6.4.2012

Piiiitkääperjantaita

Taitaa olla pääsiäinen, kun nuorempi neiti on vouhkannut pari päivää, että milloin se pupu munii ne munat? Eikös se ole perinteen mukaan kukko... No, ihan yhtä mahdottomalta kuulostaa, että oikeastaan kai ihan sama. Heh.

Tuntuu, että pääsiäinen taitaa mennä aika tiukasti täällä:

Kirja on ollut kiva kumppani pari päivää ja sänky on tuntunut oikein mukavalta paikalta. Olen jopa malttanut levätä, kun ei ole muutakaan jaksanut. Ja hei, mä tajusin, että mullahan on nykyään sellainen puhelin, että sillä voi pelata Angry Birdsiä. Sitä olen pelannut. Koukussa. Mä taidan olla tämän(kin) asian kanssa niin so last season, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Vissiin.

Tosin eilen illalla taisin sanoa jotain sen tapaista, että huomenna mä olen jo terve, koska muistan miehen todenneen, että se olisikin kauhean näppärää, kun siitä pystyisi noin vain päättämään. No, enhän mä tänä aamuna mitään terve ollut. Pöh.

Ja jotain kertoo sekin tästä mun kunnosta, että en edes muistanut eilen pyytää miestä käymään kaupassa ostamassa mulle punkkua. Eli tosi kipeä olen. Äsken tajusin kuumentaessani itselleni vettä, että dämid, ei ole punkkua ei. Mutta eipä ole vissiin tehyt mielikään. Paljon paremmin maistuu vihreä tee maidolla.


Mutta muuten meidän pitkäperjantai näyttää tältä:


Ja lisää karkkia...


Rairuohotkin oli joku jättänyt kylvämättä, mutta ihan kivastihan tuo orvokkikasvustokin korvaa sen nurmikon. Kukkopariskunta siihen reunalle kukkasten kanssa. Jo vot, on niin pääsiäistä että.


Oikein mukavaa pitkääperjantaita kaikille :)

2 kommenttia:

  1. Hyvää pääsiäisen aikaa myös sulle ja perheelle. Ja pikaista paranemista. Ihan näyttää kanaset olevan kotonaan tuossa orvokin juurella. Meillä rairuohon virkaa näyttelee oregano-pehko ruukussa;)

    terkkusin Anri

    VastaaPoista
  2. Pääsiäisiä sinnekin koko porukalle! Vielä on sinulla pari päivää aikaa saada itsesi jotenkin kuntoon :)

    Jeni

    VastaaPoista