Metsikössä suhisee

Eilen lähti pari innokasta naista koiran kanssa metsään lenkille ja samalla bongailemaan sieniä. Josko ne suppilovahverot olisivat jo keruukunnossa. Poikettiin lenkkipolulta metsään ja alettiin vaeltaa kärsä kiinni sammalikossa ja siellähän niitä taas oli, metsä pullollaan.

Mustatorvisieniä löytyi vain kourallinen

Mutta suppilovahveroita löytyi sitten senkin edestä. Itseasiassa jäin niiden keräilyn lumoihin niin kovin, että kadotin sienestyskaverinkin... Koira onneksi palasi huutamalla sen arvonimeä, mutta kaveri ei. No, ei auttanut muu kuin luottaa siihen, että aikuinen ihminen pysyy hengissä karussa Kuusaan erämetsässä ja löytää omin avuin sivistyksen pariin.

Eräjorma
 
 

Aikani sieniä poimittuani oikaisin runkoni ja mitä tuoreen superfoodistin silmät näkivätkään... Siinä se nökötti viereisessä puussa. Parin metrin korkeudella. Pakurikääpä!
Metsän musta helmi
 
 
Tukahdutettujen huraahuutojen jälkeen jonkinlainen järki palasi päähän ja käytännön pikkuongelma pulpahti esiin. Milläs sen tuolta alas potkaisee? Vaikka itsepuolustuslajeja onkin tullut harrastettua, on minullakin jonkinasteinen realistinen käsitys siitä, että ei mun pomppu yllä tuonne kahteen metriin, saatikka että saisin siihen niin paljon voimaa, että jotkut sata vuotta puussa kasvaneet käävänkäppynät irtoaisivat mun voimilla kovinkaan helposti. Jalkahan siinä olisi irronut.
 
Ei auttanut muuta kuin kipittää kotiin ja suunnitella, josko sitä lähtisi seuraavana päivänä jonkun järeämmän varustuksen kanssa liikenteeseen. Mutta mut tuntien... "Seuraavana päivänä".... Ha-loo. Päästyäni kotiin kaivoin kirveen varastosta ja hyppäsin autoon ja karautin niin lähelle metsää, kuin autolla pääsi ja kävelin kirves tanassa pururataa pitkin kohti The Koivua hieman hullunkiilto silmissä. Ainakin mua vastaan tullut sauvakävelijä näytti hieman epäilevältä.
 
Mutta hei, näppärästi irtosi pakurikääpä puusta ja kyllä oli mairea olo omasta löydöksestä. Jotenkin musta kaukaisesti tuntui, että muu perhe ja sienestysbuddy ei niinkään ymmärtänyt lähes rajatonta riemuani tätä mustanruskeaa morkulaa kohtaan.
 
Mutta sienistä innostui kaikki ja illalliseksi väännettiinkin jauheliha-sipuli-suppilovahvero/mustatorvisienimunakkaat. Nam.
 
 
Niin, ja tarinalla oli onnellinen loppu myös siinä mielessä, että sienestyskaverikin löysi hengissä kotiin :).

Kommentit