22.1.2019

Täysin irrallisia ajatuksia kuluneelta viikolta

Huomenta kirpsakkaan pakkasaamuun.

Mittari näytti aamulla -21 astetta ja vaikka kuinka asennetta vinksuttaisi kohdilleen, niin kyllähän siellä silti aika kylmä on. Miksi nämä talven ensimmäiset kunnon pakkaspäivät tuntuvatkin niin paljon karummilta, ennenkuin näihin taas tottuu. Seuraavien kunnon pakkasten kohdalla sitä vetää jo aika huolettomasti vain lisää nuttua niskaan, eikä anna lukemien mennä ihon alle.

No, ehkä nämä kovat pakkaset eivät tuo mukanaan niin paljon lunta, jota onkin riittänyt ihan kiitettävät määrät tälle talvelle. Loppuviikosta olisi luvassa taas lisää lunta ja alan olla ihan oikeasti huolissani siitä, kuinka pääsemme kohta pihasta pois. Aura-auto on kasannut lumivallia pihamme edessä olevalle kääntöpaikalle ja tällä hetkellä pihastamme pääsee juuri ja juuri autolla pois. 



Viime viikolla tuli havainnoitua lumen ja kylmyyden lisäksi (ai miten niin arki olisi tasaisen paksua?) mm. sitä, miksi yöunet jäävät vähäisiksi juuri sinä yönä, kun olet tullut myöhään töistä kotiin ja seuraavana aamuna olisi aikainen herätys. Itselläni on tuskin koskaan vaikeuksia nukahtaa, mutta jostain syystä kroppa käy ihan kummallisilla kierroksilla, kun tietää että nyt olisi nukahdettava, koska aamulla pitää herätä normaalia aiemmin. Ja sitten ei varmasti nukuta. Ei tämä tietenkään maailmoja kaada, mutta ainakin monesti omalla kohdallani kuvio menee näin.



Lisäksi olen pannut taas merkille, että näiden auringonpaisteisten päivien seurauksena oma kroppani ei meinaa päästää taas irti niistä vähävaloisista ja harmaista päivistä. En ymmärrä, miksi tämä tulee aina uutena juttuna, koska törmään tähän asiaan joka vuosi. Ensin iloitsen ja odotan aurinkoisia päiviä, mutta kun niitä vihdoin ja viimein tulee, en osaakaan iloita niistä samalla tavalla, kuin niiden odottamisesta. Kroppa vaatii muutamat aurinkoiset päivät päästäkseen mukaan niiden tuomaan tunteeseen.

Sen sijaan, että olisin kulkenut kameran kanssa ulkona kuvaamassa kirkkaita talvipäiviä tai bongannut supermegasusikuun aamuvilakoilla, olen kunnostautunut kodin ja asioiden järjestelyssä. Kodin kaikki kaapit on siivottu ja nyt on työn alla kuva-arkistot tietokoneelta. Ja näitä jälkimmäisiä muuten riittää. Olen heitellyt roskakoriin lukemattoman määrän kuvia ja jättänyt jäljelle vain oikeasti ne, joilla on mahdollisesti käyttöä tulevaisuudessakin tai ne tuovat mukavia muistoja mieleen.



Nämäkin kuvat löytyivät arkistojen kätköistä kesältä 2017, kun olimme ystäväni kanssa tutustumassa hänen lähihuudiensa luontopolkuihin. Aluksi saimme kunnon sateen niskaamme, mutta kun kesäsade taukosi, antoi luonto niin kauniin näytelmän, että muistan sen loppuikäni. Nämä olivat niitä pieniä hetkiä, kun satuin olemaan juuri oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan kameroineni.



11.1.2019

Perjantaifiilis

Huomenta!

Joskus on näitä aamuja, kun koira päättää viiden jälkeen aamulla, että nyt on oikein loistava aika herätä ja lähteä ulos. Silloin ei auta muu, kuin vähintään empatista nousta ylös ja siirtyä aamukahvin keittoon, miehen vetäessä takkia päälle. Mutta eipä sillä, kun saa silmät auki ja ensimmäisen kahvikupin neteen, alkaa päivä valjeta itselleenkin. Rakastan näitä rauhallisia aamuja, kun voi istua kahvikuppi kädessä ja jutella joko niitä näitä tai olla ihan vain hiljaa.



Olen odottanut viikonloppua muutaman päivän jo ihan senkin vuoksi, että sääennustus on luvannut aurinkoista. Ja se jos mikä on mukavaa vaihtelua näille pilvisille päiville. Eipä sillä, valoisuus tuntui tällä viikolla nousevan ihan huimasti uuden lumen saapuessa, mutta kyllä minä kaipaan jo sitä ihan rehellistä auringonpaistettakin.

Viikonlopulla olisi siis tarkoitus viihtyä ulkona mahdollisimman paljon ja kerätä valoa ja aurinkoa seuraavalle viikolle varastoon. Nuorempi neiti on innostunut luistelusta, joten ainakin pientä ulkoiluaktiviteettia on luvassa.

Mutta hei, oikein ihanaa viikonloppua kaikille ja nautitaan mahdollisesta auringosta ulkoillen!


Kuvat: Anna-Karoliina Pelto

10.1.2019

Ajatuksia alkaneelle vuodelle

Tätä vuotta on eletty jo viikon verran ja en voi olla huomaamatta samaa fiilistä "uuden alusta" muissakin ihmisissä. Kuntosalin pihalta ei meinaa löytää parkkipaikkaa, ryhmäliikuntatunnit täyttyvät ihmisistä ja salin puolella näkee uusia kasvoja sekä heitä, joihin en ole hetkeen törmännyt.

Omasta puolestani uusi vuosi voisi olla vaikka kaksikin kertaa vuodessa, jos se aiheuttaa näin paljon hyvää energiaa ihmisissä. Ilmassa on niitä pieniä parannuksia omaan arkeen, lupauksia ja toiveita asioista, joita haluaisi olevan enemmän tai tapoja, joista toivoisi pääsevänsä eroon. Ei itseään uudesti tarvitse synnyttää, mutta ehkä uusi vuosi on kuitenkin monelle sellainen tietynlainen askel enemmän omalle polulle.




Tässä menneen viikon aikana olen huomannut suunnittelevani jo mm. ensi kesän puutarhajuttuja. Mitä aion tehdä ja riittäisikö hieman maltillisempi ote ensi kesänä. Viime kesänä pihaan saapunut kasvihuone nosti innostuksen kattoon, mutta kesän kuluessa tuli todettua, että ehkä kasvihuoneessa ne vajarit olisivat kuitenkin järkevämmät, kuin överit. Sama koskee puutarhanlaittoa ylipäätään. Sieltä kun ei homma lopu, vaikka välillä niin toivoisikin ja liian suuret suunnitelmat alkavat aiheuttaa kieltämättä pientä ahdistusta jossain kohtaa kesää.

Puutarhasuunnitelmien lisäksi olen listannut asioita tasaisesti koko vuodelle nähdäkseni, kuinka paljon mikäkin vie aikaa ja mihin haluaisin sen ajan, joka jää ns. pakollisilta tekemisiltä, käyttää. Voisikohan tätä kutsua ajan KonMarittamiseksi? Käyttää aikaansa sellaiseen, josta nauttii ja heittää surutta pois sellaisia asioita, jotka eivät tuo niin paljon iloa. Tehdä vähän vähemmän, mutta nauttia enemmän.




Tammikuun aikana paneudun talouden suunnitteluun sekä siihen, kuinka paljon rahaa kuluu mihinkin. Tein tätä aikanaan, mutta parin viime vuoden aikana tilanne on ollut enemmän vain laskujen maksua ja epävarmutta siitä, riittävätkö rahat vai eivät. Tällainen epävarmuus luo ainakin omaan pääkoppaani pienen ahdistuksen. Pienellä budjetoinnilla ja taloudenhallinnalla uskon tekeväni väljyyttä ja stressittömyyttä taloudelliseen arkeen. Tammikuu näyttäköön siis ääriviivat sille, kuinka perheemme talouden kanssa toimitaan.

Helmikuussa käyn läpi kodin irtaimiston ja mietin, mikä palvelee meitä/itseäni vielä tänä päivänä. En ole mikään tavaroiden hamstraaja, mutta lasten kasvaessa ja omienkin mielenkiinnon kohteiden muuttuessa on välillä hyvä käydä läpi asioita ja tavaroita sekä miettiä, onko kaikki omistamansa enää tarpeellista.

Maaliskuussa viimeistään käyn läpi kaikki kodin pikkuasiat, jotka kaipaavat siivousta/korjaamista. Kuten nyt vaikka ikkunoiden peseminen tai parin seinän maalaaminen. Lisääntyvä auringonvalo maaliskuussa ei ehkä aiheuttaisi niitä pieniä hengenpidätyksiä, joiden aikana samalla miettii, että apua, onko nuo ikkunat noin likaiset.



Huhtikuu onkin hyvää aikaa viimeistään suunnata katse kohti puutarhaa ja käydä läpi autotallissa talvettamat kasvit. Kuka selvisi ja kenelle talvi oli liian rankka. Missä kunnossa ovat puutarhan työkalut ja muut sinne kuuluvat tarvikkeet.

Toukokuussa muiden puutarhatöiden lisäksi suuntaan katseeni myös metsäpuutarhaan, joka jäi viime kesänä vähän heikommalle tekemiselle kasvihuoneen saapumisen jälkeen.

Kesä- ja heinäkuussa haluan varata aikaa valokuvailulle, luonnossa liikkumiselle ja ulkona treenaamiselle, pitkille illoille ja hyvän ruuan nauttimiselle ulkona. Sormet ristissä toivon aurinkoista ja lämmintä kesää ja sitä, että minulla olisi mahdollisuus ottaa siitä mahdollismman paljon irti.


Elokuulle täytyy varata kunnolla aikaa sadonkorjuulle. Tähän en varaa koskaan tarpeeksi aikaa ja moni hyvä idea jää toteuttamatta ajanpuutteen vuoksi.

Syyskuussa illat ovat vielä toivottavasti suht lämpimiä, kesän kiireet alkavat hellittää ja minulla olisi mahdollisuus viettää muutama yö retkeillen. Ehkä tänä vuonna saisin taltioitua linnunradan kameralle.

Lokakuussa toivon, että minulla olisi energiaa enemmän, kuin menneenä vuonna oli ja palautuminen olisi nopeampaa. Haluaisin nauttia syksyn ruskasta ja kauniista väreistä ajan kanssa, kulkea eri kohteissa sitä kuvailemassa.

Marras- ja joulukuun toivon voivani viettää samoin, kuin menneenäkin vuonna. Istua sohvan nurkassa kutomassa villasukkia, nauttia hämäristä ja kiireettömistä aamuista, antaa enemmän aikaa treenailulle, ajatuksille ja ulkoilla päivän valoisina tunteina.


Tällainen vuosi kuulostaisi ainakin omaan maailmaani aika mukavalta, sellaiselta minunnäköiseltäni.  Sopivasti menemistä ja olemista, luonnossa liikkumista, valokuvailua, elämästä nauttimista, joitain uusia paikkoja, aika tavallista arkea. Miltä näyttäisi sinun vuotesi?

Kuvat minusta: Anna-Karoliina Pelto