11.11.2012

Temppelin ruokinnasta

Eilen suunnistin joogan alkeisjatkoon. Sitä ennen oli keskustelutunti aiheesta ravinto ja jooga. Itse olen sitä mallia, että jään pohtimaan kaikenmaailman keskusteluja ja vien niitä mielessäni niin pitkälle, että saan käsitellyt asiat jollain lailla järjestykseen pään sisällä. Vasta sitten olen mielestäni "valmis". Sama juttu tässäkin.

Nuo ruokajutut on itselle aika tärkeässä roolissa elämässäni. Olen ollut aina kiinnostunut kaikista "suuntauksista" ja varsinkin siitä, miksi ihmiset syövät sitä mitä syövät. Oli se sitten joku suuntaus tai joku muu.

Mielestäni kukaan ei ole oikeastaan oikea henkilö arvostelemaan kenenkään valintoja, miksi joku syö niinkuin syö. Mutta ruoka on kuitenkin niin iso asia meidän jokaisen elämässä, että olisi varmasti hyvä joskus hieman pysähtyä edes miettimään, miksi syön juuri näin kun syön. Ja onko se varmasti se oikea tapa juuri itselle.

Tästä saisi aivan loputtoman tarinan aikaiseksi, mutta itse jäin tänään pohtimaan omaa syömistä ja sen historiaa. Viime vuosina (kiitos miehelleni siitä) olen oppinut oikeasti nauttimaan ruuasta ja olen mielestäni aika oikealla matkalla sinne valintoineni, minne olenkin menossa.

En kuitenkaan pääse kehuskelemaan, että olen aina syönyt tosi siististi jne. Kiitän kuitenkin äitiäni siitä, että minulle on lapsena ja nuorena tarjottu ihan tavallista kotiruokaa, johon ovat kuuluneet aivan tavalliset perussuomalaiset raaka-aineet, kuitenkin ilman kermaa, turhaa rasvaa sekä suolaa ja sokereita kohtuudella. En ehkä ole kuitenkaan ollut se lapsi, joka on syönyt kaiken ja maistanut kaikkea, mutta ajatusmalli siitä terveellisestä kotiruuasta on aika syvälle juurtunut.

Muistan myös sen, kuinka lukioaikaan söin karkkia päivittäin paljon. Muistan myös ajan, kun ruoka oli viholliseni. Sairaalla tavalla. Ruuan kanssa emme ole olleet koskaan hyviä ystäviä, vaan se on ollut minulle aina lähinnä vain energiaa, jota on saatava ettei haihdu pois. Kilpailuaikoina muistan, kuinka dieettaaminen oli suhteellisen helppoa, koska minulle oli aika sama, mitä söin, ruoka ei ollut nautinto, vaan vain se energianlähde. Kun minulle sanottiin, että syöt, näin ja näin, minä söin.

En ole koskaan ollut lohtusyöjä. Päinvastoin maailman murjoessa vedin lenkkarit jalkaan ja lähdin juoksemaan. Väsymys on ollut lähes ainoa syy mässyttämiseen. Ja tietty se sokerin ja karkin himo jo ihan itsessään.

Vajaa vuosi sitten pysähdyin miettimään tätä suhtautumistani ravintoon paljon syvällisemmin. Itse en usko olevani niitä ihmisiä, jotka löytävät onnen tähän jostan yhdestä tietystä suuntauksesta. Olen enemminkin jonkin sortin keräilijä. Heh.

Arvostan puhdasta, lähellä tuotettua ruokaa. Luomusta saa lisäpisteitä, mutta en ole fanaattinen siinäkään. Pyrin noukkimaan kaupan heviosastolta kauden kasviksia ja suosimaan kotimaista. En kuitenkaan itke verta ostaessani vaikka riisiä tai kahvia, vaikka niitä tuskin kotimaisena löytyykään. Vältän turhia, varsinkin kovia eläinrasvoja, mutta esim. salaattiin tuppaan lorottelemaan öljyä aika huolettomasti.

Aika suuri merkitys on myös ainakin omalla kohdallani verensokerista. Yritän syödä niin tasaisin väliajoin, että varsinainen nälkä ei ehdi yllättämään. Tämä on ollut ehkä se vaikein osuus. Kesällä kiireen ollessa töissä pahimmillaan, minulla täytyi olla puhelimessa muistutuksia: "Syö rahka", "syö ruoka" jne. Tämä on myös varmasti suuri syy siihen, että makeaa ei tee niin mieli, tai muita nopeita vaihtoehtoja. Olen niin onnellinen siitä, että olen päässyt siitä kamalasta sokerinhimosta eroon.

Nykyään pysähdyn välillä jopa miettimään, mitä oikasti haluan syödä ja saatan jopa uhrata hieman enemmän aikaakin sen valmistamiseen. Olen kiinnostunut eri ruokasuuntauksista ja pyrin poimimaan sieltä sun täältä omalle kropalle sopivat vaihtoehdot. Tykkään poimia juttuja raakaruuista, vähähiilarisista, kasvisruokavaliosta, mutta en kuitenkaan halua pakottaa itseäni mihinkään tiettyyn kaavaan, tai totuttaa kroppaani vain johonkin tiettyyn juttuun. Tämän ajatusmaailman mukana minun on hyvä elää ja syödä. Jos joku ruoka-aine jää luonnostaan pois, jääköön. Silloin se ei ole minua varten. Luonnostaan pois ovat onneksi jääneet karkin mässyttäminen (tummaa ja raakasuklaata EI lasketa, toim. huom.)  ja roskaruuan syöminen. En voi sanoa, että en enää ikinä syö niitä, mutta on hyvin harvoja hetkiä, jolloin oikeasti tekee niitä mieli. Ja rehellinen ollakseni, eivät ne edes enää niin hyviltä maistukaan.

Suklaata ei lasketa.
Kuvassa on raakasuklaaseen lisätty mm. kuivattuja karpaloita ja hampunsiemeniä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti