauden ikäinen pikkuneiti. On ne vauvat vaan niin suloisia, mutta en mä kyllä itse enää jaksaisi...

Aamuvilakoilla leivoin ennen lähtöä kakun kahvipöytään. Ohje löytyy täältä.



Illemmalla lähdettiin kaveripariskunnan tupaantuliaisiin ja ilta oli oikein hulvaton, jos ei lasketa sitä, että korvista tursuaa CMX:n Ruoste, jota jengi innostui laulamaan Singsstarilla sen miljoona kertaa. Huoh.


Sunnuntai avautui aurinkoisena, eikä sellaisella ilmalla SAA olla sisällä. Aamupäivällä käytiin Mammalla ja Papalla sunnuntailounaalla ja loppupäivä menikin kivasti pihahommissa. Istutettiin sisääntulon ruukkuihin narsisseja, orvokkeja, jouluruuja, käärmeenpartaa ja tulipa laitettua yksi pieni skimmiakin.



Lisäksi lahjoin vanhemman neidin kantelemaan noita puuritilöitä varastosta, niin saatiin mukava pikkuterassi pihan ensimmäiselle sulalle pläntille.

Koiraraasu on joutunut ihan paitsioon, kun ollaan viime viikko vaan flunnsailtu ja pitkät lenkit ovat jääneet tekemättä. Eilen se sai ravata pihalla sydämensä kyllyydestä ja tuntuu, että koko piha on tassunjälkiä täynnä. Meno oli vallan villiä.