Vähän jäässä....

Nyt saattaa tulla vähän avautumista ja muutama ruma sana, että jos et ole koskaan kuullut vaikka sitä rumaa pee-sanaa, niin ei kannata jatkaa lukemista...

Tänään naureskeltiin salilla, kun tein pienimuotoisen avautumisen siitä, miten nykyään tuntuu, että niskaan kaatuu kaikkea moskaa vähän turhan isolla lapiolla, että sitähän se elämä on: paskaapaskaapaskaa-aurinkoa-paskaapaskaapaskaa. Se on meinaan elämässä todella valtavan suuri taito ottaa asioita juuri niinkuin ne tulee, antaa niiden tulla ja antaa niiden mennä. Mulla on todella paljon vielä opittavaa. Viime aikoina on tosiaan tullut niin paljon kuraa niskaan joka puolelta ja vaikka itse yrittää pitää mieltä korkealla ja ei anna itsen jäädä pyörimään niihin kurjiin asioihin, niin silti vääjäämättä alkaa tulla mieleen, että milloin tämä kurakupin osuus olisi tässä elämän vaakakupissa vähän pienempi.

Tässä pohdiskellessani asioita omassa pienessä mielessäni, kävi jo ajatuksissa, että ihan kuin olisi taas pisteessä A, eli siinä hetkessä, kun päätin mm. aloittaa tämän blogin kirjoittamisen. Kun olin vähän rikki ja halusin muutosta. Sitten aloin muistella sitä aikaa ja totesin, että ei, siitä on tultu jo tosi pitkälle. Henkisesti. Kulkemani polku sieltä tähän päivään on niin vahva, että takaisin siihen pisteesen en enää palaa. Ehkä en pystyisikään palaamaan.

Toivottavasti tämä on joku pienempi notkaus elämän taipaleella, eikä tämä olisi jatko-osa rankkuuden puolesta  esim. tälle koettelemukselle... Rehellisesti en tiedä, miten sen jaksaisin. Tällä kertaa yritän luottaa siihen, että elämä kantaa, vaikka se kestäisikin vähän kauemmin.

Onneksi jaksan vielä kirjoitella näitä puoleksi huvittuneella asenteella. Ei aina oikein tiedä, itkeäkö vai nauraa. Toistaiseksi nauran.

Kommentit