Kaikki kulkee, paitsi ruohonleikkuri ja trimmeri

Eilenillalla palauduttiin kotiin Mummilasta. Lenkkarit huutelivat kaapissa lenkille, mutta mistä lie menneet niskat jumiin ja päässä jomotti oikein kunnon jysäri... Jossain mielenmykeröissä kaikui Johannan ääni maanantai-illan olkapäätreeneistä. "Hartiat rentoina, pelkillä olkapäillä. Keskity." No niinhän mä yritin, mutta ihan vaan hieman saattoi niskat jäkittää mukana. Mieskin kehui, kuinka hienoja muhkuroita mun selässä ja harteissa oli, kun antoi illalla ensiapua jumiutuneisiin niskoihin.

Suunnittelin ajavani sitten vaihtoehtona lenkille nurmikon, mutta meidän yhteistyö ruohonleikkurin kanssa on aina ollut hieman takkuista ja tällä kertaa se ryökäle sentään lähti käyntiin, mutta sammui aina samantien. Täytyy antaa se jonkun viisaammaan tutkittavaksi.

Mutta eipä hätää, meiltä löytyy myös siimaleikkuri, jolla saa näppärästi nurmikon reunat siistiksi. Sitä aikani tuloksettomasti temmottuani totesin, että ennenkuin pää kokonaan räjähtää, on parempi jättää homma sikseen. Perskules noiden vekottimien kanssa. Imuri sentään toimi. Huraa?

Tämä aamu sentään aukesi aurinkoisena ja päänsärkykin oli tiessään. Oli niin hyvä fiilis kaivella aamulla kaapissa karjuvat lenkkarit ja kipaista lenkille. Ja voe tokkiinsa ko olikin hyvä juosta. Kolmen päivän huili oli tehnyt tehtävänsä ja lenkki tuli huitastua aika kepein askelin puolitoista minuuttia nopeammin. Tuuletukset!

Nyt tuntuu siltä, että palaset alkavat olla kohdallaan, mitä tulee oikeantyyppiseen treenaamiseen ja syömiseen. Ei voi kun olla onnellinen siitä, että ympärillä on osaavia ja auttavia ystäviä, sekä hyvinsuhtautuva ja ymmärtävä lähipiiri.

Sille taas yksi hurraahyppy.

Tämän enempää mulla ei näitä hyppykuvia onneksi ole. Toistaiseksi  ;)

Kommentit