11.11.2012

Keho = mieli?

Ja taas veti hiljaiseksi aamulla, kun keskustelimme aiheesta "lempeys joogassa" (tai mä en kyllä pystynyt suutani avaamaan keskusteluun, kun mielessä pyöri niin paljon irrallisia ajatuksia aiheesta). Jostain syystä osui ja upposi, kun on juuri toipunut tuosta polvivammasta, eikä ole päässyt iäisyyksiin joogaamaan. Tai ei vaan ole tullut tehtyä, edes niitä aurinkotervehdyksiä.

Itse en oikein osaa kohdella itseäni lempeästi. Mieli taistelee usein kroppaa vastaan ja tulee tehtyä aivan tyhmiä juttuja, kun vain päättää toimia tietyllä tavalla. Mennä läpi harmaan kiven tai se mikä ei tapa, vahvistaa. Kuulostaa kovin minulta. Joskus on toki tilanteita, joihin täytyy vaan heittäytyä tuolla asenteella, mutta useimmiten, kun kyse on omista valinnoista, olisi ainakin itsellä syytä kuunnella omaa kroppaa hieman paremmin, mitä se viestii.

Itse olen ollut tyypillinen suorittaja, enkä ole paljon jäänyt miettimään kehon viestejä, ennenkuin ne huutavat minulle. Minun on vaikea edelleenkin olla läsnä tilanteissa, olla juuri siinä hetkessä, siinä tilassa ja tuntea juuri se hetki, koko kropalla. En pidä itseäni kovinkaan hyvänä kuuntelijana. Sellaisena täydellisen läsnäolevana. Oma mieli herpaantuu helposti ulkopuolisiin ärsykkeisiin.

Joogassa sen huomaa helposti. Kiireisen päivän jälkeen on vaikea tyhjentää mieltä. Tai silloin, kun tulee paikalle intoa puhkuen. Yhtään ei auta hokea itselleen, että rauhoitu, RAUHOITU! Joogamatolla on turha pakottaa mieltään mihinkään, se ei vaan toimi. Itse pidän sentään sitä, että olen se ymmärtänyt ja jollain lailla jopa hyväksynyt, ihan kunnioitettavana saavutuksena. Tämän kun saisi vielä vietyä maton ulkopuolellekin.

Mielestäni se on mielenkiintoista, kuinka silloin, kun maailma murjoo ja on tietyllä tapaa jopa luovuttanut/antanut periksi, ainakin niistä asioista, joille ei itse voi mitään, tyhjenee mieli kaikesta muustakin paljon helpommin. En sanoisi, että se on mikään "en vaan jaksa enää"-tila, vaan ennemminkin sellainen tyhjä olo, se "ihan sama"-tila. Silloin usein joogaharjoituskin kulkee paljon paremmin, siinä "ihan sama"-tilassa meinaan.

Viime aikoina olen oppinut sen, että sitä elämän matalapainetta vastaan on oikeastaan aika turha taistella. Malttamaton olen kieltämättä edelleenkin. Nykyään tosin ennemminkin malttamaton odottamaan sitä, milloin tämä matalapaine muuttuu edes pieneksi noususuhdanteeksi. Olisi varmaan ihan oma etu päästä siitäkin tunteesta. En tarkoita, että pitäisi täysin käpertyä omaan pieneen minään, mutta oman kropan kuuntelu ja tunteminen olisi aika jees. Ja niiden mukaan toimiminen.

Jotenkin näiden ajatusten varjossa yritän kuunnella enemmän itseäni. En väkisin, vaan tunnustellen. Sillä saattaisin löytää sen oman harmaan alueeni. Vaikka viime aikoina olenkin hieman saanut harmaannutettua itseäni, on ne musta ja valkoinen siellä edelleen vahvoina. Harmaalla alueella tarkoitan aika pitkälle sitä, että olisi aivan sama, onko se lasi puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjä. Kuten mammani aina sanoi: Kuhan jotenkii.

2 kommenttia:

  1. Kyllä tässä itsellänikin käy mielessä aina välillä että just kun sain tuon paikan kuntoon niin miksi h***ssa nyt sitten tuo paikka on jumissa. Ja vaikka noita luulisi tässä parin vuoden aikana olleen jo tarpeeksi niin että osaa hyväksyä sen, niin silti mieli taistelee vastaan ja menee oma aikansa hyväksyä asia ja antaa vaan mennä siten että tuntuu hyvälle. Kurssiviikonloput (etenkin Magnuksen) on itselleni pahoja, koska sitä haluaa antaa sen kaikkensa ja saada eniten irti viikonlopusta, mutta ehkäpä nyt jo kolmennella kerralla polven kipuilun kanssa painiskelleena ensi kerralla osaan suhtautua harjoitukseen pää tyhjänä ja vaan nauttia...

    Nyt siis skarpataan ja opetellaan hetki sitä luopumista ja tässä hetkessä elämistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä lähden kanssa helposti "testaamaan" omia rajoja noilla kursseilla, kun haluaisi kaiken irti niistä. Tosin en usko, että sekään on välttämättä paha asia. Kai sitäkin voisi sanoa jonkinnäköiseksi heittäytymiseksi, kun antaa kaikkensa :). Tällä kertaa onneksi maltoin tuon jalan kanssa ja vaikka mieli olisi tehnyt kokeilla ja mennä hieman pidemmälle, niin tällä kertaa maltoin mieleni. Kroppa on nyt kuitenkin aivan jumissa, mutta se on onneksi vain lihaskipua. Että jotain on tullut kuitenkin tehtyä.

      Ja jep, nyt vaan kyselemään/tuntemaan aivojen alapuolelta, miltä musta tuntuu juuri nyt :)

      Poista