11.3.2012

Makeannälkä

Suklaata. Karkkia. Sipsejä. Mässyä. Leivoksia. Hampurilaisia. Ranskalaisia Jne. Kuka voi oikeasti ihan rehellisesti sanoa, että YÄK, mä en tykkää?

En mä ainakaan. Mä voin sanoa, että yäk, mä yritän pysyä niistä erossa. Mulla ei onneksi ole mitään hirveää himoa tuon listan "ruokiin". Sori, siellä olikin toi suklaa... No muihin kuin suklaaseen. Ja noi karkit. Siis muihin kuin karkkeihin ja suklaaseen. Mutta siis, mitä mä olin sanomassa? Niin, että vaikka mulla ei siis ole mitään ylitsepääsemätöntä himoa kyseisiin tuotteisiin, eivät ne silti mielestäni pahalta maistu. Suurinta osaa siis onneksi tulee syötyä kohtuudella.

Se, että yritän pysyä herkuista ja mässyistä erossa ei perustu siihen, että ei vaan tee mieli. Mun kohdalla se olis jo jeesustelua. Tekeepäs, mutta taas päästään siihen ikuiseen perfektionismiin ja haluun hallita omia tekojaan. Miksi mä haluan elää ilman herkkuja, johtuu ennemminkin siitä, että mä en halua olla riippuvainen mistään, vaan että mä hallitsen ja kontrolloin omat tekoni.

Ja siitä on kontrolli kaukana, kun puhutaan suklaasta tai karkeista. Kun paketti avataan, peli on menetetty. Bulimikon lailla ahmin kaiken murhaavaan ähkyyn saakka ja sitten sohvan pohjalla viimeisillä voimillani päätän, että ei koskaan enää. Menee puoli tuntia, pahin sokerihumala ja ähky helpottaa ja sitten alkaa round two. Here we go again! Waaaay to go.

Googletin sanan makeanhimo ja mitä mä löysin:

Monta keskustelupalstaa, jossa kysytään, miten makeasta ja mässystä pääsee eroon. Jos se olisikin noin yksinkertaista, että mä kysyn ja sä vastaat, niin tuskin tällaista ongelmaa olisi.

Erilaisia artikkeleita, joissa neuvotaan oikoteitä ja nopeita ratkaisuja herkuttelun lopettamiseen.
"Syö hedelmä, kun tekee mieli makeaa." Syö itte, se mitään auta...
"Syö kromia." Toimii teoriassa. Joo. Mulla siis.

Tutkimuksia, että makeanhimo on geeneissä. No mä olen todellakin seisonut siinä jonossa. Voisin syödä karkkia joka päivä. Paljon. Kadehdin niitä ihmisiä, joilla on kotona aina herkkuja ja karkkeja, mutta ne ei vaan syö niitä. No sen verran täytyy kyllä sanoa, että leipomukset ja jäätelöt ja muut mässyt jätän rauhaan, mutta suklaa ja karkit... Ne karjuu mulle, että syö, syö! Heti!

Onneksi löysin myös ihan oikeasti järkeviä artikkeleita, muuten olisin taas provosoitunut liikaa, heh.

Itse pystyn olemaan ilman herkkuja helposti vaikka reilun kuukauden, mutta jossain vaiheessa tulee aina totaalinen repeäminen. Itsekuri ei siis ole aivan olematon ja rehellisesti voin sanoa, että kun on tarpeeksi kauan ollut ilman herkkuja, ei niitä NIIN paljon tee enää mieli. Mutta silti repeäminen tapahtuu jossain vaiheessa. Aina. Eli totaalikieltäytyminen ei toimi.

Sitten on se kaunis ajatus siitä, että syön vain pieniä määriä. No, ei sekään ole koskaan kovin pitkälle kantanut.

Olen kuitenkin tehnyt syvää tutkimustyötä sisimpääni (just, just) ja kartoittanut ne tekijät ja tilanteet, jolloin mässyä tulee oikesti syötyä. Suurimmat repeämiset tapahtuvat väsyneenä, iltaisin ja kipeänä.

Tästä lähdin kartoittamaan, mitä asioille voi tehdä. No, ilta tulee joka ilta, mutta syy löytyy usein omalla kohdallani ruokailusta. Päivällä ruokarytmi on vakio. Tulee syötyä säännöllisesti, mutta usein iltapäivällä jää ruokailut vähemmälle vaikka jumppien takia. Kun pääsen illalla kotiin, nälkä on valtava. Sen verran syvälle on juurtunut jo lapsuudesta, että karkkia ei syödä nälkään. No en nyt varsinaisesti syökään, mutta kun sekin ajatus, että illalla ei saa syödä paljon, on myöskin juurtunut aika tiukkaan, niin nämä ajatukset yhdessä tarkoittavat ainakin omalla kohdallani, että ensin syön vähäsen ruokaa ja hetken päästä haen täydennystä herkuista. Jep, juuri näin. Mutta kun tämän asian tiedostaa, on sille varmasti tehtävissä jotain. Ja näin olen viime aikoin pyrkinyt tekemään. Tarpeeksi ruokaa päivällä, niin ettei nälkä yllätä niin rajuna illalla. Auttaa. Kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Väsymyksellä tarkoitan tässä sitä henkistä ja fyysistä väsymystä sekä stressiä, kun on tarpeeksi pitkään painanut tukka putkella ja jossain vaiheessa tulee se tunne, että nyt ei enää jaksaisi, mutta ei voi vaan ihan vielä hidastaakaan. Siinä kohtaa ainakin omalla kohdallani voisi puhua jo lohtusyömisestä. Annan itselleni luvan syödä herkkuja, kun ei muutakaan jaksa. Yleensä lähden juoksemaan, kun maailma mättää, mutta sitten on nämä tilanteet, kun ei jaksa, on fyysisesti ja henkisesti niin poikki. Tämä on näistä omista ongelmistani se vaikein, koska tällainen tilanne on niin monien asioiden summa. Paras olisi varmaan vaan päättää, että ei avaa suutaan, kun käsi yrittää suklaata sinne tunkea, eli tämä on vielä prosessointivaiheessa...

Ja entäs se kipeänä-juttu. Vähän sama kuin väsyneenä. Ajatusmaailma on sama. Ratkaisu; pysy terveenä. Helppoa ja vaivatonta.

Vielä tiivistettynä voisi todeta, että ei kai tämä kuitenkaan minulle mikään todellinen ongelma ole; maailmassa tapahtuu pahemipakin asioita. Tulipahan avauduttua, kun tuli mässytettyä viikonloppuna. Heh.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti