17.4.2012

Vuosi koiran elämästä

Tarina alkaa vajaa vuosi sitten eräänä sunnuntaina. "Äiti, mä haluan koiran." "Meille ei koiraa tule, juuri on saatu teidätkin vasta ulos vaiposta. Äiti ei jaksa juosta vielä yhden koirankin perässä siivoamassa sen sotkuja. Tekin jätätte kaikki tavarat hujan hajan ja mäkä mäkä mäkä." Moneskohan kerta, kun joudun saman litanian käymään läpi... Koira vielä tähän kaaokseen, haloo.

Menee kokonaista kaksi päivää ja äidin työkaveri tuo tiistaina kuvan sekarotuisista koiranpennuista. Aaaawww, kun ne on söpöjä. Jos sitten kuitenkin... Pieni epäilys herää netissä ilmoitetuista pennuista, mutta kirjoitan omistajalle silti kiinnostukseni koiranpentuja kohtaan. Saan asiallisen vastauksen ja mitä tahansa tajuan pennusta kysyä, saan järkevän vastauksen. Epäilyni lieventyy ja kerron tenaville pennusta. "Vastahan sä sanoit, että meille ei koiraa tule." Niin no... (Se siitä auktoriteetistä sitten). Riemulla ei ole rajaa ja yökin nukutaan koirankuva kainalossa.

Muutama päivä joudutaan odottamaan, että päästään katsomaan koiraa. Sinä aikana ostetaan koiranruokaa, leluja, panta, ruokakuppi, fiilistellään koiran tulemista. Lapsille odottavan aika on todella pitkä.

Jossain takaraivossa on kuitenkin pieni epäilys ja lähden hakemaan koiraa työkaverini kanssa, joka on enemmän pro koirien kanssa. Että muistan pyytää kaikki tarvittavat paperit, kysyä vielä tarvittavat kysymykset jne. Otan pienen korin mukaan ja sinne pienen viltin, että pentu voi matkustaa sitten siinä uuteen kotiin.

Saavumme annettuun osoitteeseen ja kävelemme sisään. Vastaan tulee nainen kahden koiranpennun kanssa. Hän ei puhu suomea kuin muutaman sanan. Kysyn missä on se koiranpentu, jonka olemme varanneet "Ei ole muita pentuja, nämä tässä." Jaahas. "Entäs se henkilö, jonka kanssa olemme aiheesta keskustelleet." "Hän on minu sisko, ei ole paikalla. Töisä." Just. Pyydämme saada nähdä koirien paperit. Toinen koira näytää sairaalta, sen silmät vuotavat ja se on jotenkin flegmaattinen. Koirien paperit eivät vakuuta. Olen järkytyksestä kankea ja onneksi työkaverini tajuaa siinä kohtaa ottaa asian hoitaakseen. "Juu, nämä pennut jäävät tänne ja me lähdetään nyt." Pentutehtailua.

Pihalla totuus iskee aika kovaa. Täytyy soittaa kotiin ja ilmoittaa, että ei meille mitään koiraa tulekaan. Jos se oli järkytys itselle, voi vaan kuvitella, mikä tunne se on ollut tenaville. Molemmat olivat huutaneet itkuparkua ja vanhempi oli ollut valmis laittamaan vankilaan kaikki tuollaiset ihmiset.

No, sinä iltana ainakin sinetöityi se ajatus, että kyllä meille se koira tulee. Tästä kaikesta "hieman" suivaantuneena avauduin myös sosiaalisessa verkostossa ja vanha koulukaverini laittoikin maininnan, että hänellä on muutaman kuukauden ikäinen sekarotuinen koiranpentu ja samasta pentueesta on vielä yksi pentu ilman kotia. Ensin ajattelin, että jaa, mä ehkä kuitenkin haluan tämän koettelemuksen jälkeen jonkun rotukoiran jostain hyvämaineisesta kennelistä, että tällaista pettymystä ei tarvitse lapsille enää varmasti tuottaa ikinä. Luokkakaverini laittoi kuitenkin kuvan pennusta ja täytyy sanoa, että jos joskus olen salaa koirasta haaveillut, oli se juuri kuvassa olevan koiran näköinen.

Otin yhteyttä pennun omistajaan ja siitä muutaman viikon päästä kävimme hakemassa meille ihan oman koiran.

Kertokoon koira loput:

Tässä mä oon ihan pikkunen. Mä olen maalta kotoisin ja mua kiltimpää koiraa saa hakea.

Sit mä jouduin ihan uppo-outojen ihmisten luo. Tossa toi nainen virnistää ihan tyhmän näköisenä. On vissiin vähän onnellinen. Tää on eka kuva meistä yhdessä.

Sit mua vähän pelotti, enkä mä meinannut tulla ulos auton penkin alta. Ne ihmiset joutu repimään mut pois sieltä. Olin suunnitellut eläväni siellä lopun elämäni.


No mut ihan kivoja ne sit olikin. Niillä on aika iso piha, missä mä saan temmeltää vapaana. Sitä vaan en aina tajua, miks tuonne naapurin pihaan ei saa mennä.


Sit niillä isoilla ihmisillä on kaks tommosta pienempää tyyppiä, jotka jaksaa leikkiä mun kanssa vaikka 24/7.


Syksyllä me käytiin sen mun uuden äidin kanssa metsässä. Mä juoksin ihan villinä pitkin metsää ja äiti vaan noukki jotain maasta hanuri pystyssä. Vähän outo tyyppi.


Ja sit on se mies, jota ne kutsuu iskäks. Ja se iskä kutsuu mua karvaterapiaks. Tälleen me miehet chillailaan. Äiti, onko kohta ruoka-aika?


Ja sit yks päivä, ihan tosta vaan, maahan oli satanut tollasta märkää valkosta juttua. Mä olin aivan että mitä häh? Mutta kivaa se oli. Mä tykkäsin loikkia ja pomppia siinä. Niin ja syödä kans.


Mut jossain vaiheessa mä olin, et eiks tää koskaan lopu? Mä saatan hukkua tänne.


Ja on mulla kavereitakin. Itse asiassa, jos tarkkoja ollaan, niin mun mielestä kaikki koirat on mun kavereita. Mut toi on mun flegmaattisin kaveri. Eikä mikään nuori enää. Mut ihan hyvin me tullaan toimeen.


Ja tää on mun paras kaveri. Se ei ole kyllä yhtään flegmaattinen. Sen kanssa meno yltyy aina vallan villiksi. Äiti vie mua koirapolulle ja siellä me leikitään ja riehutaan. On siellä paljon muitakin koiria ja ne on kauheen kivoja, mut ton kanssa mä hengaan eniten.


Ja sit tänään ne tuli kotiin ja oli ihan, et onneaaaa! Mä olin täyttäny vuoden ja sit mä sain lahjankin. Se kyllä aluks mua pikkasen pelotti, kun se piti sellaista möreetä oink oink-ääntä, mutta kyllä meistäkin vielä kaverit tulee.

Ne ite söi tollasta kakkua. Mä puhalsin kynttilän, kun äiti ekana näytti missä se on...


Mutta mulla oli paljon paremmat herkut. Kuivattua kananrintaa, nam.


Tällanen perhe mulla on.

7 kommenttia:

  1. Ihana Vici. Melkein ihan yhtä ihana kuin meien Emma ;) Onnea veikallekin ja on kyllä tosi jees, että saivat molemmat sisarukset todella upeat kodit vanhoilta luokkakavereilta. -Mari

    VastaaPoista
  2. Onnea teille Vici ja Emma! Toivottavasti voin kirjoittaa samanlaista tarinaa...alkaen tulevasta sunnuntaista eteenpäin :)Meillä jo niin hirveen kovasti ootellaan Vallua kotiin kera painajaisunien, heh :)

    VastaaPoista
  3. Onnea Emmallekin. Ja lämpimästi voin suositella näitä koiria kaikille. Niin mainio luonne. Mäkin odotan jo kovasti Vallun saapumista :)

    VastaaPoista
  4. On se vaan niin suloinen, vaikka onkin tehokas herätyskello ;)

    Jeni

    VastaaPoista
  5. Karvavekkari ei jätä välistä vieraitakaan :D

    VastaaPoista
  6. Ihana tarina... ja koira!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Koira on kyllä mitä mainion tapaus.

      Mutta kieltämättä pistää vieläkin vihaksi tätä juttua lukiessaan tuo pentutehtailu :/ Onneksi ainakin kyseinen välittäjä saatiin kiinni ja jutusta tuli poliisiasia.

      Poista