8.5.2012

Pieniä asioita

Nykyään tulee nautittua koko ajan enemmän ja enemmän niistä arjen pienistä hyvistä hetkistä. Itse ainakin tunnustan juokseneeni monta vuotta tukka putkella haluten sitä ja tätä, hakenut hetken mielihyvää uusista tavaroista ja siitä sitten kun-ajatuksesta. Kunnes sitä loppujen lopuksi tajuaa, että ne parhaat hetket ovat kuitenkin aika pieniä asioita, päätöksiä, hetkiä, jopa tavaroita, jotka elävät mukana ja tuottavat iloa pitkään. Ei mitään tekemällä tehtyä.

Tätä pohdin tänään ajellessani kotiin hammaslääkäristä. Siitä huolimatta, että toinen puoli päätä on tunnoton ja silmä ei mene kiinni, olin niin tyytyväinen siihen, että sain aiemmin keväällä otettua itseäni niskasta kiinni ja varattua hammaslääkäriajan. Toisille hammaslääkärissä käynti ei ole mikään big deal, mutta mulle on. Musta pelottava möykky lapsuudesta. Halpaahan tuo hampaiden kuntoon laittaminen ei myöskään ole, mutta olen kyllä aika varma, että rahaa voi laittaa paljon turhempaankin.

Aamukahvi ja aamupala pitkän kaavan mukaan on myös niitä pieniä hetkiä, joista nautin suunnattomasti. Se hetki aamulla kun muut vielä nukkuvat, olet keittänyt kahvit, tehnyt aamupalan, ei ole kiire minnekkään, on aikaa lukea lehti kunnolla. Ottaa lisää kahvia, etsiä jääkaapista, josko siellä olisi vielä jotain syötävää. Silloin lähtee koko päivä paremmin käyntiin. Mä en tajua ihmisiä, jotka eivät syö aamupalaa, sehän on päivän paras hetki.

Siisti koti. Mä en tiedä, missä kohtaa päässä se vika on, mutta musta on niin nautinnollista, kun on siivonnut oikein kunnolla; imuroinut, pessyt lattiat, tavarat omilla paikoillaan, pölyt pyyhitty, peilit ja muut pinnat vapaat sormenjäljistä, koti tuoksuu puhtaalta. Silloin on helppo vaan olla. Loppusilauksena vielä kuppi kahvia ja jotain itseleivottua. Täydellistä.

Tästä päästään näppärästi siihen mun kaappientyhjennystalkoisiin. Varasin tosiaan kirpparipöydän reilu viikko sitten, ja olen käynyt kotia kaappi kaapilta läpi, laittanut jakoon kaiken, mitä en tarvitse, ja mitä en varmasti tule kaipaamaan. Tavarat ovat löytäneet mukavasti tien uusiin koteihin ja itse tunnen jotain ihmeellistä mielihyvää availlessani kaappeja, jotka eivät ole enää niin tupaten täynnä tavaraa.

Sitten on ne hetket ystävien kanssa. Arjen suhinassa ei ole kauheasti ylimääräsitä aikaa, mutta aivan huippuhetkiä ovat ne ex tempore-kahvittelut ja jutustelut. Viime kesältä jäi niin elävästi mieleen ne mukavat kahvihetket ystävän kanssa. Milloin ne oli aamukahvit, milloin päiväkahvit. Niitä mulla on oikein ikävä. Tai se iltapäivä picnicillä Saimaan rannalla lapsuudenystävän seurassa. Tai ne muutamat maailmaaparantavat viinilasilliset, salaatin tai muun herkkuiltapalan tekeminen, sauna saunasiiderillä ja avonaisella ikkunalla (saunassa ei voi istua pitkään ikkuna kiinni). Tai soitto ystävälle, kun maailma tuntuu kaatuvan niskaan, pari viinilasia, terapiakännit ja paljon naurua ja yllättäviä tilanteita. Ja monta monta muuta tarinaa.

Tai ne aamut, kun saa sanoa unenpöpperössä kainaloon kömpivälle lapselle, että tänään ei tarvitse lähteä kerhoon, on vapaapäivä. Kenenkään ei tarvitse lähteä töihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti