21.9.2018

Väljyyttä odotellessa

Tässä viikolla siirtäessäni kuvia kameralta koneelle tuli se ilmoitus, jota olen jo hetken odotellut. Koneen muisti on täynnä. Jotenkin ensimmäisenä ajatuksena silloin käväisi, että I feel you. Tiedän, että pitäisi aika ajoin vain käydä vanhoja kuvia läpi ja poistella ihan reippaalla kädellä niitä, joita ei varmasti tarvitse. Tätä karsintaa olen kuitenkin vain lykännyt ja lykännyt vedoten kaikkiin muihin tärkeämpiin juttuihin.

Nyt olen sitten pari iltaa istunut koneella ja käynyt läpi tiedostoja aina pari vuotta vanhoista kuvista  tähän päivään. Samalla tulee miettineeksi sen ajan elämää ja fiiliksiä. Ei ole kaukaa haettu sanonta, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Nykyisen koneeni olen hankkinut kesällä 2016 ja kuvat lähtevät liikkeelle Annan valmistujaisista. Tähän väliin on mahtunut lukuisia tehtyjä kansioita reissuista perheen ja ystävien kanssa, kuvia puutarhasta, koirasta, treenaamisesta, luonnossa liikkumisesta, töistä, ruuista, raakakakuista... Hyvin minunnäköistä elämää. Tietenkin.

Samalla näitä tuhansia kuvia läpikäydessä tulee mietittyä, kuinka vauhdikkaat vajaat kaksi vuotta onkaan tullut elettyä. Mukaan on mahtunut luonto-ohjaajaksi opiskelua, muutoksia oman yrityksen pyörittämisessä, pitkiä työpäiviä, loputonta kiirettä, toteutettuja unelmia ja tunne siitä, että todellakin tekee sitä, mistä nauttii. Ei mikään ihme, että niin koneen, kuin omakin kovalevy alkaa olla täynnä.


Vaikka kuinka nautin työnteosta, huomaan hieman uupuneeni tästä viimeaikaisesta tahdista ja pian alkava, hieman väljempi kalenteri on ihan tervetullutta arkea. Tiedän, että ns. tyhjiä aukkoja ei ehdi kalenteriin syntymään liikaa, mutta sana väljyys kuulostaa erittäin mukavalta.

3.9.2018

Sitku-ajattelun positiivinen voima

Huomenta maanantai! Takana ihana viikonloppu ja edessä vauhdikas arki.

Eilen tulin miettineeksi puutarhatöitä tehdessäni sitku-elämää. Monesti sen kuulee esitettävän  negatiivisessa valossa, mutta itse koen sen ennemminkin työkaluna jaksamiseen. Ei se poislue millään lailla olemassa olevaa tai sitä, etteikö voisi nauttia myös tästä hetkestä. Itse miellän sitten kun-ajattelun enemmän suunnitelmalliseksi ja tavoitteisiin vieväksi, kuin maailmaksi, joka on parempi paikka sitten joskus kun. Vaikka voihan se olla sitäkin.

Itselläni on tulossa aika tiukka pariviikkoinen putki töitä, jonka jälkeen kalenteri on huomattavasti väljempi. Kyllä omaa arkea ja tätä työputkea auttaa ajattelu, että sitten kun saan tämän putken tehtyä, keskityn enemmän siihen tähän ja tuohon asiaan. Ja ainakin omaan korvaani se kuulostaa oikein mukavalta ja auttaa jaksamaan. Eikä tällainen ajattelu ollenkaan poissulje sitä, ettenkö joka päivä hyppäisi autoon hymyssä suin ja ajaisi työpaikalle. Tai ettenkö olisi läsnä vetämilläni ryhmäliikuntatunneilla. Tai ettenkö ylipäätään nauttisi elämästä ja arjesta juuri nyt.


Toki tällainen ajattelumalli voi helposti olla suorittava ja vaikka tunnistan itsessäni myös sen suorittavan minän, en koe, että omat sitkuni lisäävät tulevaisuuden sitkuja. Kyse ei ole siitä, että asettaisin tavoitteen ollakseni onnellisempi ja lopulta kokevani vain tyhjyyttä, kun sitkuni ei tuonutkaan sitä, mitä odotin. Tai että janoaisin lisää ja lisää. Että mikään ei riitä.

Oma maailmani on loppupeleissä aika todella yksinkertainen ja koen olevani monessa asiassa rikkaampi, mitä vähemmän omistan. Sitku-ajatuksineni olen kuitenkin täysin onnellinen juuri tässä hetkessä. Nautin siitä, mitä olen saavuttanut. Nautin siitä, että minulla x-aikaa vieviä projekteja, jotka vaativat sitku-ajattelua, suunnitelmallisuutta, to do-listoja, epämukavuusalueelle menemistä.


Sen lisäksi, että nautin tasaisen rauhallisesta arjesta, nautin myös muutoksesta. Elämässä mikään ei ole pysyvää ja sen tai pelkän onnellisuuden tavoittelu ajaa vain tietynlaiseen kuplaan, joka on valitettavasti hieman irrallaan todellisuudesta. Vaikka koen muutokset yleensä voimakkaasti ja mukana kulkee tunteita, kuten turhautuminen, ahdistuminen, levottomuus, epävarmuus, tiedän kaiken sen olevan kuitenkin näiden tunteiden arvoista. Tiedän, että kun olen saanut muutoksen ja sitkuni ns. maaliin, siellä odottaa jotain hyvää.


Sitku-ajattelua vertaisin ehkä siihen, että koska elämässä mennään eteenpäin, haluttiin tai ei, niin tällä ajatusmallilla voitaisiin edistää terveellä tavalla jaksamista. Koko ajan ei kuitenkaan tarvitse olla havittelemassa parempaa tai enemmän. Ei, vaan osattaisiin nauttia saavutetusta, pysähtyä tarvittaessa olemassaoleviin tunteisiin, niin positiivisiin kuin negatiivisiinkin. Itse huomaan aina muutoksen kourissa uppoavani niihin negatiivisiin ja tietyllä tapaa jopa nautin siitä. Saan aikani velloa oikein kunnon kurassa ja välillä tuntuu, että pääkoppa räjähtää kaikesta siitä rypemisestä. Mutta voi kuinka hyvää se tekekään. Nautittaisiin silti matkasta, vaikka perimmäinen ajatus jollain elämän osa-alueella olisikin siellä sitkussa. Koska onneksi koko elämän ei tarvitse olla sitä sitkua.


 

1.9.2018

Rauhallinen lauantaiaamu ja vauhdikas arki = parasta

Lauantaiaamu ja edessäni toinen kuppi kahvia, kynä, pyyhekumi ja kalenteri. Elokuu tuntui vain valuvan, kuin hiekka sormien välistä ja nyt on jo syyskuu. Loma ja reissut tuntuvat kaukaisilta muistoilta ja arki on kietonut tiukkaan otteeseensa. Vaikka arki onkin taas vaihteeksi aikamoista pyöritystä, rakastan sitä ja sen tuomia rutiineja yli kaiken.


Arjen pyörittäminen tuntuu vauhdikkaalta. Koulujen alku toi täytettävät liput ja laput, enää ei riitä ilmoitus koulun keittiöön lapsen allergioista, vaan muutokset täytyy hakea lääkärintodistuksella, päällystettävät koulukirjat odottavat illalla töistä saapuvaa äitiä. Yläasteelle siirtynyt vanhempi neiti on sopeutunut hyvin uuteen kouluun, nuoremman rutinoituminen arkeen loman jäljiltä oli hieman haastavampaa. Wilma täyttyy muutoksista lukujärjestykseen ja muista viesteistä. Yhdyn vanhemman neidin ajatukseen siitä, että yläasteella kaikki on vähän tiukempaa.

Ryhmäliikuntatuntien vetäminen on tuntunut kesätauon jälkeen taas ihanalta. Samat kasvot samoilla paikoilla ja liuta uusia iloisia jumppaajia. Tuntien veto tuo tietenkin vielä tarkemmat aikataulutukset arkeen, jotta kroppa ehtisi palautua ja vaikka kuinka tiedän, että muutama viikko menee kropalta taas tottuessa tähän rytmiin, on tämän jakson läpikäyminen fyysisesti oma projektinsa. Aikaa on pitänyt varata myös tuntien suunnitteluun ja uusien ohjelmien opetteluun. Vaikka olen vetänyt ryhmäliikuntatunteja jo 12 vuotta, tuntuu uusien ohjelmien opettelu todella aikaa vievältä ja varsinkin se ensimmäisen tunnin veto aina yhtä jännittävältä. Joka kerta yritän hokea samaa mantraa, että "mitä sitten, jos joku unohtuu, eivät asiakkaatkaan tiedä, mitä siinä oikeasti olisi ollut." Ja jokaikinen kerta kaikki menee oikein mallikkaasti.

Syksy saa myös ihmiset tekemään muutoksia arkeen ja uusia personal training-asiakkaita on aina mukava tavata. Työn alla on uusia treeniohjelmia ja ruokapäiväkirjojen läpikäyntejä. Yhteistä pohdintaa asiakkaiden kanssa siitä, mitä lähdetään tekemään ja mihin muutoksiin ollaan valmiita satsaamaan.

Tämä alkurysäys tuntuu yhtäaikaa sekä ihanalta paluulta arkeen, että hieman tuskanhikeä otsalle tuottavalta möykyltä, josta välillä henkeään pidätellen vain survoo itsensä läpi. Onneksi on kalenteri, joka kertoo tilanteen helpottavan viimeistään lokakuulla.


Ihanaa viikonloppua kaikille! Minä jatkan to do-listan läpikäymistä vielä hetken, ennenkuin lähden töihin.