Hajatelmia juoksukuntoon-projektista, tankkaamista ja muuta sälää plus kiitokset

Puolitoista viikkoa siihen meni, että paino ja olo palautui toissaviikonlopun rennommasta syömisestä. Niin se vaan on (ainakin näköjään omalla kohdallani), että jos haluaa oikeita tuloksia, niin ei ole mitään järkeä vetää viikolla siistiä ruokavaliota ja viikonloppuna "palkita" itseään syömällä ja juomalla rennommin. Varmasti ok, jos haluaa pitää sen jo olemassaolevan, mutta jos pidemmän päälle kehitystä haluaa näkyvän, niin heippa vaan viikonlopun punkkupullo ja murhamässyt. Nyyh.

Tässä loppuviikolla tankkaillaan vähän viikonlopun juoksuja varten ja jos tällä kertaa pitäisi vaikka sen välipäivän ennen juoksua, niin jalka ei olisi välttämättä niin raskas juostessa. Eipä sillä, kymppi on niin lyhyt matka, että jaksaa sen aika heittämällä juosta ilman mitään tankkauksiakaan, mutta onpahan hyvä syy syödä vähän enemmän.

Niin ja odotinko, että tankkaaminen tarkoittaa suklaata ja sipsejä jajaja... Ehkä vähän. Ja mitä sain; marjoja, mysliä ja ananasta. Kiitti. Tätä mä oon aina halunnu. Ei vaan, näillä mennään, ei tule ähkyä, turhaa turvotusta ja hyvä niin.

Nyt kun miettii koko tätä "projektia", niin täytyy kyllä sanoa, että jos yleensä pyrkii johonkin määränpäähän ja haluaa nähdä vain sen tuloksen, niin tämä "tavoitteena parempi juoksukunto" on tuonut minulle niin paljon tässä matkan varrella, että itse päämäärä alkaa olla toissijainen. Tällä hetkellä minulle on oikeastaan ihan sama, mihin aikaan kympin juoksen; enemmän minulle merkitsee se, mitä päätös paremmasta juoksukunnosta on tuonut minulle.

Luonnollisesti sen paremman juoksukunnon. Juoksu kulkee lenkillä kevyesti, kuntoa riittää loppukiriin, spurtteihin ja juoksu ei näytä raahautumiselta eteenpäin. Tästä suurin kiittäminen on ystävääni Sannaa, jonka kanssa vietettiin aamuja kesälomani aikana yleisurheilukentällä pinkoen. Nämä juoksut antoivat minulle sen todellisen käsityksen ja tavoitteellisuuden siitä, miten ja kuinka kovaa on juostava, jotta pääsen tavoitteeseen. Sekä sen rohkeuden juosta kovempaa ja luoton siihen, että kyllä mä jaksan. Uskaltauduin juoksemaan oman mukavuusalueeni ulkopuolella. Ja huomasin, että en kuole, vaikka oksu kurkkuun pyrkikin.


Eikä haittaa varmasti ollut myös niistä aamutuimaan tehdyistä tuskaisista hyppyrimäen rappusjuoksuista. Jotenkin elävästi jäi mieleen se Johannan kanssa tehty kesän ensimmäinen juoksu, josta muistoksi jäi neljän päivän pohjekipu. Kyllä se jälkeenpäin naurattaa...


Ja tässä välissä ihan vaan tiedoksi, että omistan toisen (ja ehkä kolmannenkin) paidan...

Hyppyrimäen porrasjuoksuihin kanssani osallistuneita kiitän seuroista ja tsempaamisesta. Yksin olisin tuskin moisiin suorituksiin pystynyt. Ja näinköhän olisi tullut edes lähdettyä joka kerta...

Kesän aikana palauttelin myös kuntosaliharjoittelua takaisin arkikuvioihin. Aluksi sain Sannalta hyvän ja tehokkaan kuntosaliohjelman ajatellen noita juoksujuttujani. Jossain vaiheessa nälkä kasvoi syödessä ja vähän kuin sattumalta törmäsin Johannaan salilla, kun olin funtsinut tuota treenaamista ja syömistä jne. omassa pienessä mielessäni enemmänkin. Jos voi sanoa, että joku on oikeassa paikassa oikeaan aikaan, oli tämä juuri se hetki. Avauduin ja siitä se lähti.

Oma sisäinen motivaatio oli korkeimmillaan ja uusiksi laitettiin salitreeni ja syöminen. Ruokavalio puhdistui kummasti ja olo koheni, turha krääsä tippui nahan alta. Kun näkee tuloksia, motivoi se jatkamaan. Ja sen verran peilikuva on minullekin tärkeä, että on kiva nähdä itsensä paremmassa fyysisessä kunnossa myös ulospäin. 


Nälkä kasvaa syödessä ja jotten jää ihan tyhjiöön juoksujen jälkeen, täytyy olla jatkosuunnitelmia, Plan B. Niitä pyörittelen nyt omassa pienessä mielessäni, jatkan salilla treenaamista, jumppaamista, joogaa ja ehkä jopa juoksujakin.

Että kyllä; matka on todellakin antanut enemmän kun päämäärä. Ja nyt tämä menee ihan oscarinjakotilaisuudeksi, mutta ilman perheen ymmärrystä tätä mun treenimaniaa kohtaan tämä olisi huomattavasti vaikeampaa, lähes mahdotonta; iso kiitos heille siitä.

Ilman näin loistavaa ystävä- ja lähipiiriä en olisi tähän kyennyt. Sannaa kiitän erityisesti tästä juoksukuntoon projektin alullesaamisesta. Toki itse tein tämän päätöksen, mutta ilman pätevää personal traineria olisin tuskin tässä kunnossa. Johannaa kiitän tähänastisesta, meillä matka vielä jatkuu... Lihashuollosta kiitän Innaa. Parempaa hierojaa saa hakea. Lisäksi kumarruksen ansaitsevat mm. Mirkka ja Jeni, unohtamatta muitakaan ystäviäni ja tuttujani.

Ja aina on mukava kuulla, kun joku tulee kertomaan henkilökohtaisesti lukevansa näitä mun löpinöitä ja jopa pitävänsä lukemastaan. Vaikka lähdin alunperin kirjoittamaan tätä ihan vain itselleni, on ollut mukava huomata, että nämä raapustukset tuottavat iloa (tai jotain...) muillekin.

No niin, nyt alkaa mennä jo sentimentaalisuuden puolelle, mutta eniveis, tänks teille kaikille :)

Kommentit

  1. Upeeta! Kiitos ja kumarrus itsellesi =) Syksyn tullen käynnistellään kyllä taas yhteisiä salitreenejä, pikku buustaus tulee aina tarpeeseen. Ens kesän bikinikunto on sitten jotain ihan muuta ;) Tsemppiä juoksuun muru!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, yhteiset treenit on aina piristäviä :)Tsempillä juostaan!

      Poista
  2. Tsemppiä Terhi viikonlopun juoksuun! Ja muista kuitenkin, millä meidän viime perjantain jänis Jenni oli tankannut: pullalla ja suklaalla :-)) Minä puolestani yritän laskeskella miten saisin jatkossa ne viikon kaksi treenikertaa jaettua joogan ja kestävyysharjoittelun suhteen pitäen kuitenkin joogan ehdottomana ykkösenä.

    Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen niin kateellinen Jenni-jäniksen juoksukunnosta... Ja se tuo tosiaan omat haasteensa pienten lasten kanssa saada ujutettua nuo treenaamiset mukaan arkeen, niin, että ehtisi nukkua edes JOSKUS kunnolla. Niistä yöunistahan nimittäin ne ylimääräiset ajat aina revitään :)

      Poista
    2. Voi kun pystyisi edes niistä repimään! Minä kun tarvitsen ehdottomasti 8 h unta ja tuo yhdistettynä huonounisuuteen & yöheräilyihin olen sidottuna sänkyyn keskimäärin klo 21-6 seitsemänä yönä viikossa. Ja yleensä vielä viikonloppuisin joudun viikolla kertynyttä univelkaa nukkumaan pois päikkäreillä! Vakaa aikomus minulla on jossain vaiheessa siirtyä aamuharjoitteluun joogassa siinä kun ei ole lastenhoidollista ongelmaa ja toimii minulla muutenkin hyvin. Nyt on yöt sen verta repaleisia että aiheuttaa ainoastaan ongelmia muuhun elämään väsymyksen muodossa!

      Hanna

      Poista

Lähetä kommentti