11.7.2012

Haluan avautua...

Jaa-a. Hieman sekavin fiiliksin päätin ryhtyä vielä seuraavaan tasapainossa-projektin osioon. Olen viimeisen puolen vuoden aikana pureutunut aika syvälle oman pään sisälle ja saanut palikoita aika mukavasti kohdilleen ja tunnen tällä hetkellä kulkevani oikeaa polkua.


Samalla olen tietenkin pohtinut, mikä on minulle tärkeää ja mitä olen valmis tekemään minulle tärkeiden asioiden eteen. Ja mitkä asiat ovat NIIN tärkeitä, että oikeasti teen niiden eteen jotain. Pitkään mietin myös suhdettani omaan ulkomuotooni ja olenko tyytyväinen siihen, miltä näytän nyt ja olenko valmis tekemään sen eteen mitään ja jos, niin mitä.


En ole koskaan ollut intohimoinen meikkaaja tai hiustenlaittaja, enkä voisi kuvitella esitteleväni päälläni viimeisintä muotia. Olen tänä päivänä ihan tyytyväinen tähän tavalliseen ulkonäkööni. En toki halua näyttää maatuneelta tai kuvitella, että ei minun ikäiseni meikkiä tarvitse.


Mutta se, mikä on ollut minulle aina tärkeää, on oma fyysinen kunto kropan ulkonäkö. Liikuttua tulee paljon ja kunto on ihan jees. Ylipainoa ei ole, mutta tietty tyytymättömyys omaan kroppaan on, ja se häiritsee päivittäin. Olen yrittänyt päästä siitä yli ja miettinyt, että onko tämä todellakin niin tärkeä asia minulle, mutta kyllä se vaan on. Yksi niistä monista tärkeistä asioista, joille haluan tehdä jotain.


Minulla ei ole kovinkaan montaa ystävää, joka voisi rehellisesti sanoa olevansa täysin tyytyväinen omaan kroppaansa. Ja suuresti ihailen niitä, jotka ovat. Ja nämä ihmiset eivät muuten välttämättä ole niitä laihimpia ja kireimpiä, vaan ihan oikeasti sinut oman ulkokuorensa kanssa. Siinä on minusta jokaiselle miettimisen aihetta, miten tähän tilaan pääsee. Kuinka syvälle minään täytyy sukeltaa, että löytää sen todellisen tärkeyden elämään, eikä anna ulkopuolisten paineiden vaikuttaa. Vai mikä se on?

Ja mielestäni se on aivan sama, miltä ihminen näyttää, kuinka paljon hän kantaa massaa mukanaan, kunhan hänellä itsellään on hyvä olla. Toisten arvosteleminen ulkokuoren mallin perusteella on tässä niin TURHAA (meistä varmasti jokainen on syyllistynyt tähän, minä mukaan lukien). Itseään saa kritisoida ihan rauhassa (ok, liika on liikaa tässäkin) ja muokata tai olla muokkaamatta itseään sellaiseksi, jossa on mukava olla. En myöskään usko, että pelkkä oman kropan muokkaaminen, diettaaminen, treenaaminen jne. on oikotie onneen. Ehkä se voi olla ensimmäinen askel kohti jotain, mutta kyllä se todellinen onnellisuus löytyy jostain paljon syvemmältä, kuin pinnalta.

Moni puhuu siitä, että pitäisi liikkua enemmän ja pitäisi syödä terveellisemmin jne. Se on ihan ok, mutta se, että asialle tekee jotain, vaatii ihan oikeasti suuren päätöksen ja mielettömän sisäisen motivaation. Niiden, jotka ovat tämän motivaation löytäneet ja ovat omaan tavoitteeseensa päässeet, on turha jeesustella sillä, kuinka helppoa se on tai taivastella, kuinka jotkut ihmiset eivät näe omaa parastaan. Kuinka tämä uusi elämäntapa on niin ainut oikea tapa elää. Ei se ole sitä kaikille. Kannustaminen ja tuen antaminen on suuri ja hyvä asia, arvosteleminen ei.

Kyllä itsekin olen sitä mieltä, että monen ylipainoisen ihmisen elämä olisi helpompaa hieman kevyempänä, ihan oman terveydenkin puolesta, mutta silti on todella oman mielen köyhyyttä lähteä arvostelemaan ketään kritisoiden ykskantaan ääneen (kertoo ainakin minulle paljon myös arvostelijasta). Eri asia on tietenkin aito huoli toisesta tms. Syitä ja tekosyitä voi olla monia, mutta vaikka halua olisi mihin, voi esim. elämäntilanne, sairaus, masennus tms. estää sen sisäisen motivaation löytymisen. Esimerkiksi masentuneena tai liian väsyneenä ei voisi vähempää kiinnostaa oma ulkomuoto.

Se muuten on ihan totta, diettaaminen ei ole vaikeaa ja diettaamisen aloittamisen jälkeen kaikki syyt olla noudattamatta ruokavaliota tai treeniohjelmaa ovat yleensä tekosyitä. Vai onko kuitenkaan näin? Voisin melkein allekirjoittaa seuraavan väittämän siitä, että eivät ne ole tekosyitä, vaan todellisen sisäisen motivaation puutetta. Ne ovat todellisia syitä siihen, miksi ihminen ei ole vielä valmis siihen, mihin on ryhtynyt.

Ugh, olen avautunut. Ja sisäisesti korkeasti motivoitunut.




4 kommenttia:

  1. Ja sekin on hassua, että vanhemmuuden myötä tulee (meille) joillekin tietynlainen boosti näihin ulkonäkö-ja kroppa-asioiden ylläpitämiseen. Että itsellä olis olo, että on muutakin kuin äiti ja ne tekosyyt aina siksi helposti saatavilla. Ei se ole turhamaisuutta. Kun äiti voi hyvin ja on tyytyväinen itseensä, koko perheen asiat rullaa. Amen. Go Terhi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin koen, että sillä ei ole tekemistä ainakaan omalla kohdallani itsetunnon tai minkään ulkoisten ihannekuvien asettamien mielikuvien kanssa tekemistä, missä kuosissa haluaa olla, vaan ihan vaan se, että viihtyy paremmin hieman toisenlaisessa kropassa,kuin mitä tällä hetkellä on. Ei mitään epärealistisia tavoitteita, vaan se omantuntuinen kroppa. Terhi goes :D

      Poista
  2. Minä olen yksi niistä jolla kroppa ei ole timmissä kunnossa, välillä tästä olen vihainen itselleni ja saamattomuudelleni, mutta olen myös jättänyt jo kauan sitten ajatelman, että minun ei tarvitse olla samassa muotissa, kuin tänä päivänä kaikilta ennen vain naisilta, mutta tänä päivänä myös miehiltä vaaditaan. Kaiken pitää olla "kaunista" ja "hyvän näköistä". Olen tätä miettinyt ja mielestäni ihmisillä varsinkin minua paljon nuorempia "vaivaa" tänä päivänä huono itsetunto, vaaditaan itseltä liikaa, muutoin ei hyväksytä tähän päivään ja yhteiskunta on tämän kaavan luonut, tosi harmittavaa. Toki ylipainoisena pidän kuitenkin itsestäni muutoin huolta, on tukka puhtaana, iho siistinä, hygienia kunnossa jne. tämä riittää minulle. Kävin tänään 5-vuoden jälkeen passikuvassa, vertasin itseäni passissa olevaan kuvaan, huomasin vanhenemisen merkit, mutta en jäänyt siihen sen kummemmin rypemään ja harmittelemaan. Ikä on vain numeroita ja jokainen vanhenee se siitä sitten. Omissa ystävissäni on muutama, jotka eivät voi pitää tiettyjä vaatteita, kun "makkarat" näkyy ja heillä ei edes niitä ole...no tässä tällainen tilitys nyt sitten minulta -ahe-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä the avautuminen :) Ihan totta, että nykyään luodaan ulkoapäin "hieman" epärealistisia kuvia siitä, miltä tulisi näyttää ja varsinkin monille nuorille, joiden itsetunto ei ole vielä kehittynyt ihan kohdilleen, se voi aiheuttaa rankkojakin vääristymiä.

      Mutta onneksi nämä ulkoisten mallien luomat ihannekuvat realistisoituvat jossain vaiheessa, ja moni osaa laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja peilata asioita itsensä kautta, ei ulkoa tulevien ihannekuvien kautta. Ja mitä ulkonäköön tulee, niin vanhetaan vaan ylväästi päivä kerrallaan. Ikä on todellakin vain numeroita ja itse en ainakaan ole vanhentunut sitten teini-iästä päästyäni. Vaikka peilistä katsookin hieman vanhemman näköinen tyyppi.

      Ja mitä noihin makkaroihin tulee, niin annetaan jokaisen kantaa omia makkaroita mukanaan, tai tehköön kukin niille mitä haluaa, olivat ne sitten näkyviä tai näkymättömiä :DD

      Poista