Painonhallintaryhmästä päivää

Seitsemäs viikko alkoi juuri puhtaammalla ruokavaliolla. Olo on ollut pääsääntöisesti mahtava. Energiaa on riittänyt, väsymystä ei ole tullut ainakaan ruuan ylisyömisen tai sen puutteen vuoksi. Herkuista on ollut helppo kieltäytyä. Ylimääräiset nesteet ovat lähteneet ja pientä napakkuuttakin olen havaitsevinani.

Viime viikonloppu oli kuitenkin poikkeus ruokavalioon ja "sain luvan" syödä vähän rennommalla kädellä. Odotin kolme päivää suunnitellen, mitä kaikkea aionkaan sitten syödä. No, loppujen lopuksi kuljeskelin kaupassa täysin fiilispohjalla ja noukin mukaan kaikkea, mitä teki mieli. Olin etukäteen ajatellut tyhjentäväni irtokarkkiosaston, mutta loppujen lopuksi se, mitä käteen kaupasta jäi, oli pähkinät ja suklaa, ja suklaapähkinät. Karkkia ei tehnytkään mieli (suklaa ei ole siis karkkia...). Taidan joutaa hoitoon.

Lisäksi käytiin lauantaina syömässä sushia ja samalla reissulla tuli nautittua pari lasia viiniä. Sushiin tulee muuten himo ja voisiko joku olla oikeasti NIIN mukava, että perustaisi tänne meidän periferiaan yhden tällaisen paikan. Ei voi kun kehua. Voisin laittaa vaikka pääni pölkylle, että tuollainen paikka tulisi menestymään meidänkin nurkilla.

Kommentit