20.6.2018

Mökkielämää

Lauantaina töiden jälkeen tein nopean kääntymisen kotona, nappasin kassit ja ruuat mukaan ja lähdin pienelle, hieman extempore-irtiotolle ystäväni mökille. Hiekkatietä ajellessani tovin jos toisenkin, ehti mieli heivata arkiset ajatukset jonnekin kauas senhetkisestä. Mieleen tulvi kesämuistoja lapsuudesta; miten aina paistoi aurinko ja kesä tuntui niin ihanan pitkältä.

Kesät vietetiin kavereiden kanssa leikkien ja kotona ollessa löydettiin uusia metsäpolkuja ja rakennettiin majoja. Omilta lähikulmilta löytyi uusia teitä, joita pyöräiltiin ja kynnys lähteä rannalle oli pieni.

Kesäisin tuli vietettyä paljon aikaa myös isovanhempien mökillä. Päivät menivät aitassa leikkien, järvessä uiden, pelaillen sulkapalloa ja yksi parhaista muistoista ovat ne ihanat iltojen ja aamujen hetket, joiden muistelemisesta jää hyvä mieli vieläkin. Kun aamulla aurinko on jo noussut ja pieni tuulenvire käy portaille, jossa istuin mamman kanssa aamupalalla. Mamma joi kahvia ja minä söin Jacky-makupalaa (yksi lapsuuteni vahvoista makumuistijäljistä). Ja ne illat, kun oli käyty saunassa ja järvi alkoi olla täysin tyyni, kun päivä oli vietetty ja olo oli ihanan raukea. 

Monesti sitä onkin miettinyt, kuinka onnekas onkaan saanut olla, kun on voinut viettää lapsuutensa kesiä mökkeillen. Vaikkakin välillä muistan tunteneeni tylsyyttä siitä, että kaverit olivat kaupungissa ja itse vietti aikaa isovanhempiensa kanssa mökillä. Ja jotka tietenkään eivät jaksaneet leikkiä kanssani aamusta iltaan. 

Siinä missä toisille mökkeily on tänä päivänä se itsestäänselvä juttu, kuten minullekin oli lapsena, on se nykyään aikamoista luksusta. Ja parastahan on ne pienet asiat, joista mökillä saa nauttia; hyvää, yksinkertaista ruokaa ulkona syöden, muutama lasi viiniä laiturilla, maailmanparannusta yön pikkutunneille saakka, saunomista, uimista ja iltasoutelut auringon laskiessa. Se tunne, kun ei tule mieleenkään katsoa kelloa ja arjen kaikki kiireet ja huolet väistyvät hetkeksi. Parasta.






14.6.2018

Aamujoogaa

Kello on 6.15, kun rullaan maton auki. Kuinka helposti sitä aina jääkään tauolle, kun muut kiireet jyräävät yli ja kuinka helppoa on taas soljahtaa takaisin rutiineihin. Kesä onneksi tekee sen, että valon vuoksi herääminen on helpompaa ja kun on itsensä saanut ylös, jää väsymys sängynpohjalle.

Ensimmäiset aurinkotervehdykset tuntuvat kankeilta ja kroppa herää pikkuhiljaa liikkeen myötä uuteen päivään. Osaan jo odottaa kyynärpään nivelen naksahdusta, takareisissä tuntuvaa venytystä, toisen nilkan alun jäykkyyttä, ennenkuin kroppa sulautuu liikkeeseen.

Aamuisin joogatessa sillä on omat plussansa ja miinuksensa. Suurin haaste ainakin itselleni on sen lisäksi, että saan itseni tarpeeksi ajoissa ylös, on myös se, että aamuisin olen muutenkin tehokkaimmillani. Tällöin monesti jooga saa jäädä, kun joku muka tärkeämpi asia ajaa edelle.

Matolle päästyäni ehdoton plussa on se, että mieli on yön jäljiltä levollinen. Sen sata asiaa ei pyöri mielessä, eikä kiire ole ehtinyt hiipiä ihon alle. Harjoitus soljuu vain eteenpäin ja vaikka ajatuksia tulee ja menee, ne eivät pääse häiritsemään harjoitusta.

Mutta parasta aamuharjoituksessa on kuitenkin se olo, joka harjoituksesta jää koko päiväksi. Olo tuntuu koko päivän virkeältä, mieli pysyy paremmin kasassa ja koko kropassa on paljon ryhdikkäämpi olo.


13.6.2018

Joogaretki kutsuu

Nyt kun miettii, niin ei tunnu yhtään siltä, että siitäkin on kohta jo vuosi. Viime kesän joogaretkestä Repovedelle. Tilanne on onneksi korjaantumassa, kun kuun vaihteen viikonloppuna suunnistamme taas porukalla uudelle joogaretkelle.


Viime kesänä järjestimme kaksi joogaretkeä Repovedelle, keskikesällä ja sitten vähän syksymmällä. Molemmista reissuista on jäänyt itselle niin mukavia muistoja; kauniista maisemista, ihanista ilmoista, täydenkuun noususta, linnunradan tuijottelusta laiturilla, auringonlaskun meditaatiosta, ihanista ihmisistä, naurusta ja niistä vähän syvemmistäkin keskusteluista. Siitä, kuinka täysin toisilleen tuntemattomat ihmiset hitsautuvat omaan yhteiseen kuplaan viikonlopuksi.



Ja parasta on se ihmisten erilaisuus. Ei tarvitse osata joogaa tai olla mikään eräretkeilijä. Yhdistävänä tekijänä on vain päästä pois arjen kiireestä ja nauttia tervehenkisestä yhdessäolemisesta, luonnon rauhasta, joogasta ja siitä, että voi vain olla oma itsensä. Itse odotan tätä tulevaa retkeä jo kovin.

Meitä on jo kiva porukka kasassa, mutta mukaan mahtuu vielä pari ihmistä.