4.7.2012

Combattia ja pihaleikkejä

Miten sitä voikin stressata yhden jumpan takia taas noin paljon? Huvittaa oikein itseäänkin. Olen vetänyt combatteja kuusi vuotta ja joka kerta, siis aivan joka kerta uuden ohjelman opetteleminen ja lähinnnä se ensimmäinen veto tuottaa ne samat perhoset vatsaan ja kauhean epävarmuuden tunteen. Itsevarmuus tipahtaa nollille ja tunnin alussa on apua, paniikki-olo. Ja taas tänään tuli todettua, että niin turhaa moinen. Ihan hyvin meni ja turhaan panikoin.

Ja tuosta vetämisestä. Jos ihan asiakkaanakin on kiva käydä jumpissa, on tuossa vetämisessä omat kicksinsä. Tiedän, että ei sen vian tarvitse olla iso, kun se on päässä, mutta olen aika satavarma, että rullaan vielä rollaattorillakin kahdeksankympin paremmalla puolella salille: "No niin lapsukaiset, Terhi vähän näyttää näillä tekonivelillä, kuinka hyppypotku lähtee. Pistän vaan tän tahdistimen päälle...."

Jumpan jälkeen "vahdittiin" koiran kanssa pihakeinussa tenavia, kun kaivettiin kesän kuumin pihalelu esiin.




Sadetin.

Meidän pihaan ei ole vielä ilmestynyt trampoliiniä eikä uima-allasta, mutta hurjan paljon iloa on pelkästä sadettimestakin. Tenavat jaksavat juosta sen läpi ja ympäri ja vaikka mitä vaikka kuinka pitkään. Samalla tulee kasteltua myös nurmikko. Hirveen näppärää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti