Pyhä lupaus

Mä heräsin aamulla siihen tunteeseen, että hei, mun on tosi hyvä olla. Mihinkään ei satu, mä en ole väsynyt, kroppa tuntui mukavalta. Miksi tämä olotila on kuitenkin aina niin vaikea pitää? Miksi pitää aina silloin, kun kaikki on ihan hyvin, yrittää vääntää itseään sinne limitille; nyt kun mä jaksan, niin nyt mä teen-fiiliksellä?

Mä tein mun uuden vuoden lupauksen jo aamulla, ja lupasin pyhästi kuunnella mun kropan ääntä ensin ja toimia vasta sitten. Siinä samalla sitä miettiessäni, tuli olo, että eiköhän tämä tästä. Paljon isoja asioita tulossa, sata pienempää hommaa menossa ja levällään. Mutta asia kerrallaan ja olen mä selvinnyt tästä aiemminkin. Ja silti, kyllä tuntematon pelottaa edelleenkin, mutta keuhkoominen ei nyt auta, on vain heittäydyttävä. Ja se ei ole ollut koskaan mun vahvuuksia, heittäytyminen meinaan. On pelottavaa astua sinne omalle epämukavuusalueelle, mutta loppupeleissä, mitä sitten? Mennään ajan ja paikan mukana, eiköhän se siitä.

Tässä samassa hyvässä pössiksessä tuli kirkas ajatus siitä, mitä aion antaa läheisille ihmisille tänä vuonna joululahjaksi. Wooh. Hyvin tehty on puoliksi suunniteltu. Tai jotain sinnepäin....

Kommentit