11.5.2019

Mitä sinulle kuuluu?

Huomenet lauantaiaamuun. Mitä sinulle kuuluu?

Jossain mainoksessa tuli vastaan tässä ihan lähiaikoina, että mitä sinulle ihan oikeasti kuuluu. Ei vain se "ihan hyvää", vaan ihan oikeasti. Mietin, että oikeassa elämässä sitä tulee puitua monesti niitä elämän karikkoisempiakin puolia, mutta tänne niistä tulee kirjoitettua aina vasta jälkikäteen. Tästä hyvänä esimerkkinä vaikka tuo oma ylikuntoni, josta oli aika vaikea kirjoittaa tilanteen ollessa päällä. Silloin omat ajatukset ovat niin sekaisin, että niistä on vaikea saada mitään punaista lankaa aikaiseksi. Väsyneenä ajatukset poukkoilevat laidasta laitaan ja jos yhdellä viikolla on vahvasti jotain mieltä asiasta, saattaa seuraavalla viikolla ajatus olla jo ihan toinen.



Mutta hyvistä asioista on tietenkin mukava ja helppo kirjoittaa. Varsinkin vielä sellaisessa mielentilassa, kun kaikki asiat tuntuvat kepeiltä. Kun stressin/kiireen/väsymyksen ei ole antanut mennä ihon alle ja moni arkinen asia tuntuu helpolta. Aamulla on helppoa herätä, yön jäljiltä tuntuu levänneensä, treenaaminen on mukavaa ja tuntuu, että kroppa palautuu helposti, asiat ylipäätään tuntuvat helpoilta hoitaa ja on ihan ok, että toisia asioita täytyy siirtää huomiselle, jos tänään ei ehdi. Maailma pyörii siis aivan samalla tavalla kuin ennenkin, mutta oma fiilis on vain parempi asioiden hoitamiseen.




Ryhmäliikuntatuntien jättäminen kesätauolle on tuonut omaan arkeeni lisää omia treenejä. Olen käynyt salilla ja juoksemassa, ohjatuilla joogatunneilla, levittänyt kotona joogamaton lattialle ja joogannut ihan omaan tahtiin, kulkenut metsässä kamera kädessä ilman kiirettä minnekään. Vaikka syksyllä tiedän jo kaipaavani tuntien ohjaamista, on tämä oma aika omalle treenamiselle juuri nyt todella ihanaa.

Tai se, kun päivätöiden jälkeen iltasella ei ole kiire mihinkään. Voin ilman kelloon vilkuilua kaartaa auton tien laitaan ja pysähtyä kuvailemaan vaikka tällaista kaunista joesta nousevaa sumua. Tai kotona voin vastata nuoremmalle tenavalle, että ei, äidin ei tarvitse enää lähteä töihin tänä iltana. Aika pienistä asioista koostuu se, että voi sanoa, että kiitos kysymästä, ihan oikeasti kuuluu hyvää :).




10.5.2019

Hyvää energiaa

Kuinka monta kertaa olen viimeisen viikon aikana mielessäni pyöritellyt kirjoitettavia sanoja ja lauseita tai jopa avannut koneen kirjoittaakseni ajatuksia tänne blogiin, mutta aina on tullut muu elämä väliin ja kirjoittaminen on ollut vain kaunis ajatus.

Kirjoittamisen sijaan olen kuitenkin päässyt seuraamaan kevään etenemistä ja kesän tuloa ihan paraatipaikalle, eli ulos. Väriä on hieman tarttunut kasvoihin ja iltaisin kotiin tullessa mieli on täynnä hyvää energiaa. Vaikka taisin vähän marista tässä yksi päivä näistä viilentyneistä ilmoista, ei sekään ole saanut energioita katoamaan. Kyseessä taitaa loppupeleissä olla vain malttamattomuus. Viime kesä oli niin pitkä ja lämmin, ja sen muistot ovat hyvässä tallessa vieläkin. En haluaisi odottaa enää yhtään, että pääsisin elämään uusia muistoja ensi talvea varten.





Ihanaa on myös se, että se väsymyksen verho on väistynyt ja tuntuu, että olen taas löytänyt oman itseni. Sen itsen, jonka kynnys tarttua toimeen on matala, joka jaksaa innostua asioista. Kiitos tästä kuuluu varmasti näille pidentyneille päiville, mutta myös omille valinnoille, joita olen tehnyt tässä viimeisen vajaan puolen vuoden aikana.

Alkuvuodesta kyllästyin siihen tukkoiseen ja nuutuneeseen minään ja aloitin energisemmän minän metsästyksen sillä, että kävin verikokeissa. Rivien välistä oli luettavissa pientä häikkää mm. ravinteiden imeytymisessä. Myös koholla ollut kolesteroli sai tekemään muutoksia ruokailuihini. Muutaman kuukauden fiksailin ruokailuitani itselleni optimaalisimmiksi ja lopulta pyysin vielä itseäni fiksumpaa katsomaan, voisiko jotain vielä tehdä paremmin. Joskus sitä vain sokeutuu omalle toiminnalleen. Pienillä muutoksilla suolisto on alkanut voida paremmin ja se ahdistava pikkupöhö on kadonnut.




Samalla energian lisääntyessä on kynnys lähteä ja tehdä madaltunut. Siinä missä viime talvena tuntui, että kotona ja vielä mielellään yksin on paras, koska muuhun ei vain energia riittänyt, on fiilis nyt aivan toinen. Aamulla aikaisin herääminen ei tuota ongelmia, hyvillä sykkeillä jaksaa mennä koko päivän, enkä enää heräile keskellä yötä useampaa kertaa. Unen laatu on parantunut ihan huimasti ja vaikka kieltämättä välillä unen määrä ei tavoita sitä optimaalista 8 tuntia ja niinä päivinä pääkopassa olo on kuin tuulitunnelissa, on jaksaminen aivan toista luokkaa kuin vaikka puoli vuotta sitten.




Tällainen omien toimintatapojen ja tottumusten skaannaaminen ja henkisten asioiden konmarittaminen aika ajoin on aika palkitsevaa. Kun jostain luopuu, saa jotain muuta lähes kaksinkertaisesti tilalle. Toki muutosten tekeminen vie oman aikansa ja liian isoja muutoksia yhdellä kertaa ei kannata tehdä. Päämäärä kannattaa kuitenkin pitää selkeänä mielessä, jota kohti suuntaa.

Näin jälkikäteen miettiessä tuntuu, että ihan lyhyt aikahan se oli ja kylläpä se kävi helposti. Totuus on kuitenkin se, että kyllä tähän puoleen vuoteen mahtui paljonkin hetkiä, kun oli vain oltava siellä omalla epämukavuusalueella ja kasvatettava siitä tunteesta ja tavasta uutta mukavuusaluetta. Ja siihen puolikin vuotta on aika pitkä aika. Mutta parasta on se, että päätin tehdä asialle ja omalle jaksamiselleni jotain. Ja tein.




28.4.2019

Kepeitä ajatuksia sunnuntaiaamuun

Sujuvasti meinasin toivotella lauantaihuomenet, kunnes tajusin, että sunnuntaitahan tässä eletään. Päivät menivät pääsiäisen aikaan ihan sekaisin ja sama näyttää jatkuvan edelleen. Nyt syynä sekoiluun eivät ole juhlapyhät, vaan työt, joita tulee tehtyä miten sattuu, viikonpäivään (tai vuorokaudenaikaan) katsomatta.

Luulin nukkuneeni pitkään tänä aamuna, kun heräsin aamulla niin virkeänä. Totuus paljastui kuitenkin kelloon katsoessa ja en nyt lähtisi sanomaan kellon ollessa 6.30, että se varsinaisesti olisi pitkään nukkumista. No, tassuttelin hissukseen keittiöön kahvinkeittoon ja kahvin tippumista odotellessani tyhjentelin tiskikonetta. Mikä siinä muuten on, että kun yrittää toimia oikein hiljaa, ettei häiritsisi muiden unia, lipeää vähintään veitsi tai muki kädestä aiheuttaen kamalan kolinan.

 

Olen tässä aamun aikana ehtinyt räjähtää keittiön pöydälle kahvikupin, tietokoneen, padin, kalenterin, kirjan ja muistiinpanojen kanssa. Kalenterin ehdin avata hetki sitten ensimmäistä kertaa ajatuksella viikkoon ja joogaa käsittelevästä kirjasta sain luettua taas muutaman sivun. Kirja etenee lähes toivottoman hitaasti, koska eteen tulee jatkuvasti uusia sanoja (sanskriitiksi) ja käsitteitä, joita googlettelen ymmärtääkseni niitä paremmin. Eikä tilannetta nopeuta myöskään se, että kirja on englanninkielinen ja aihealueen sanasto sellainen, jota en tunne. Onneksi kotona on kävelevä sanakirja, mieheni, joka auliisti kääntää sanan kuin sanan. En voi käsittää, kuinka jollain voi olla noin laaja sanavarasto. Mutta pikkuhiljaa alan hahmottaa asioista kokonaisuuksia ja sanat eivät ole vain irrallisia asioita, joita en saa juurrutettua mihinkään suurempaan kokonaisuuteen.





Kirjan lukeminen on mukavaa vastapainoa muulle arjelle. Menneellä viikolla työpäivät venyivät aikamoisiin mittoihin ja singahtelin puutarhailun, pt-töiden ja ryhmäliikuntatuntien vetämisen välillä aika sujuvasti aamusta iltaan. Onneksi tämä singahtelu päättyi tämän kevään osalta menneeseen viikkoon ja kesällä voin keskittyä olemaan vain yhdessä paikassa päivän aikana. Se tuntuu aika vapauttavalta, kun ei tarvitse kyttäillä kelloa ja miettiä, että mitä jää toisessa paikassa tekemättä, koska pitää lähteä jo toiseen.




Kevät on edennyt tänä vuonna ihan huimaa vauhtia ja kohta siirryn omaan pihaan ihmettelemään, mitä kaikkea viikon aikana on ehtinyt tapahtua. Keittiön ikkunasta katsellessani huomaan onnenpensaan jo kukkivan keltaisenaan ja raparperi on ottanut oikein kunnon kasvupyrähdyksen.

Töissä kävin kurkkimassa viikko sitten tätä magnolia 'Vanha Rouva'a se oli vielä täysin nupullaan. Eilen töiden lomassa kipaisimme ihastelemaan valtavaa kukkamerta, joka valkoisen pilven lailla pilkisti muiden pansaiden joukosta. Tämä on kolmas kevät, kun pääsen ihailemaan tätä kukkaloistoa, ja liekö syynä viime kesän lämpö ja pitkä lämmin syksy, mutta kukat olivat tänä vuonna suurempia kuin aiempina vuosina. Istutin samaisen puun myös omaan pihaani viime vuonna, joten pääsen ehkä eläkepäivinäni nauttimaan vastaavasta kukkaloistosta myös omassa pihassani. 

Aurinkoista sunnuntaipäivää!