24.2.2012

Henkistä kasvua

Seuraava teksti sisältää pelkkää jorinaa työntekemisestä, stressaamisesta ja sen sellaisesta. Ei kannata lukea pidemmälle jos ei vähempää voisi aihe kiinnostaa :D. Teksti ei perustu mihinkään tutkimukseen tms, vaan on täysin oman kapasiteettini tuotosta, niitä ajatuksia ja aivopieruja.

Opiskelin aikoinani osan opinnoistani Hollannissa kansainvälisellä luokalla, jossa oli oppilaita Euroopan eri maista. Muistan ikuisesti ryhmätyön, johon kuului itseni lisäksi kolme kreikkalaista. Itse aloitin materiaalin haun heti aiheen saatuani ja sovimme, että kukin tekee oman osuutensa hommasta ja tavataan x päivänä klo x.

X päivänä klo x tapaamispaikalla olin minä ja valmis materiaalini. Kolmesta ystävästäni saapui paikalle kaksi seuraavan tunnin sisään, joista toinen oli hieman vilkaissut aihetta. Muistan jupisseeni ystävälleni, että miten ne kehtasi tulla myöhässä tai jättää saapumatta, saatikka olla tekemättä siihen mennessä mitään. Lopputulos ryhmätyöllä oli kuitenkin kiitettävällä arvosanalla tehty työ ja esitys. Kreikkalaiset ystäväni tekivät hommia fiiliksellä ja minä jollain suomalaisella suorittamisella.

Ja tästä muuten tein aikanani sen päätelmän, että ne mitkään oliiviöljyt ja yrtit ole, mitkä takaavat välimerenmaiden kansan pitkän iän. Vaan rento suhtautuminen elämään yleensä. Toinen hyvä esimerkki oli kreikkalainen opettajamme, joka tuli luokkaan, katsoi meitä ja totesi, että onpa teitä yllättävän paljon paikalla, vaikka ulkona on kevään ensimmäinen kaunis ja lämmin päivä. No niinpä.

Silloin päätin, että muistan tämän lopun elämäni, enkä stressaa turhista. Noh, toisin kävi. Ensimmäisessä oikeassa työpaikassa ajoin itseni lähes loppuun hulluilla työpäivillä ja jatkuvalla (muka) kiireellä. Repäisin itseni irti siitä oravanpyörästä lähtemällä opiskelemaan.

Seuraavassa oikeassa työpaikassani tein koko ajan vähän enemmän kuin olisi ollut tarve. Ei ollut tarkoitus tehdä itsestään korvaamatonta, mutta eiköhän jokaisella ole kuitenkin tarve olla tärkeä. Jäin äitiyslomalle ja yrittäessäni palata, oli firmassa YT't. Ei tarvinnut palata.

Tässä kohtaa olisi ollut loistava vaihtoehto jäädä kahden pienen lapsen kanssa kotiin vielä hetkeksi. Rehellisesti voin kyllä sanoa, että minusta ei ole kotiäidiksi, mutta vähäksi aikaa. Mutta ei. Ajatus työttömyydestä oli pahin painajainen. Koska se ei ollut oma valintani.

En varmaankaan ole yksin tämän ajatuksen kanssa. Karusti yleistäen uskoisin, että työllä on suomalaisille suuri merkitys. Kokeeko työtön olevansa yhteiskunnassa yhtä tärkeä, vaikka taloudellisesti tulisi ihan hyvin toimeen? Jos ei ole työtä, elämästä puuttuu jotain? Salaa ihailen erästä ystävääni, joka ottaa kaiken irti tällä hetkellä omasta työttömyydestään. Näin sen pitäisi olla. Mahdollisuus johonkin muuhun, eikä ahdistavaa epätietoisuutta tulevasta.

Itse en voi tunnustautua kovinkaan uskonnolliseksi, mutta kun aletaan miettiä suhtautumista työhön, tulee tässä pohdiskelussa vääjäämättä jossain vaiheessa eteen luterilainen/protestanttinen työetiikka, johon tämä kaikki mielestäni jollain lailla perustuu, vaikka tuskin silläkään enää tänäpäivänä selitetään tätä kaikkea kiirettä ja suorittamista.

Välimeren maiden kulttuurissa perhe on perinteinen itseisarvo, joka meillä taas on perinteisesti työ. Itse olen viime aikoina askel askeleelta yrittänyt järkevöittää omaa työntekemistä ja hokenut itselleni ja muille että se on VAIN työtä. Vaikka se, mitä teen työkseni, on minulle tärkeää, haasteellista ja antavaa, on se kuitenkin vain työtä. Täytyy osata asettaa omat rajansa. Stressaamalla stressaa itsensä lisäksi myös muita. Ei työ tekemällä lopu ja sata muuta hienoa kliseetä...

Jos tästä oivalluksesta ei ole ollut muuta hyötyä, niin ainakin se, että en ole kotona enää niin väsynyt ja kireä. Matkaa on vielä paljon tekemättä ja monta oivallusta saamatta, mutta olenpahan jo kuitenkin tien päällä. Työn vähentäminen ei ole tällä hetkellä se mun juttu, vaan järkevöittäminen.

Toinen juttu, joka liittyy myös työn tekemiseen ja aika moneen muuhunkin asiaan tässä meidän kulttuurissa on ansaitseminen. En tarkoita taloudellista ansaitsemista vaan sitä tekemällä ansaitsemista. "Tänään mä tein x tuntia töitä, mä olen kyllä siiderini/karkkipussin/suklaalevyni jne. ansainnut" "Mä olen tehnyt viime aikoina niin paljon töitä, että voin jäädä hyvällä omallatunnolla lomalle" Haloo, se loma kuuluu sulle jokatapauksessa, ei sitä tarvitse henkisesti ansaita, saatikka tuntea huonoa omaatuntoa ja morkkista syödystä karkkipussista. Ja paraskin puhumaan, näin mä toimin itsekin. Because I'm worth it, hei. Ja tämä on yksi niistä asioista, joista haluan eroon. Matkalla siis siihen välimerelliseen ajatusmaailmaan siitä, että ei niitä tarvitse ansaita vaan ne kuuluu sulle, hyvällä omallatunnolla, nauttien. Tai itseasiassa johonkin kompromissiin, kultaiseen keskitiehen yhdistäen molemmista niitä hyviä puolia.

Ja jos nyt kuitenkin lukaisit koko ajatustenvirran ja "tulipahan vaan mieleen", niin be loud and heard. Anna lisää ajattelemisen aihetta tai kyseenalaista. Kiitos.

2 kommenttia:

  1. Amen. Mä todella kadehdin niitä välimeren ihmisiä ja sitä rentoa otetta, sekä unelmoin että ehkä mekin joskus vielä myydään velkataakka ja lennetään niille rennommille leveleille ;). No, unelmia pitää olla ja itse olen ainakin yrittänyt siirtää täysin prioriteettini siitä työn ja rahan palvonnasta johonkin muuhun mielestäni huomattavasti olennaisempaan. Kyllä se laadukas arki rakkaiden ihmisten ympäröimänä on kuitenkin se elämän peruspilari, ei se millaisella autolla sitä ajaa, tai että onko päällä ne juuri viimeisintä huutoa olevat vermeet tai onko koti nyt sisustettu juuri sen tämän sesongin värikoodin mukaan... Joten hölläillään muulloinkin kuin vain silloin perjantaina =)

    t. Mirkka

    VastaaPoista
  2. Juuri näin. Hölläillen kohti perhekeskeisempää arkea :)

    VastaaPoista