30.5.2012

Hyvä päivä, huono päivä

Joskus (tai aina) pitäisi olotilan ja ajan antaa vaan soljua eteenpäin, eikä jäädä pohtimaan hyviä tai varsinkaan huonoja asioita. Osata vain jatkaa sen kummempia miettimättä. En tietenkään tarkoita sitä, että pitäisi elää apaattisena ja jotenkin neutraalina päivästä toiseen. Välillä vain tuntuu, että varsinkin huonot asiat kertaantuvat ja sen turhautuneen fiiliksen valtaan jää niin helposti. Pitäisi vaan osata heittää ne olan taakse ja jatkaa. Eikä keräillä niitä pahoja pössiksiä. Kuten tänään tein.

Aamulla en viitsinyt lähteä fillaroimaan töihin, kun säätiedotuksen mukaan alkaa päivällä satamaan (ei muuten sitten alkanut). Mutta olihan tuolla kuitenkin aika kylmä. Voi masennus.

Kaivelin joogamaton esiin ja joogailin koko setin, mutta olo jäi jotenkin tosi tyhjäksi, negatiivisella tavalla. Töihinkin ajelin pienen apatian vallassa ja koko aamupäivä tulvi pelkkiä huonoja uutisia. Ei mitään suurta, mutta monta pientä.

Sitten tulee soitto tarhasta, että vanhemman neidin hammasraudat ovat puoliksi irronneet. Sekin vielä.... Soitto hammaslääkäriin ja hieman vaativalla sävyllä onnistuin loppujen lopuksi saamaan ajan tälle päivälle.

Koko aamupäivä meni murehtiessa pikkuasioita ja pienoinen väsymys ei yhtään helpottanut olotilaa.

Mutta hammasraudat saatiin sentään kunnialla takaisin paikalleen. Pyörähdettiin hammaslääkärin jälkeen mammalla kahvilla ja kainaloon tuli lähtiessä valkoviinipullo tuliaisina. Tällaisen päivän jälkeen lasillinen ei tee pahaa ollenkaan. Ja päästessämme kotipihalle, juoksee naapuri punaviinipullon kanssa; kiitos niistä lastenvaatteista. Oooh, päivähän paranee hyvinkin hurjaa tahtia.

Illalla käytiin vielä eskarilaisen kevätjuhlissa. Hymyterapiaa parhaimmillaan. Itse en oikein osaa herkistellä noissa juhlissa, mutta onhan se tenavien totisuus esityksissä niin hellyyttävää.

Ja heti esityksen jälkeen ensimmäinen kommentti: "Kuulitko äiti, miten mun korkkarit kopisi kovaa siinä esityksessä?"

Onneksi muutama hyvä asia kumoaa aina sata huonoa. Se oli kuitenkin hyvä päivä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti